sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Lauri Eirola, Assurin kehrä & kirja-arvonta!

Assyriologille kävi viikko sitten hassusti: oli puhunut joskus vuoden alussa puolisolleen, että aikoo pyytää Likestä kopiota Lauri Eirolan esikoisromaanista Assurin kehrä (2015), se kun tietysti kiinnostaa kovasti, ja samana päivänä kun posti toi saapumisilmoituksen paketista, kiikutti myös puoliso ex tempore samaisen kirjan kustantamon kaupasta. Oli nähnyt sen siellä ollessan kuopuksen kirjatoiveasioilla ja muistanut ilmeisesti vain sen, että halusin opuksen lukea...

Eli nyt KIRJA-ARVONTA: kommentoikaa tätä postausta kommenttiosioon niin arvon viikon päästä ylimääräisen kopioni tätä jännittävää kirjaa!
Nostan hattua esikoiskirjailija Eirolalle:  hän on erittäin rohkeasti sijoittanut tarinansa ajanjaksoon ja alueeseen, josta Suomessa on alan huippuasiantuntemusta: Simo Parpola (1943- ) on assyriologian suurimpia nimiä maailmassa ja hänen perustamansa säätiön puitteissa jatketaan The Neo-Assyrian Text Corpus -projektin julkaisusarjoja. Kaikki suomalaiset assyriologit varmaankin mielenkiinnolla lukevat kirjan ja kiinnittävät huomionsa lukuisiin pikkuasioihin punniten niiden autenttisuutta.
Mutta ensin hetkeksi itse tarinaan ja sen juoneen: Assurin kehrä on perinteistä seikkailugenreä. Päähenkilö nuori mies Naramu, menestyneen sepän poika, joutuu Assurin kaupungin kukistuessa (614 eaa) ensin meedialaisten ja sitten babylonialaisprinssi Nebuchadrezzarin orjaksi. Naramun elämä on tapahtumarikasta ja vaiheikasta, on lannanluontia, kidutusta, myrkkyjuomia, leijonanmetsästystä, taistelua ja muutama väkivaltainen kohtaus, esimerkiksi kastrointi. Hyvässä tarinassa on myös kaunis nuori nainen, totta kai. Kirjan tapahtumat päättyvät paria vuotta myöhemmin assyrialaisten pääkaupungin Niniven tuhoon (612 eaa). Lukukokemus oli viihdyttävä, ei hirvittävän syvällinen ja pituus oli kutakuinkin sopiva: ei liian lyhyt, mutta en ole varma olisinko jaksanut pysyä mukana esimerkiksi sata sivua pitempään. 
Merkitsemieni kohtien määrä tekstissä oli suuri -- muinaisuuteen sijoittuvia romaaneja en osaa lukea ainoastaan kaunokirjallisuutena (vaikka osaan kyllä samalla myös nauttia kauniista kielestä), vaan ammattipaheeni on tarkastella yksityiskohtia niiden uskottavuuden perusteella. Ammattipahe on myös se, että tunnistaa oikeat arkeologiset löydöt tai muinaiset tekstit, joita kirjailija on käyttänyt fiktiivisen kertomuksensa materiaalina. Tieteellisten lähteiden "bongaaminen" on oma erityinen (ja minusta sekä hauska että nautinnollinen) taso lukea historiallisia romaaneja. Eirolalle voi antaa täyden tunnustuksen, hän on oletettavasti lukenut suuren määrän kirjallisuutta ja syvällisesti perehtynyt aikakauteen ja sen ominaispiirteisiin. Suurimmaksi osaksi hän myös onnistuu luomaan tunnelman ja ilmapiirin, joka myös assyriologille maistuu ja tuoksuu muinaiselle valtakunnalle.
Heti ensimmäisistä sivuista lähtien Eirolan kuvauksissa on kuitenkin piirteitä, jotka saivat minut hieman nikottelemaan tai ainakin lievästi hymyilemään. Suuremmissa assyrialaisissa yksityistaloissa oli sisäpihat, se on totta, mutta minun korvaani vesialtaat ja/tai lammikot kultakaloineen kuulostaa kovin roomalaiselta... Samoin sisäpihoilla kasvavat kukat? Samalla sivulla perheen lapset laitetaan iltakylpyyn, sekin kovin anakronistista, vaikka osassa taloissa onkin tiloja, joiden oletetaan olleen kylpyhuoneita (s. 14). Dannulla, Naramun veljellä, on Ninivessä "kaksi kivirakennusta" (s. 301) kun kuninkaiden palatsitkin olivat tiilestä rakennettuja ja vain edustustilat ym. kivilevyin eli ortostaatein vuorattuja. 
