Monet ja muuta Mäntässä

Täytyihän sinne tänäkin kesänä päästä. Mänttään museoon. Vaikka vain lyhyesti kun assyriologin lähtö kotoa venyi mattopesulan ja Kansalliskirjaston (piti hakea muutama tilattu kirja) kierrosten vuoksi eikä Mäntässä ehditty viipyä kovin kauan.

Pojat kävivät katsomassa Muinais-Mänttä -näyttelyn, he eivät olleet sillä kerralla mukana kun postasin tästä mielestäni huikean hauskasta taideteoksesta. Kuopus piti kuulemma kovasti, lukio-opintonsa syksyllä aloittava esikoinen sen sijaan ei lämmennyt samassa määrin.

Minua kiinnosti tällä kertaa erityisesti tänä keväänä ranskalaisen impressionistin Claude Monetn (1840-1926) työksi vahvistunut maalaus, joka on nyt elokuun loppuun esillä Göstassa ennen kuin se matkaa lainaksi Tanskaan. Heinäsuovan ilta-auringossa turvatoimet lähentelevät suuren maailman standardeja -- pieni työ oli lasien takana, etäällä katsojasta ja hohti sen vuoksikin harrasta tunnelmaa, kuin olisi tullut pieneen pyhättöön. Vartijatkin pysyttelivät tilan ulkopuolella ja minulla oli siis mahdollisuus hiljentyä ihan itsekseni taideteoksen äärellä.

Lisäbonuksena oli uusintakierros näyttelyyn Malli ja hullu kuvailija, josta olen myös postannut. En väsy tähän tekstin ja kuvan yhdistävään ja aivan uusia tasoja näihin klassikkotöihin tuovaan konseptiin. Nyt näyttelystä on ilmestynyt myös kirja! Pakkohan se oli hankkia, ihan pakko.

Nyt voin palata näiden kuvien äärelle kotonakin. Laura Kuurneen toimittama teos on erittäin kauniisti, suorastaan silmäähivelevästi toteutettu ja 27 euron hinta on mielestäni edullinen. 

Göstan puistossa kukkivat supersuuret pionit, valkoisesta tummanpunaiseen. Suosittelen edelleen vahvasti Serlachiuksen taidesäätiön museoita, ne ovat aina visiitin arvoisia. Voimaannuttava ja inspiroiva kokemus joka ainoa kerta.

Matka eteni yhden yöpymispaikan kautta toiseen. Huomenna Kuusamoon.

Lukemattomia lukemattomia ja luettujakin ... kirjoja

Kesä on aiheuttanut assyriologille täysin tahattoman pitkä tauon blogipostaamisessa. En ole kuitenkaan ainoastaan ihaillut ja seurannut pionien kukintaa kukkapenkissäni vaan lukenut ja kirjoittanut ja valitettavasti myös hieman sairastellut. Ja sitten on toisinaan se valitsemisen vaikeus: olen viime aikoina esimerkiksi lukenut niin paljon ajatuksia herättäviä ja koskettaviakin kirjoja, etten oikein tiedä mitä lukukokemuksia olisin halunnut jakaa. Toisinaan tusinoittain pieniä asioita pyörii päässä ja tekstit yhdistyvät mielenkiintoisiin kuviin. Sitten taas jokin toinen juttu vyöryy päälle ja peittää ajatukset ja etenkin aikeet.

Olen myös viime viikolla miettinyt paljon kirjoihin, niiden lukemiseen ja niiden omistamiseen liittyviä asenteita. Viikolla sattui silmääni Tommi Melenderin erinomainen blogiteksti Imagessa: Kirjasto vaatii rinnalleen antikirjaston. No näin minäkin sen olen lähes koko aikuisikäni mieltänyt. Lukemattomissa lukemattomissa kirjoissa ei ole mitään hävettävää, päinvastoin. Tässä on tämänhetkinen kasani kirjoista, jotka odottavat lukuvuoroaan. Eikä siihen mahtunut edes kaikkia. Romahdusvaaran vuoksi jonkin verran jäi pois. Ja olohuoneessa on kahvipöydällä tietysti taidekirjoja ynnä muuta...

