Assyriologin on kevään ja alkukesän aikana enemmän kuin usein ajatuksissaan palannut Firenzeen -- sieltä tarttui mukaan niin paljon rakkaita muistoja, ettei ole ihme jos kirjakaupastakin hankin jossain vaiheessa kevättä Firenze-aiheisen dekkari: Marco Vichin Death in Florence (Hodder & Stoughton 2013, alkuperäinen teos Morte a Firenze, käännös Stephen Sartarelli).
Vichi on italiassa ja muuallakin palkittu kirjailija, jonka poliisi Bordelli -sarja sijoittuu 1960-luvun Firenzeen, ei siis nykypäivään. Minun täytyy tunnustaa, että olen ilmeisesti viime kesänä mökillä Kuusamossa lukenut sarjasta toisenkin osan, mutta muistan jutun vain hämärästi. En muistanut Bordellin hahmoa enkä sitä, ettei hän tutki rikoksia meidän omassa ajassamme. On kuitenkin paljon mahdollista, että sekoitan juonen johonkin toiseen Firenzen nykyaikaan sijoittuvaan dekkariin, jota en nyt tähän hätään jaksa edes ryhtyä kaivamaan esille. Jätin kirjan mökin kirjahyllyyn, ja voin sitten tarkistaa asiaa sinne ensi kuussa palatessani.
Juoni on tarinassa päällisin puolin yksinkertainen: koulupoika katoaa eräänä sateisena päivänä ja löytyy kuolleena metsästä Firenzen lähistöllä. Bordelli etsii ensin poikaa ja ruumiin löydettyä pojan murhaajaa. Hämäävää ja jopa jossain määrin häiritsevää oli se, että itse juonenkäänteitä murhatapauksessa oli hyvin niukasti. Vichi kuvaa pääasiassa Bordellin arkea naimattomana, mentaalisesti vielä toisen maailmansodan ja sen jälkeisissä tapahtumissa elävänä vanhempana poliiisina, joka on ylipainoinen ketjupolttaja ja jonka alkoholin käyttöä pidettäisiin tänä päivänä sairaalloisena. Ensimmäisen n. 170 sivun aikana odotin jatkuvasti, että nyt alkaa tapahtua murhan selvittämisessä, mutta näin ei käy. Suurimmalla osalla tapahtumia tai yksityiskohtia ei ole mitään merkitystä murhan selvittämisessä.
Tylsä Vichin juoni ei kuitenkaan ole -- se luo oivallisesti menneen ajan Firenzen tunnelmaa muistuttaen, että 1960-luvulla sodan kauhut ja kärsimykset olivat vielä kauniissa kaupungissa vielä konkreettisesti läsnä, niin fyysisesti kuin ihmisten traumoissa. Itse tapahtumat on taitavasti sijoitettu historialliseen tapahtumaan, nimittäin Arno-joen massiiviseen tulvimiseen vuonna 1966. Kokonaisuutena tarina on tummasävyinen, sataa jatkuvasti ja päätös ei ole todellakaan onnellinen.
Ruokaakin Bordelli nauttii suuret määrät, usein joko kantaravintolassaan tai sitten keittää jotain yksinkertaista pastaa kotonaan. Tässä suhteessa Vichi ei siis poikkea lukuisista muista Italian maisemista kirjoittavista, mutta antaa jollain tavalla realistisemman kuvan paikallisten ruokailutottumuksista. Bordelli lukee iltaisin, tai yrittää lukea, Herodotoksen historiateosta. Tämän assosioin välittömästi Donna Leonen luomaan komisario Brunettiin, joka lukee iltaisin antiikin roomalaisen Tacituksen annaaleja. En ole aivan varma ovatko italialaiset rikostutkijat näin sivistynyttä porukkaa kaikki tyyni vai onko Vichi kenties poiminut tämän idean Leonelta?
Vichin dekkareita ei jostain syystä ole käännetty suomeksi. Suosittelen Vichin Bordelli-sarjaa kuitenkin kaikille, jotka lukevat dekkareita englanniksikin, koska ne ovat sopivan erilaisia. Juuri nyt luen Vera Valan uusinta Villa Sibyllan kirousta, josta postaan pian. Siinä lisää Italiaan sijoittuvista dekkareista genrenä.