Monissa roomalaiseen aikaan sijoittuvissa romaaneissa ja dekkareissa on henkilönnimiin liittyviä heikkouksia, kirjailijat kun harvoin jaksavat oikeasti perehtyä praenomen/gentilicium/cognomen -- nimenmuodostuksen hienouksiin. Eirola on luultavasti henkilögalleriaansa rakentaessaan käyttänyt hyväkseen niinikään The Neo-Assyrian Text Corpus -projektin prosopografista hakuteosta The Prosopography of the Neo-Assyrian Empire, niin että nimet ovat täysin uskottavan kuuloisia ja osalle löytyy suorat vastineet hakuteoksesta (ilman että romaanissa esiintyvät henkilöt olisivat historiallisia). Pientä haparointia on siinä, mitkä moniosaisista assyrialaisista tai babylonialaisista nimistä kirjoitetaan yhteen ja mitkä ei. Kuninkaiden henkilönimet esiintyvät niiden myöhemmissä, esim. kreikkalaisissa kirjoitusasuissa, siksi esimerkiksi Babylonian prinssi ja myöhempi kuningas on Nebuchadrezzar (kirjoitetaan myös Nebuchadnezzar ), vaikka nuolenpääteksteissä nimi on muodossa Nabû-kudurri-uṣur. Kuninkaiden ja muiden "suurten" nimistä on kuitenkin muodostunut juuri tällaisia konventioita ja niitä käytetään yleisesti myös tieteellisissä teksteissä.
Assurin kehrä vilisee myös muinaisen Assyrian ja Babylonian materiaalista kulttuuria. Eirola yrittää parhaansa loihtiakseen lukijan mieleen kaupunginmuurit, niiden portit, reliefien aihekuvia. Tässä voisin lähteä oikomaan joitakin pieniä epätarkkuuksia, mutta oikeastaan niillä ei ole väliä kirjan kokonaisuuden kannalta. Uskottavuutta kyllä nakertaa hieman se, että sekä Babylonissa että Ninivessä kaikki kulkemiset ja muut kirjataan savitauluille -- tällä hetkellä kun tiedämme, että yhä suurempi osa päivittäisistä logistiikkaan ym. liittyvistä muistiinpanoista tehtiin 600-luvulla eaa todennäköisesti joko papyruksille tai vahapinnoitteisille puutauluille, aramean kielellä. Arameaa ei siis käytetty ainoastaan suulliseen vaan myös kirjalliseen kommunikaatioon, sekä Assyriassa että Babyloniassa.
Kuten alussa jo mainitsin, Assurin kehrä on enemmän seikkailukertomus kuin syvällinen pohdinta ihmiskohtaloista Assyrian valtakunnan tuhon päivinä. Eirolalla on kuitenkin yritystä ujuttaa mukaan joitain mesopotamialaisen kirjallisuuden teemoja, näkyvimpänä esimerkkinä on kertomus hurskaasta kärsijästä (s. 163-164), jonka eri versiot T. Oshima on vastikään koonnut kirjaksi. Tämä aihe esiintyy myös Vanhassa Testamentissa Jobin kirjassa. Kenties tässä kiteytyy tarinan sanoma -- oikeudenmukaisuuden logiikka jumalilla on usein ristiriidassa sen kanssa, mitä ihminen itse katsoisi "ansaitsevansa". Tämän kanssa meidän on varmaan kaikkien kamppailtava, myös tänään, jolloin uutiset assyrialaisten muinaismuistojen tuhosta ja ihmisten kuolemista terroristijärjestön käsissä on jokapäiväisiä.
Astuimme sisään, ja entisaikojen kuninkaiden muisto ympäröi meitä joka puolella. Pölyn peittämissä pintareliefeissä muinaiset hallitsijat ajoivat sotavaunuja, piirittivät kaupunkeja ja kuljettivat valloitetun maan asukkaita pakkosiirtolaisuuteen. Nuolilla lävistetyt leijonat tuijottivat ohi käveleviä kuolevaisia basalttisilmillään. Niiden muuttumattomissa ilmeissä näkyi ajatonta surua (s. 304). 

