Kevät, Stoner ja Freya Stark uudemman kerran

Kevät, kukkaset ja joutsenet -- kaikki ovat saapuneet viimeisten parin viikon aikana... Assyriologi on muistellut vuosi sitten kuollutta anoppiaan, valkovuokot puhkesivat silloin kukkaan aivan samaan aikaan. Ilmassa on taas tuoksua, valo häikäisee ja saa sydämen pamppailemaan kiihkeämmin, samalla haikeus pakahduttaa.

Ristiniemessä pesivä joutsenpari on palannut.

Talvella ja kevään aikana olen lukenut paljon kirjoja, joista en ole postannut enkä suuresta osasta ajatellutkaan postata. Parhaimpia kaunokirjallisia lukuelämyksiä on ollut John Williamsin Stoner (1965), joka tänä keväänä ilmestyi suomeksikin (Bazar, suomennos Ilkka Rekiaro) ja kirjabloggareiden postauksista sain vinkin sen hankkimiseen. Yliopistomaailman raadollisuus nousee Stonerissa vahvasti esille -- myös se, kuinka vaikeaa yksinäisen ihmisen on tehdä luokkaretki akateemiseen maailmaan. Opettaja-oppilassuhteet ovat myöskin arkipäivää.

Vuosi sitten kevättalvella postasin matkakirjailijasta nimeltä Freya Stark (1893-1993). Löysin Akateemisesta Kirjakaupasta jokin aika sitten uuden, suppeamman biografian, tällä kertaa Caroline Mooreheadin kynästä.

Mielenkiintoista Mooreheadin versiossa Starkin elämästä oli se, että Geniessen Freyaa ei oikeastaan juurikaan tunnistanut Mooreheadin Freyasta. Miten voi samasta lähdemateriaalista saada kaksi niin erilaista kuvausta yhdestä ja samasta henkilöstä? Yksi syy on varmaankin laajuus: Mooreheadin kirjassa on tekstiä ehkä noin kolmannes Geniessen teoksesta eli Geniesse paneutuu ja perehtyy taustoihin ja tapahtumiin paljon suuremmalla yksityiskohtaisuudella. Mutta suppeampaankin versioon olisi kyllä voinut sisällyttää enemmän sekä substanssia että tulkintaa. Mooreheadin Freya jää pakostakin ohueksi eikä tuo mitään olennaista tai uutta lisää Geniessen kuvaamaan elämäntarinaan.

Molemmissa kirjoissa on kuitenkin kuva lattialla lukevasta tytöstä, jolla olisi ollut kaikki edellytykset ja lahjakkuus myös akateemiseen uraan, mutta jolle yliopistojen ovet eivät valitettavasti auenneet.

It was fortunate that Freya had learnt the pleasure of books; they gave her a new anchor, a discipline, a longing to see and discover the world, and they opened a line of doors that would go on opening forever (Moorehead, s. 28).

Toiveikkaana toukokuuta kohti!

Vaalikampanjointia ja assyriologinen väitös Helsingissä

Assyriologin viikko on ollut kiireinen ja hieman uuvuttavakin. Vaikka asun Espoossa, olen kampanjoinut helsinkiläisen eduskuntavaaliehdokkaan Tuomas Rantasen tukiryhmässä. Olen poliittisesti sitoutumaton ja äänestän vaaleissa aina henkilöä, en puoluetta. Harmittaa nyt, kun en voi äänestää Tuomasta: tunnen hänet yli 20 vuoden takaa ja olen vakuuttunut sekä hänen substanssiosaamisestaan että sitoutuneisuudesta yhteisten asioiden hoitamisessa. Oikeastihan kansanedustajuus on aika paska homma, vastuu on suuri ja joutuu pakostakin alttiiksi kansan kritiikille, jopa loenheitolle. On hyvä, että näin fiksu tyyppi kuin Tuomas on valmis laittamaan itsensä likoon meidän hyväksemme. Vahvasti suosittelen kaikkia helsinkiläisiä äänestämään häntä, jos ette ehtineet vaikuttaa ennakkoon. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin äänestää, vain sillä tavoin voimme vaikuttaa (vaikka kuinka aina joskus tekisi mieli vain kaivautua tänne tutkijakammioon ja syventyä menneisiin aikoihin).

