Välipäivät ovat olleet vielä rauhallisempia -- perhe siirtyi Rukan hiihtomökkiin ja minä jäin kuningas Mesilimin kanssa "työleirille". Tästä on jo ehtinyt muutamassa vuodessa muodostua perinne: kiireettömiä päiviä ilman muita aikataulupaineita kuin ulkoilu valoisaan aikaan. Koira pitää huolen siitä, että jääkaappia tyhjennetään säännöllisin väliajoin.
Työleirillä on lupa ottaa torkkuja ja lukea sitä mitä huvittaa. Olen nyt loppuvuonna lukenut ammattikirjallisuuden lisäksi taideaiheisia romaaneja: kirjastosta lainasin Venla Hiidensalon Sinun tähtesi (Otava 2017), joka kertoo Albert Edelfeltin (1854-1905) elämästä. Pidin lukemastani ajoittain kovastikin, mutta koska en ole lukenut "kansallistaiteilijan" elämästä juuri mitään faktapitoista, Anna Kortelaisen Virginie! tä (Tammi 2002) lukuunottamatta, tuntui siltä, etten kykene kirjoittamaan tästä kirjasta omaa postausta. Kiinnitin huomiota joihinkin pikku erikoisuuksiin, joiden "ajankuvatodenmukaisuutta" olisin mieluusti tonkinut (jos aika riittäisi kaikkeen mielenkiintoiseen) ja jotka saivat minut hieman epäilemään niitä hienoisina anakronismeina. Kuten se, että Aino Ackté (1876-1944) olisi tupakoinut (ja vielä sikaria!) julkisella paikalla -- naisten tupakointi oli tuolloin ja vielä pitkään myöhemminkin niin paheksuttavaa, että jos naiset tupakoivat, se tapahtui korkeintaan yksityistiloissa, kuten buduaareissa ja makuuhuoneissa. Myös naisihminen, joka 1900-luvun alussa olisi varoittanut miestä tupakoinnin vaarallisuudesta on anakronismi, tutkimusta terveyshaitoista ei tuolloin vielä ollut. Hiidensalon tarinassa oli kuitenkin monta hienoa hetkeä ja tunnelmaa -- Berta, joka haaveilee kirjoittavansa kirjoja ja jonka tuotanto alkoi kiinnostamaan. Sekä tietysti Edelfelt Pariisissa. Vuosi sitten nautin muutaman päivän ajan taas Pariisin hengestä ja nyt aloin miettimään saisiko mistään selvää kävikö Edelfelt koskaan Louvren assyrialaisilla osastoilla, tekikö luonnoksia?
Joulupukilta toivoin Kati Tervon Iltalaulajaa (Otava 2017), koska se kertoo apulaistyttö Taimista joka erään kesän ajan sodan loputtua työskentelee Ellen Thesleffin (1869-1954) kesähuvilalla Muroleessa. Tämän vuoden suosikkikirjojani on ehdottomasti Hanna-Reetta Schreckin biografia Ellenistä (kirja, joka olisi ansainnut edes Tietofinlandia-ehdokkuuden) ja siksi Tervon romaani kiinnosti erityisesti. Iltalaulaja on herkkupala -- hieman liian lyhyt minun makuuni (rakastan paksuja romaaneja, novellit jäävät usein kesken), mutta muutoin aivan loistava kertomus Taimin ja Ellenin yhteiselosta ja siitä miten Taimi herää näkemään omaa ympäristöään ja elämäänsä toisin silmin tutustuessaan Elleniin. Nuori kokematon nainen ja maailmaanähnyt taiteilija, joka maalaa kuin jumala. En kuitenkaan ymmärtänyt sitä, miksi Ellenin sisarusten nimet on tarinassa muutettu kun suurin osa muista yksityiskohdista on suoraan revitty Thesleffin elämästä. Ehkä en napannut jotain tärkeää sanomaa?
Nyt luen ylen mainiota Pekka Matilaisen Miniatyyrimaalaria (Atena 2017) ja viimeisenä joululahjakirjana odottaa Joel Haahtelan Mistä maailmat alkavat (Otava 2017). Sen lukeminen menee kuitenkin ensi vuoden puolelle.
Näistä Kuusamon pakahduttavan kauniista maisemista toivotan lukijoille onnekasta uutta vuotta, paljon mielenkiintoisia ja innostavia asioita elämäänne! Huomenna alkava vuosi 2018 tulee minulle olemaan tapahtumia täynnä -- eräänlainen juhlavuosi, todennäköisesti. Esikoinen pääsee toivottavasti ylioppilaaksi, kuopuksella on konfirmaatio ja sitten erään Villa Lantesta alkaneen suhteen virallinen osuus alkoi neljännesvuosisata sitten. Juhlien lomaan toivon itselleni mielenrauhaa, fyysistä terveyttä, paljon hyviä kohtaamisia ihmisten ja asioiden kanssa. Henkistä kasvua sekä rakkautta.