Suosittelen Assurin kehrää kaikille, joita kiinnostaa muinainen Assyria, historian kuvaaminen fiktiona ja tietysti vetävä juoni.

25 kommenttia:

  1. Mahtava arvonta! Tämän kirjan haluaisin ehdottomasti lukea! Aika kovaan grilliin pistit kirjan, mutta aika hyvinhän tuo siitä taisi selviytyä :) twinkledp@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin Riikka, nyt jäädään odottamaan muita halukkaita, tai sitten kirja lähtee viikon päästä Sinulle :).
      Vähän hämmästytti kyllä se, että osittain Eirola miltei häikäisee tiedoillaan ja osittain hän tekee ehkä tahattomia anakronismeja, liian ankara en kuitenkaan ollut...

      Poista
  2. Kuulostaa sopivalta sekoitukselta historiaa, fiktiota ja seikkailua, että olen mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  3. Wau, miten kinnostavasti kirjaa arvioit! Ja sen verran kirja kiinnostaa, että ilmottadun arvontaan mukaan.

    VastaaPoista
  4. Innostava kirja, tämän haluan toden totta lukea! Onnekkaalla arvalla toivottavasti mukana. Ja kiitokset tästä arvostelusta, joka ennakoi lukuelämystä. postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Tähän arvontaan osallistun ilman muuta. :-) Olen lukenut (kauan sitten) vain yhden suomalaisen Mesopotamiaan sijoittuva romaaniin. Jostain syystä muistelisin kirjoittajaksi jonkin "oikean assyriologin" kuten Armas Salonen, mutta muistanko oikein, kirjoittiko hän fiktiota? Kirjan päähenkilö oli komentajana rajakaupungissa, jonka väestön viholliset raajasivat orjuuteen (Elamiin?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Armas Salonen ei tietääkseni julkaissut yhtään romaania, toinen mahdollisuus olisi assyriologi Erkki Salonen, joka tietääkseni ei hänkään julkaissut kaunokirjallisuutta. Aapeli Saarisalo julkaisi muutaman romaanin, olisiko lukemasi ollut Astarten uhri? Sitten on tietty Outsider/Aarne Haapakoski, joka ei tosin ollut assyriologi ja Vilho Sorvari, joka on kirjoittanut mm. romaanit "Hammurabi" ja "Semiramis".

      Poista
  6. Vilho Sorvarin "Hammurabi" sen täytyi olla! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on se arkistohuoneen hyllyssä (ukkini vanha), mutta en ole vielä yrittänyt tosissani tarttua siihen...

      Poista
  7. Aivan ehdoton luettavaksi, Jotenkin viehättää kaikki tämän tyyppiset kirjat, valitettavan harvoin niitä vain löytää.

    VastaaPoista
  8. Ehdottomasti mukana! Poika jonka pitäisi keskittyä lukioonsa lueskelee urakalla..mutta "vääriä" opuksia :)
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) -- oman poikani pitäisi lukea Linnan Tuntematonta sotilasta...