Hankin kirjoja silloin kun ne "sattuvat" eteeni ja kirjaa pidellessäni minulle tulee tunne, että se saattaa sisältää jotain mikä tuottaa minulle iloa tai uusia ideoita. En siis koskaan hanki kirjoja sen vuoksi, ettei minulla olisi mitään luettavaa. Haahuilen kirjakaupoissa ja divareissa, yleensä ilman mitään tiettyä kirjaa mielessä. Teen löytöjä, löytämisen ilo on aina yhtä suuri. Ja jos löydän, ostan saman tien mukaani, koska koskaan ei tiedä sattuuko sama kirja enää koskaan eteeni. Suurin osa hankinnoistani on maksanut alle kymmenen euroa. Näissä pinoissa on pääasiassa pokkareita ja muuta kuin kaunokirjallisuutta, koska romaanit pääsevät lukuvuoroon jostain syystä muita nopeammin. Kielivalikoima on vääristynyt, koska luen koko ajan myös paljon saksalaista kirjallisuutta, sekä ammatillisia kirjoja että romaaneja. Uskallan väittää, että myös lukemattomat kirjat jättävät aivoihini muistijälkiä, joita myöhemmin käytän hyväkseni erilaisissa yhteyksissä. Eli töitä tehdessäni nousen pöydän äärestä ja lähden etsimään jotain kirjaa, jossa oli jokin kuva tai kerrottiin jostain henkilöstä tai aikakaudesta. Löydän useimmiten etsimäni, sillä "autistiseen" muistiini jää mielikuva kirjasta, sen painovuodesta ja etenkin kannen väristä.

Tässä pinossa on puolestaan kirjoja, jotka olen lukenut ja joihin olen tykästynyt, mutta joista en, ainakaan vielä, ole postannut. Osa on myös sellaisia, joihin en olisi tarttunut ilman kirjablogistien suosituksia. Tästä näen, että kirjablogien kanssa käyty vuorovaikutus on monipuolistanut lukemistoani, vaikka en useinkaan lue niitä heti ilmestymisen jälkeen enkä varsinkaan intoudu kaikista postaamaan. Hilary Mantelin Wolf Hall, suomeksi Susipalatsi on yhä hieman kesken, koska koen ylipitkät luvut hieman raskaiksi lukea (romaanien aika on minulla useimmiten vasta illalla, sängyssä, enkä silloin jaksa lukea kovin montaa kymmentä sivua kerralla). Romaanissa minua kuitenkin koukuttaa etenkin maalari Hans Holbeinin (1497-1543) ja hänen maalaustensa, taiteen sekä kirjojen esiintyminen tekstissä. Jatko-osa odottaa lukemattomien pinossa vuoroaan. Kjell Westön Hägring 38 yllätti minut. En ole varauksetta ihastunut Westön aikaisempiin romaaneihin, mutta kenties ongelma on ollut kielessä. Ensimmäinen ruotsiksi luettu Westö oli silkkaa nautintoa, alusta loppuun. Edmund de Waalin The Hare with Amber Eyes, suomeksi Jänis jolla on meripihkan väriset silmät herätti niin paljon ajatuksia, että siitä tulen aivan varmasti postaamaan vielä kesän aikana, etenkin kun vietän taas pian Oulussa aikaa appivanhempien erilaisten kokoelmien äärellä. Tästä kirjasta ovat postanneet mm. Sara, Leena Lumi ja Ulla, joiden kirjoitusten perusteella kiinnostuin, mutta tämä on kirja jonka näytän kokeneen täysin eri lailla. Ulla pohtii kirjan genreä: Suomessa se on luokiteltu fiktioon, vaikka minä luin sitä koko ajan biografiana, siis faktana -- onhan se saanut myös  Costa-palkinnon nimenomaan elämäkerta-luokassa. Mutta de Waalin kirjasta siis enemmän vielä tämän kesän aikana.

Pian tulen postaamaan myös enemmän Mikko Huhtamiehen mainiosta kirjasta Pohjolan Atlantis. Uskomattomia ideoita Itämerellä (John Nurmisen säätiö 2014) -- se on niin ihana kirja, että luen sitä vain pienissä pätkissä ja ihailen sen kaunista taittoa & kuvitusta, karttoja, vain pieninä annoksina päivittäin.