torstai 21. heinäkuuta 2016

Kukkapiperrystä, sadepisaroita ja avaria maisemia: Kuusamon ihmeistä Turkkiin


Assyriologi oli jälleen Kuusamossa. Tämä ei ole maksettu matkailumainos vaan nöyrän ihmisen kiitosta kohtalolleen siitä, että on paikka minne mennä vetämään henkeä. Kun maailmalla tapahtuu samanaikaisesti erittäin pahoja asioita, tulen kipeän tietoiseksi siitä, että tämä kaikki on luksusta, jolle ei ole hintalappua. Kontrastit ovat räikeitä enkä säästy huonolta omaltatunnolta.
Sateinen alkukesä herättää henkiin pohjoisen kukat, jotka ovat kaikki kooltaan miniatyyriluokkaa. Niiden kauneutta täytyy pysähtyä katselemaan. Henkeäsalpaava on maariankämmekkä, joita "alapihassamme" on kokonainen pelto.
Tihkuisena päivänä lähdin kuningas Mesilimin kanssa katsomaan saammeko vangituksi sadepisarat kukkien kanssa samaan kuvaan.
Kuningas Mesilimin turkki sai myös oman osansa.
Sadepäivinä järven vastarantaa ei näy, sumu tunkeutuu sydämeesi haikeana ja kaipaavana melankoliana. Mutta vielä ei ole syksy. Illalla paistoi jo taas aurinko.
Kävin ensimmäisen kerran vastarannan tunturin laella. Illalla mietin kuinka usein sitä sortuu katsomaan maailmaa ja asioita vain yhdestä kuvakulmasta. On terveellistä vaihtaa puolta, edes hetkeksi. Edes joskus.
Istun tällä hetkellä kotona, työpöytäni ääressä, valmistelemassa seuraavaa matkaa Turkkiin. Kuluneen viikon tapahtumat ovat osoittaneet kipeästi sen, että mitään ei pitäisi ottaa itsestäänselvyytenä.

Kun olen viime vuosien aikana tehnyt nostalgiamatkoja Syyriaan vanhojen kuvien, etenkin diojen avulla, yllätän nyt itseni tekemästä samaa Turkin diojeni kanssa. Katson maailmaan, jota ei enää sellaisenaan ole olemassa. Rakastan Turkkia ja sen ihania ihmisiä, minulla on siellä paljon ystäviä. Toivon heille kaikkea hyvää, ajattelen heitä.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Maan hiljaisen upeat työt: Essi Renvall Oulun Taidemuseossa


Assyriologilla on hieman ambivalentti suhde Ouluun, puolisoni syntymäkaupunkiin, jossa edelleen käymme ainakin pari kertaa vuodessa. En ole hirveän usein suositellut kenellekään siellä vierailua. Nyt kuitenkin kirjoitan tähän: menkää kaikki Ouluun ja pian! Oulun Taidemuseossa on juhannuksen alla avattu kuvanveistäjä Essi Renvallin (1911-1979) töistä hienosti toteutettu näyttely (esillä syyskuun alkupäiviin asti). Näyttely on näkemisen arvoinen.

En ennen näyttelyyn tutustumista tiennyt Renvallista tai hänen töistään juuri mitään. Hurahdin heti alkumetreillä. 

Minä kuulun maan hiljaisiin. Teen tätä työtäni hiljaisuudessa, muista erillään. Minun materiani on ankara ja mykkä, ja koska minulta puuttuvat sanat, on minun tyydyttävä ilmaisemaan sanottavani veistoksellisesti. 

Sanottavaa Renvallilla on runsaasti, herkkää ja väkevää. Miltei hänen koko tuotantonsa koostui muotokuvista, ja esillä onkin monia WSOYn kirjallisuussäätiön kokoelmiin kuuluvia suomalaisten kirjailijoiden muotokuvia.  Näyttelystä on myös SKSn julkaisema kirja, jota pääsen harmillisesti opiskelemaan vasta lomien ja elokuisen Turkin-matkani jälkeen -- silloin postaan Renvallista ja kirjasta vielä uudemman kerran. Tässä muutama fragmentti, toiveena innostaa lukijat vierailemaan näyttelyssä.


Renvallin muotokuvat vangitsivat, mutta niin teki myös pieneltä näytöltä nonstop-rullaava SF-filmipätkä, Vittorio Mantovanin ohjaama. Sota-ajan propaganda pysäyttää aina, kuvanveistäjätär ei ole sodassa, mutta hänen panoksensa isänmaalle on silti merkittävä. Mutta taiteilijan taiteellinen tuotanto EI ole se merkittävä panos, vaan Renvall toteuttaa laajaa väestöpoliittista ohjelmaa -- siis miten? Tekemällä lapsia! Neljän lapsen synnyttäminen katsottiin sota-aikana luonnollisesti hyvin isänmaalliseksi toiminnaksi.

Renvall ilmeisesti piti kovasti pronssista materiaalina, mutta hänen erikoisuutenaan oli muotokuvien yksityiskohtien maalaaminen ja sekatekniikka: naiset saavat "aidot" helmet koruikseen. Nämä herättivät monenlaisia assosiaatioita, joita avaan sitten siinä toisessa postauksessa.
Työtakin ja parin iltapuvun lisäksi esille oli asetettu myös monien kirjailijoiden omistuskirjoituksia teoksiinsa, sellaisten, jotka olivat istuneet Renvallille malleina. Niistä tihkuu se yhteys, mikä taiteilijan ja mallin välille luomisvaiheessa syntyy.
Näyttelyssä oli paljon yksityishenkilöiden muotokuvia, mutta myös, eikä vähiten WSOYn kirjallisuussäätiön omistuksessa olevien muotokuvien ansiosta, iso kaarti suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurihistorian merkkihenkilöitä. Ihastuin nuoreen Erkki Tuomiojaan, kirjaviisas jo silloin.
Olen näyttelyn jälkeen siirtynyt tänne Kuusamon paratiisiin. Maariankämmekät kukkivat runsaslukuisina, retkeä Riisitunturille suunnitellaan. Mutta vielä Renvallin pystit askarruttavat. Menkää siis katsomaan, tästä näyttelystä ei kukaan lähde kylmin sydämin kotiinsa.