Eilen olin mielenosoituksessa nettivihaa vastaan. Nimettömien tappo- ja raiskausuhkausten kohteeksi on viime aikoina valikoitunut suomenruotsalaisia ja kaksikielisiä henkilöitä, siis tavallisia suomalaisia. Kuten viimekuisessa postauksessani Radiohuset ja Eblan "kivitaulut" totesin, ruotsi on minulle privaatin nautinnon lähde. Vähän harmittaa se, että puhetaito on päässyt hieman ruostumaan. Päätinkin edes yrittää puhua ruotsia vähän useammin, vaikka kuinka kieliopillisesti väärin. Siitäkin huolimatta, että eräs mamma pari viikkoa sitten haukkui minua Stockmannilla maalaiseksi. Kun totesin hänelle, että hän oli sivistymätön, kun haukkui ihmistä, jonka taustasta hän ei mitään tiennyt, maalaiseksi, vaihtoi hän yllättäen kieltä ja pani vastaan: Det är jag inte!
Kolmen Sepän patsaalla Helsingissä puhui myös mies, jonka muistan lapsuudestani. Alexander Holthoer on egyptologi Rostislav Holthoerin poika.
Isämme olivat kollegoita ja pikkutyttönä olin lumoutunut Holthoerin perheen monikielisyydestä ja monikulttuurisuudesta. Me olimme "tavallisia" puhtaasti suomenkielisiä -- heistä huokui kansainvälisyys ja hienostuneisuus. Yhä maailmalla egyptologeja sattumalta tavatessani saan kuulla ylistäviä anekdootteja Rostislavin kyvyistä puhua useampaa kieltä natiivin taidoin ja aksentein. Eilen ymmärsin entistä paremmin, etteivät kaikki suomalaiset suhtaudu/ole suhtautuneet monikulttuurisuuteen yhtä ihailevasti kuin minä, eikä elämä vähemmistönä suomalaisissa piireissä ole aina helppoa.
Hatunnosto Alexanderille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti