YLEn uutisointia Kekkosen muinaismuistoista

Tänään YLEn nettisivuilla on mielenkiintoinen uutinen: Suomi kieltäytyy palauttamasta muinaisesineitä Irakiin. Jutussa kerrotaan kuinka Irakin Helsingin-suurlähetystö on lähettänyt Museovirastolle luovutuspyynnön kuudesta muinaisesineestä, jotka presidentti Urho Kekkonen sai 1977 lahjaksi irakilaisilta Amos Anderssonin museossa esillä olleen näyttelyn avajaisten yhteydessä.

Postasin aikaisemmin tässä kuussa siitä, miten YLE nappaa ulkomaisilta uutissivuilta sensaatiomaisia uutisia muinaisuudesta tuottamatta omaa sisältöä. Siksi olenkin assyriologina erityisen tyytyväinen siitä että nyt on tehty ihan oma juttu mielenkiintoisesta ja ajankohtaisesta aiheesta.

Museoviraston johtoryhmä on mielestäni tehnyt tällä hetkellä oikean ratkaisun olla palauttamatta kyseisiä esineitä. Niin kauan kun pyyntö ei tule Irakin hallitukselta virallisia kanavia pitkin, palautusta ei ole syytä suorittaa. Jutun teksti kuitenkin esittelee ratkaisun perustelut erikoisella tavalla. Epäselväksi jää, kenen painotuksia ne ovat.

Santtu Natri kirjoittaa: "Irakista ryöstettiin viime sotien (kursiivi minun) aikana runsaasti kulttuurihistoriallisesti arvokkaita muinaisesineitä". Hän jatkaa kertoen että YK oli Persianlahden sodan (kursiivi minun) jälkeen kehottanut muita maita palauttamaan irakilaisia taideaarteita takaisin kotimaahansa. Persianlahden sota käytiin vuonna 1991, mutta se ei (vielä) johtanut Irakilaisten muinaismuistojen tulvaan ulkomaisilla markkinoilla. Irakin silloinen presidentti Saddam Hussein kontrolloi tuolloin maansa muinaismuistoja ja arkeologisia kohteita diktaattorin ottein ja esim. ryöstökaivaukset olivat maassa suhteellisen harvinaisia.

Irakin sota alkoi puolestaan maaliskuussa 2003 ja kun amerikkalaiset joukot valtasivat Bagdadin huhtikuussa samana vuonna, he eivät suojanneet Bagdadin arkeologista museota (vaikka kansainvälisten sopimusten mukaan heillä olisi ollut velvollisuus näin tehdä) vaan sallivat museon esineiden tuhoamisen ja ryöstämisen. Tässä kohtaa YK/Unesco esitti vetoomuksia siitä, että varastetut ja maasta salakuljetetut esineet tulisi palauttaa. Irakin sodan jälkeen maahan ei ole saatu palautettua muinaismuistohallinnoinnin vakautta. Bagdadin museota on sodan jälkeen restauroitu amerikkalaisin ja eurooppalaisin varoin ja oma arvioni on, että Kansallismuseossa olevien esineiden "palautuspaikaksi" se olisi täysin turvallinen. Osa ryöstetystä materiaalista on palautettu museoon, mutta tuhannet esineet ovat silti kadonneet ja toiveet niiden takaisinsaannista ovat minimaaliset. Ryöstökaivaukset rauniokummuilla sen sijaan jatkuvat. Tätä taustaa vasten irakilaisten halu saada takaisin sellaisia muinaismuistoja, joita Saddam Husseinin hallinto vei diplomaattisina tuliaisina esim. valtion päämiehille, on täysin ymmärrettävä. Kansallismuseossa Kekkosen saamia lahjoja ei ole laitettu edes esille, mikä kuvastaa sitä, kuinka vähän arvoa niille täällä Suomessa annetaan. Jos ne eivät kerran ole edes esillä niin miksi niitä ei sitten yhtä hyvin voisi palauttaa Irakiin? Mutta kuten sanottu, palautuspyynnön olisi tultava viralliselta taholta -- on siis varmistuttava siitä, etteivät esineet joudu jossain kohtaa sittenkin muinaismuistomarkkinoille.

