Lisää Mosulista, Ninivestä ja Hatrasta... ja Agatha Christien Nimrud!

Viime viikon painajaisesta tämän viikon painajaiseen... Eilisen perjantain muinaismuistouutinen oli, että ISIS on tällä kertaa kohdistanut tuhoamisvimmansa Nimrudiin, yhteen Assyrian valtakunnan pääkaupungeista. Sitä on kuulemma tuhottu puskutraktoreilla, joskin kuvamateriaalia ei ole tähän aamuun mennessä ollut saatavilla. Hiljaa mielessäni toivon, että tämä olisi uutisankka -- runsas kuukausi sitten internetissä liikkui huhuja siitä, että samainen terroristijärjestö olisi räjäyttänyt Niniven kaupunginmuurit ilmaan (ts. niiden rekonstruktiot, aidot ovat suurimmaksi osaksi säilyneet huonosti tai maavallien suojaamina), mutta tämä ei onneksi ollut totta.

Ensin kuitenkin palaan hetkeksi Mosulin museossa tapahtuneisiin vahinkoihin. Minkälaista kuvanveistoa tuhoutui?

Filmimateriaalista käy ensinnäkin ilmi, että ainakin joitakin assyrialaisten palatsien ja kaupunginmuurien portteja vahtineita veistoksia tärveltiin. Nämä kolossaaliset porttiveistokset olivat  mm. lamassu- tai aladlammu- nimillä kutsuttuja suojelusjumalia, jotka kuvattiin hybrideinä: härän tai leijonan vartaloon yhdistettiin siivet ja ihmisen kasvot (korvat saattoivat olla puolestaan pitkät ja suipot...). Tämän hauskan ja opettavaisen videopätkän voi katsoa vaikka ei osaisikaan ranskaa.

Näitä porttikolosseja on löytynyt kaikista neljästä Assyrian valtakunnan pääkaupungista -- Assurista, Kalhu/Nimrudista Dur Sharruken/Khorsabadista ja Mosul/Ninivestä ja monet niistä päätyivät jo 1800-luvun puolivälin jälkeen eurooppalaisiin ja amerikkalaisiin museoihin. Voisi ajatella, että mitään korvaamatonta ei ole tapahtunut jos pari kappaletta näistä pirstottiin sirpaleiksi. Jokainen porttikolossi on kuitenkin yksityiskohdiltaan ainutlaatuinen -- niiden pirstaloiminen on äärettömän murheellista. 

Toisekseen Mosulin museossa tuhoutui UNESCOn maailmanperintokohteen Hatran patsaita. Näistä on tehty erinomainen yhteenveto Christopher Jonesin blogissa, etenkin hän on saanut käytettäväkseen  muutoin vaikeasti saatavissa olevia kuvia henkilöiltä, jotka vierailivat museossa ennen ISISin viimeviikkoista iskua. Hatra oli roomalaisaikana -- ajanlaskumme alun puolin ja toisin -- kukoistava keskus tarunhohtoisen silkkitien varressa. Se ei ihan vedä vertoja Palmyralle, mutta yhtäkaikki on yksi tärkeimmistä myöhemmistä muinaiskaupungeista Mesopotamian alueella.

Jokainen hatralaispatsas oli niinikään ainutlaatuinen eikä niitä ole ihan tusinoittain ripoteltuina pitkin maailman museoita.

Näinä henkisen ahdistuksen päivinä olen tehnyt lukuisia virtuaalimatkoja näihin paikkoihin. Monet matkailijat ja tutkijat ovat kirjoittaneet omia kokemuksiaan Mosulista ja muualta, mm. suomalainen legenda Aapeli Saarisalo (1896-1986), joka julkaisi mm. teoksen Paratiisin maan kaivauksia (1931). Löysin myös enemmän Keski-Aasian tutkimusretkistään kuuluisan Sven Hedinin raportin Baghdad, Babylon, Ninive (1917), jossa kerrotaan sekä kuvin että sanoin hänen 1916 (!) matkasta noihin paikkoihin. Sotareportaasia Hedin ei tee, vaan kertoo matkansa tarkoituksen olleen tutustua muinaisten assyrialaisten ja babylonialaisten rauniokumpuihin!

Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin kappale Agatha Christien muistelmista (An Autobiography (1977)). Agatha työskenteli Nimrudissa arkeologimiehensä Max Mallowanin kanssa (katso myös tämä postaus), kirjoitti sekä dekkareitaan että valokuvasi ja puhdisti norsuunluuesineitä, joita löytyi kaivauksilta runsain mitoin. Agatha rakasti myös tätä rauniokumpua, sen keväistä vihreyttä ja kukkia, jotka saivat väliaikaisesti väistyä kun tutkijat avasivat uusia kuoppia. Hän jatkaa:

Now Nimrud sleeps.

We have scarred it with our bull-dozers. Its yawning pits have been filled in with raw earth. One day its wounds will have healed, and it will bloom once more with early spring flowers.

Here was once Calah, that great City. Then Calah slept...

Here came Layard to disturb its peace. And again Calah-Nimrud slept...

Here came Max Mallowan and his wife. Now again Calah sleeps...

Who shall disturb it next?

We do not know (s. 546).

Me tiedämme.

Mitä tein eilen ja tänään: vaikuteähkyä Tassula/Sastamalassa

Minulla tulee matkoilla usein vaikutelma- & informaatioähky: etenkin suurkaupungeissa ja suurissa museoissa on vain niin paljon mielenkiintoista katsottavaa. Aivot alkavat raksuttaa vaikutelmia ja suoltaa uusia ideoita niin että pian käyn ylikierroksilla ja on vaikeaa keskittyä enää mihinkään. Lähdimme eilen viikonloppumatkalle Tassulaan... ei kun siis Sastamalaan ja se oli varmaankin yksi viimeisistä paikoista missä ajattelin saavani vaikutelmaähkyä. Näin vain kävi. Intertekstuaalista kertomisen iloa riittää varmasti useammaksikin postaukseksi -- nyt täytyy päästää pahimmat paineet pois  laittamalla tähän pari kuvaa...

Assyriologin tutkimustyö on usein sitä, että etsitään vertailukappaleita joko teksteille tai esineille tai esineissä esiintyville yksityiskohdille. Esimerkki: kun nyt tutkin myöhäisheettiläisiä patsaita ja minulla on tämä Malaytasta (Itäinen Turkki) löydetty hallitsijapatsas, niin selatessani yhdestä Assyrian pääkaupungista löydettyjä norsunluuesineitä, mieleni kiinnittyy oitis tähän, joka on yksityiskohdiltaan hyvin samanlainen:

Vasemmalla siis hallitsijapatsas Malatyasta, kalkkikiveä, korkeus 3,80 m. Nähtävillä Ankarassa Anatolian sivilisaatioiden museossa, Inv. 56. Oikealla norsunluu Nimrudista, kuvalähde: M. Mallowan, Nimrud and its Remains II (1966) Fig. 536.

Kiinnitän huomiota myös arkkitehtonisten rakennusten samankaltaisuuksiin ja Sastamalaan hetikohta saavuttuani ymmärsin hyvin pian olevani sisällä Mauri Kunnaksen Tassulassa. Olinhan toki tiennyt, että hän on varttunut Vammalassa, ja että hän on käyttänyt Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoa Koiramäen kirkon esikuvana, mutta hänen piirtämänsä Tassulan rakennukset alkoivat hyppiä silmille välittömästi.

Tassulan tarinoita olen lukenut poikieni kanssa ja he rakastavat niitä yhä -- kuvissa ja kertomuksissa piirtyy lämmin ja täynnä tunnelmaa oleva pikkukaupunkiyhteisö -- Herra Hakkarainenkin asuu tietysti Tassulassa.

Silmiinpistävin yhteys Tassulan ja Sastamalan välillä on kaupungin keskustassa sijaitseva kirkko ja sen kaksi tornia:

Näihin maisemiin Drakkulan vaari oli nuorena miehenä kätkemässä "aarrearkkua" tarinassa Seitsemän tätiä ja aarre kun torniin iskee salama... Tänään oli aurinkoista eikä salamavaaraa ollut.

Itse Drakkulan perhe vaareineen asuu Sastamalan vanhassa apteekkarin talossa, missä tänään sijaitsee erinomainen suomalaisen kirjan museo Pukstaavi:

Entä löydättekö nämä talot Tassulasta?