Viikon kohokohta vaalilippujen jakelun lisäksi oli assyriologinen väitöstilaisuus Helsingin yliopistossa keskiviikkona 15. huhtikuuta. Japanilainen vahvistuksemme Sanae Ito on väitöstyössään tutkinut Assyrian valtakunnan viimeisen suuren kuninkaan Assurbanipalin (668- noin 627 eaa) kirjeenvaihtoa ja itse väitös on luettavissa ja ladattavissa täältä.

Kuten kuvasta voi huomata, myös äärikonservatiivisessa Helsingin yliopistossa alkaa yleistyä käytäntö "väitöskaavuista" frakkien ja (naisilla) pitkien mustien pukujen sijasta. Myös illalla järjestettyyn karonkkaan ilmestyi hattupöydälle yksi ainoa tohtorinhattu (omani, isältä peritty).

Karonkka oli muutoin ihastuttava sekoitus vanhoja akateemisia perinteitä ja hyvällä maulla toteutettua epäsovinnaisuutta: istumajärjestys pöydissä oli tarkkaan harkittu ja liki protokollan mukainen. Myös puheet pidettiin totunnaisen kaavan mukaan. Laulajia vierasjoukossa ei juuri ollut, mutta vanha Vasa Nationin jäsen piti siitäkin puolesta huolen.

Vielä kerran onnittelut Sanaelle!
Tänään leivon vielä ja huomenna koulun vaalihuoneistoon pitämään vaalikahvibuffaa kuopuksen leirikoulun hyväksi. 

Epätoivoinen assyriologi lasten oppikirjan äärellä 2

Nyt sunnuntaiaamuna assyriologi kuulusteli kuopustaan huomista historiankoetta varten. Kyseessä on sama Editan kustantama Matkalippu historiaan 5 -kirja, josta postasin aikaisemmin tänä vuonna. Nyt poimin vain yhden pointin: kuka keksi kolikkorahan?!

Riitta Eskelinen/Tuuli Ojanperä/Matti Troberg, Matkalippu historiaan 5 (Edita 2006) s. 105

Tässä kohtaa meni aamukahvit väärään kurkkuun. Nykyisen Libanonin ja Syyrian rannikkoalueella eri kaupunkivaltioissaan asuneet foinikialaiset ovat kyllä kuuluisia taitavina kauppiaina ja merenkävijöinä, mutta kolikkorahat kuuluvat siihen esineryhmään mitä he EIVÄT keksineet!

Lähde: Wikimedia Commons

Sekä antiikin lähteet että arkeologiset löydöt puhuvat vahvasti sen puolesta, että ensimmäiset kolikkorahat valmistettiin nykyisessä Länsi-Turkissa. Jo Herodotos tietää 400-luvun eaa. Historiateoksessaan kertoa näin:

He (lyydialaiset) ovat, mikäli me tiedämme, ensimmäiset ihmiset, jotka alkoivat lyöttää ja käyttää kulta- ja hopearahoja, ja ovat myös ensimmäiset kaupustelijat (I, 94, käännös Edvard Rein). Herodotoksen käsitystä asiasta tukee Lyydiasta ja Itä-Jooniasta löydetyt kullan ja hopean seoksesta elektrumista lyödyt rahat, joista varhaisimmat ovat 600-luvulta eaa, aiheesta voi lukea lisää vaikkapa täältä. Totuus on kuitenkin se, että foinikialaiset omaksuivat kolikkorahan verrattain myöhään, vasta n. 450-luvulla eaa, suunnilleen 150 vuotta myöhemmin kuin kreikkalaiset.