      Poista
  9. Oho. Toivottavasti ei tule tuplana... No oli miten oli, juuri sain luettua kirjan ja pidin sitä kaikin puolin erinomaisena lukukokemuksena. Luen mielelläni historiallisia romaaneita ja joskus epätarkkuudet (jos tunnistan) vaivaavat minua. Kiitos siitä, että kirjoitit kirjasta arvion nimenomaan alan todellisena asiantuntijana. P.S. Älä arvo kirjaa minulle, koska on jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus kirjoja tulee tuplana, sitten täytyy vain yrittää päästä ylimääräisistä eroon :). Hauskaa, että Sinäkin pidit! Ja kun pitää assyriologin lifestyle-blogia niin silloin näen parhaan antini juuri siinä, että kommentoin muinaistutkimukseen liittyviä juttuja.

      Poista
  10. Oi, assyriologiasta ammentavaa historiallista romaania en olekaan vielä koskaan lukenut, ja asiaa perehtynyt kirjailija vain lisää houkuttelevuutta! Toivottavasti ehdin vielä mukaan arvontaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta olet mukana Ellen, arvon kirjan vasta ensi sunnuntaina, siihen mennessä ilmoittautuneet ovat kaikki mukana!

      Poista
    2. Hienoa. Viimeksi suosittelemasi muinaisuuteen sijoittuva romaani (Sahlbergin Herodes) oli sekin yksinkertaisesti loistava!

      Poista
  11. Tuntui mielenkiintoiselta kirjalta. Tahtoo lukea.

    VastaaPoista
  12. Jopa seikkailun eteen esittelit!Tottakai kiinnostaa juu!
    Meillä lukisi varmaan poikakin...

    VastaaPoista
  13. Kiinnostaisi kovasti, historialliset romaanit ovat lempiluettavaa.

    VastaaPoista
  14. Vielä ehtii! Kuulostaa aivan mahtavalta kirjalta :-)
    noraemilia.seppala (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Hatunnnosto kirjailijalle. On varmasti älyttömän haastavaa kirjoittaa tällainen historiallinen romaani, jossa niin moni fakta voi mennä pieleen. Ilmeisesti hän on onnistunut kelpolailla, koska virheitä on noin vähän. Mutta onneksi tällainen tavallinen lukija ei noita virheitä kyllä edes huomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itse asiassa noita materiaaliseen kulttuuriin liittyviä pikkuvirheitä oli aika lailla, mutta ne eivät häiritse kuin tällaista lukijaa, joka tietää aika tarkkaan palatsit, temppelit, reliefiaiheet ja sen miten jumaluuksia esittävät patsaat eivät olleet patsaita vaan jumalia... Mutta silti hieno suoritus!

      Poista
  16. Tällaiselle putkiaivoiselle miehelle postauksen ensimmänen virke on lähes ylivoimainen, mutta aika hoitaa. Ja kuten tästä huomaat, asia on vihdoin ymmärretty.

    Etsin tekstistä "haastava" -sanaa, mutta sen käyttöä en näköjään pääse arvostelemaan. Sen sijaan "genre" -sana löytyi, mistä heristän sormea.

    Arvostelu on sujuvasti kirjoitettu ja kappalejako helpottaa lukemista (vrt Vihavainen). Kuvat lisäävät tekstin mielenkiintoa ja löysinpä kuudennesta kuvasta jotain omaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa Eino, että kommentoit! Pääsääntöisesti en käytä sanaa haastava, käytän suoraan sanaa vaikea. Eikä tässä Eirolan kirjassa ollut mitään haastavaa :). Genre puolestaan on enemmän tällaista tutkimuskirjallisuusjargonia, minusta ihan käyttökelpoinen sana, kunhan sitä ei käytä liian usein.

      Poista