Luottokortteja ja sähköisiä tauluja

Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole assyriologeista mitään mielikuvaa. Toiset ajattelevat heidän olevan tutkijankammioissa alituiseen savitauluja tuijottavia harmaahapsisia miehiä kuten tämä kuva Knut Tallqvistista antaa ymmärtää.

Kuvalähde: P. Aalto, Oriental Studies in Finland 1828-1918 (1971) s. 49.

Todellisuudessa assyriologit ovat yhä useammin naisia ja nuoria he ovat olleet ... no, varmasti joskus opiskeluaikoinaan...

Assyriologin täytyy myös (ainakin välillä) hoitaa jokapäiväisiä triviaaleja asioita vaikka sitä kuinka tahtoisi vain uppoutua kirjoihin, vanhoihin lähteisiin ja patsasfragmentteihin sekä matkustaa eksoottisissa paikoissa. Työskennellessäni viime vuosikymmenellä erään säätiön asiamiehenä jouduin järestään tekemään kaikkea ei-assyriologista, esimerkiksi hoitamaan pankkiasioita. Tällä hetkellä  minun ei juurikaan tarvitse uhrata aikaani pankeille, mutta tänä aamuna jouduin istumaan ja jonottamaan Mannerheimintien Aktiassa kun jostain syystä uusi luottokorttini ei saapunutkaan postitse, vaan se oli erikseen haettava konttorista (= mikä vaiva!). Muinaisessa Mesopotamiassa ei kolikko- tai setelirahaa vielä tunnettu -- maksuvälineenä toimi usein metallit kuten kupari ja hopea, harvemmin kulta, joka nykymaailmassa on taas arvossaan. Modernissa Lähi-idässä perheen omaisuus saatetaan kiinnittää kultaan, esim. kultarenkaisiin.

Tänään käteisen käyttö vain vähenee ja vähenee, siksi minunkin piti se kortti sieltä pankista noutaa. Joissain tapauksissa käteinen raha kuitenkin vielä liikkuu -- edelläni asioi iäkäs herra, jolle pankkivirkailija löi täysin avoimen asiointipöydän äärellä muutamankymmentä vihreää seteliä eteen. Yhtä avoimesti iäkäs herra runttasi setelit asiakirjakansioon ja poistui Mannerheimintielle. Sydäntäni kylmäsi: tästä konttorista on kokonaan poistettu näkösuojatut asiointihuoneet, joissa tämänkaltaisten asiakaskäyntien tulisi tapahtua. Vielä runsas vuosi sitten heillä oli kaksi sellaista huonetta postimerkin kokoiseksi kutistuneessa konttorissa, nyt seinät on kadonneet ja tilalla ovat verhot -- joita pankkihenkilö ei katsonut aiheelliseksi vetää suojaksi. VAIKKA usein saa lukea ryöstöjengeistä, jotka kyttäävät pankkien edustoilla valmiina nappaamaan esim. vanhojen rouvien käsilaukkuja juuri kun he poistuvat käteiset mukanaan. Tuli sellainen olo, että pankinvaihto on edessä jos jossain voi vielä asioida diskreetisti. Että terveisiä vaan Aktiaan ja toivottavasti tämä asiakas ei päässyt rahoistaan liian pian väärässä paikassa eroon.

Pankin jälkeen suuntasin -- minnekkäs muualle kuin -- kirjastoon. Koska työhuoneeni on kotona, joudun raahaamaan lainattuja kirjoja kotiin ja takaisin, tasaisen tappavaa vauhtia. Reppuni on siis aina painava, hyvin painava tai liian painava. Siksi pysähdynkin toisinaan tekemään töitä myös kirjastoon ja silloin reppua on tähän mennessä kuormittanut lisäksi uskollinen ja ihastuttava työkaverini MacBook Pro-läppärini, Kampin Humacistä pari vuotta sitten ostettu. Liike on kätevästi bussilaituriani vastapäätä ja sieltä saa opettajat, myös tällaiset tavalliset dosentit, alennusta. Tunnustan olevani Mac-puoluelaisia -- väitöskirjani kirjoitin puolisoltani omimalla MacBook 100 -läppärillä ja sen jälkeen en ole muita käyttänyt. Laitan joskus kaikki läppärini typologiseen järjestykseen -- tuota ensimmäistä en nyt valitettavasti tähän hätään arkistohuoneesta löytänyt.

Enää tämä läppärini ei kuitenkaan kulje mukanani kirjastoissa kuin poikkeustapauksissa. Minua lahjottiin äitienpäivänä ruhtinaallisesti ja sain oman iPadin -- se kun painaa repussa huomattavasti vähemmän kuin 15-tuumainen läppäri. Olen vasta opetellut sen käyttöä ja tänään äkkäsin suureksi riemukseni sen, että jos kopiokoneelle on paha jono ja kopioitavia sivuja on vain muutama, voin ottaa padillani niistä kopiot eli valokuvat, toimii loistavasti! Ja tietysti sillä hoituu nuo minulle niin ylen tärkeät kuvatkin (liki paremmin kuin tavallisella kameralla). Ylen siisti laite myös assyriologille.