Huomista koetta varten opettaja on myös jakanut oppilaille monisteen, jossa on tärppikysymyksiä. Yksi niistä on tämä:

Sen lisäksi, että kirja EI kerro, että kreikkalaiset todennäköisimmin omaksuivat foinikialaisilta sen kaikkein tärkeimmän yksittäisen jutun, eli aakkoset, yllä olevan kysymyksen "henkilöistä" yli puolet eivät ole historiallisia hahmoja (eivätkä siis voineet tehdä mitään elämänsä aikana). Kukaan ei vielä tiettävästi ole kirjoittanut Minotauruksen tai edes Minoksen biografiaa...  Tämän ymmärsi jopa kuopukseni ja sai siitä makeat naurut. En yhtään ihmettelisi jos tärppikysymykset on repäisty kirjan opettajan oheismateriaaleista, mutta jälleen minua suuresti puistattaa tämän oppikirjan surkea taso. Kuinka vaikeaa on jakaa oikeaa tietoa lapsille?

Pahoittelen -- Bloggarin tekstiohjelma tekee temppujaan enkä saa tekstiä pysymään palstalla!

huikean hauska Muinais-Mänttä

Assyriologin pääsiäinen kului nopeasti Oulussa -- en ehtinyt edes kunnolla sulattaa tuntojani edellisen sunnuntain visiitistä Mänttään Serlachius- museoihin, etenkin Muinais-Mänttä-näyttelyn tiimoilta. Eilinen kului taasen Oulusta tuliaisina tuodun flunssan kourissa ja vasta nyt olen kotiutunut tähän kirjoja pursuavaan työhuoneeseeni.

Mistä ihmeestä on kysymys? Muinais-Mäntästä helmikuussa myös sosiaalisessa mediassa pyörineet mainostrailerit aiheuttivat etenkin museo- ja arkeologikollegoissa epäuskoista pöhinää. Miten suhtautua näyttelyyn, jota arvovaltaisen taidesäätiön museo hypettää kotisivuillaan mm. tällä tekstillä:

Sensaatio! Maailman sivilisaatio onkin Mäntästä peräisin! Gustaf-museon näyttelyssä otetaan huikea irtiotto nykyiseen historiankirjoitukseen.

Kuvissa vilahtaa kivitaulu, joka saattaa asioihin perehtymättömälle saattaa näyttää siltä, että se on kirjoitettu täyteen varhaisinta nuolenpääkirjoitusta.

Assyriologin silmissä ne ovat ennemminkin muinaiskreetalaisen lineaari-A -kirjoitussysteemin sukulaisia...

Henkilökohtaisesti minun oli helppo hyväntahtoisesti hymyillä kollegoiden paheksuviin kommentteihin -- koska olen Serlachius-museoiden johtajan Pauli Sivosen FB-kaveri, osasin jotain tämäntapaista odottaa hänen parin vuoden takaisten postaustensa perusteella. Kyseessä ei siis ole tieteellinen näyttely vaan taiteeseen rinnastettavissa oleva teos. Mäntässä käytyäni ja Muinais-Mäntän nähtyäni mieleeni palautui 1990-luvun taideilmiö, Alvar Gullichsenin Bonk Business, eli tässä suhteessa Muinais-Mänttä ei ole konseptiltaan mikään aivan uusi juttu. Akateemisen maailman on kuitenkin vaikeampaa mukautua siihen, että tieteellisestä tutkimuksesta voitaisiin vääntää taidetta.

Serlachius-museoiden oman konseptin mukaan Gustafissa kulttuuri avautuu elämysten kautta. Paljastan Muinais-Mäntästä vain tämän verran: teos ei rakennu esineiden, vaan filmin ympärille.

Muinais-Mänttä täytyy siis kokea itse. Suosittelen lämpimästi, minusta teos oli hauskasti toteutettu, kaikkia kliseitä erinomaisesti hyväksikäyttäen. Ajomatkalla kotiin mietin, että aika velikulta tuo Pauli on...

Sunnuntain aikana tuli myös todistettua se, ettei Mänttä ole liian kaukana pääkaupunkiseudulta etteikö siellä voisi pistäytyä päiväseltäänkin. Ehdittiin syödä myös lounasta Göstan erinomaisessa ravintolassa ja katsella sinne kesän jälkeen tulleet uudemmat näyttelyt.