Toiseksi perusteluksi esitettiin se, että esineet eivät ole "ainutkertaisia". Muinaismuistojen "ainutkertaisuus" on monimutkainen pohdinnan aihe. On totta, että esimerkiksi nuolenpääkirjoituksella varustettuja savinauloja on säilynyt tuhansittain, mutta on otettava huomioon se, että ne ovat peräisin eri hallitsijoiden rakennuksista ja yhden savinaulan teksti voi olla toista savinaulaa harvinaisempi. Eli arvioidessamme Kansallismuseossa säilytettävän savinaulan "ainutkertaisuutta" olisi hyvä antaa tietoa siitä, kuinka monta samalla tekstillä varustettua savinaulaa maailman museoissa on olemassa ja kuinka monta samanlaista Bagdadin museossa on jäljellä. Onko savinaulan tekstiä edes julkaistu? Sitä ei YLEn juttu meille kerro.

Savinaula muinaismuistomarkkinoilla, kuvalähde: http://www.collector-antiquities.com/315/

Yhdeksi Kekkosen lahjaksi saamista esineistä mainitaan sumerilainen sylinterisinetti (henkilökohtaisesti käytän opetuksessa termiä "rullasinetti", saks. Rollsiegel, joka havainnollistaa sen, että sylinterinmuotoisen sinetin kuva rullataan pehmeään savitauluun tai muuhun pintaan). 

Sylinterisinetit ovat aina uniikkeja esineitä, siitä huolimatta, että niitä on niinikään säilynyt kymmeniä tuhansia ja muutamat niistä päätyivät 1800-luvulla eurooppalaisten naisten koruihin.

Lady Layard ja mesopotamialaisista rullasineteistä valmistettu kaulakoru. Kuvalähde: J. Marzahn/B. Salje, Wiedererstehendes Assur. 100 Jahre deutsche Ausgrabungen in Assyrien (2003) s. 159.

Loitsumaljasta puolestaan olisi prof. Hannu Juusola voinut antaa asiantuntijan lausunnon, hän kun on väitellyt juuri tällaisten loitsumaljojen teksteistä (H. Juusola, Linguistic Peculiarities in the Aramaic Magic Bowl Texts. Studia Orientalia 86, 1999).

Joitain muinaismuistoja on siis maailman museot pullollaan ja jopa Suomessa ollaan todettu se, että arkeologisen materiaalin varastointi on kallista ja ryhdytty pohtimaan kysymystä "pitääkö kaikki esineet säilyttää". Meillä suomalaisilla ei ole kuitenkaan oikeutta alkaa arvioimaan irakilaisten muinaismuistojen  "arvoa" tai "ainutkertaisuutta" ja tehdä sen perusteella johtopäätöksiä siitä, pitäisikö esineet niiden "arvon" perusteella palauttaa vai ei. Jos irakilaiset tahtovat esineet takaisin, heillä on siihen täysi oikeus, oli esineitä heillä sitten kymmenittäin, sadoittain tai tuhansittain ennestään.

Natrin jutun kuvitus oli hyvä -- eniten pidin tästä kuvasta, jossa professori Jussi Aro (1928-1983) esittelee näyttelyn esineitä Kekkoselle ja muille kutsuvieraille. Aron takana olen näkevinäni myös Irakin silloisen Helsingin suurlähettilään Saleh Mehdi Amashin. En ole vielä ehtinyt saamaan käsiini/ lukemaan Matti Tuovisen päiväkirjoja, joissa Aron ja Amashin välisiä konflikteja kuulemma myös käsitellään. Kesällä on toivottavasti aikaa perehtyä myös siihen.

Kuvalähde YLE/Amos Andersonin taidemuseon kuva-arkisto