Jo yksin näiden rakennuksellisten viittausten vuoksi käynti Sastamalassa kannattaa -- etenkin jos perhe pitää Tassulan tarinoista. Itselleni tämänkaltaisten yksityiskohtien löytäminen tuottaa suurta inspiraatiota. Lisää Sastamala-aiheisia postauksia seuraa

Please write soon -- Kirjeitä menneisyydestä

Tulevaisuuden historiankirjoittajat tulevat kiroamaan meidän sukupolvemme: me kirjoitamme erilaisia viestejä ja kirjeitä enemmän kuin koskaan, mutta koska olemme siirtyneet sähköisiin viestintälaitteisiin, vain murto-osa kirjeenvaihdosta tulee säilymään jälkipolville ja etenkään historiankirjoittajille. Valtava määrä erilaista tietoa ja tunnelmaa katoaa ikiajoiksi.

Olen itse erittäin hyvä esimerkki siitä, että vaikka tiedostan ongelman, en enää juuri lähetä paperikirjeitä kenellekään. Koulutyttönä minulla oli kirjeenvaihtokavereita eri puolilla Eurooppaa ja jatkoin kirjeidenkirjoittelua aina kesään 1998, jolloin tein töitä David Hawkinsin corpusorjana Lontoossa ja jouduin olemaan kaksi kuukautta erossa puolisostani. Sen jälkeen olen kirjoittanut kirjeitä enää hyvin hyvin satunnaisesti. Meistä ei enää jää jälkiä ja jos jää, niissä ei ole enää samanlaista pintaa ja hajua ja vaikka tietokoneissa on nykyään kaikenmaailman fontit, eivät ne voita entisaikojen persoonallisia käsialoja tai kirjoituskoneiden toisinaan hypähteleviä jälkiä. Onneksi vanhempamme ja isovanhempamme ja muut sukulaisemme kirjoittivat vielä -- voimme heidän kirjeidensä kauttaan rekonstruoida perheen historiaa, päästä selville arkisista iloista, huolistakin ja sitä kautta ymmärtää paremmin myös omaa elämäämme. Biografioiden ohella luen myös hyvin paljon erilaisia kirjekokoelmia -- niiden avulla pääsee usein hyvin lähelle kirjoittajaa -- toisinaan jopa ihon alle. 

Kirjeiden vuosituhantisista perinteistä meillä on todistusaineistoa aivan varhaisimmista ajoista asti ja on sääli että meidän aikakaudestamme jää niin vähän aineistoa jälkipolville. Kirjeitähän on tuhottu joko kirjoittajan tai vastaanottajan toimesta tai muutoin jo varmasti yhtä kauan kuin niitä on kirjoitettu, mutta siitä huolimatta mieleni täyttää melankolinen suru kun ajattelen asian tilaa. Jälleen kerran: jo muinaisessa Mesopotamiassa kirjoitettiin kirjeitä -- valikoiman varhaisimmista esimerkeistä on koonnut yksiin kansiin Piotr Michailowski erinomaisessa kirjassa Letters from Early Mesopotamia (1993). Kirjeet kirjoitettiin nuolenpäillä savitauluille ja edes tulipalot eivät ole tuhonneet niitä koska savi poltettuna muuttuu luonnollisesti entistäkin kestävämmäksi. 

Myös heettiläiset kirjoittivat kirjeitä

Muut materiaalit ovat olleet vähemmän kestäviä: esim. papyrus ja pergamentti, jotka olivat mm. kreikkalais-roomalaisen maailman kirjoitusmateriaaleja, eivät ole säilyneet kuin erikoisolosuhteissa ja usein myös tutkijoille haastavissa muodoissa eli muumiokartonkeina ja hiiltyneinä murusina. Silti niitäkin kyetään tänään konservoimaan ja lukemaan ja tällä alalla suomalaiset, etenkin prof. emer. Jaakko Frösen (ks. projektin kotisivut täältä), ovat olleet pitkään kansainvälisesti huippuluokkaa. Roomalaisajalla kirjeitä alettiin arkistoimaan ja kopioimaan ja kuuluisimpia meille säilyneitä kirjekokoelmia ovat luonnollisesti roomalaisen Marcus Tullius Ciceron (106-43 eaa) kirjeet, jotka kuuluivat länsimaiseen curriculumiin aina viime vuosisadalle asti.  Kenties vielä kuuluisampia ovat apostoli Paavalin (n. 3-14-63-64 jaa) epistolat -- niistä voi ilmeisesti lukea tuoreessa J. Muirin kirjassa Life and Letters in the Ancient Greek World (2012), johon en ole itse vielä tutustunut, kiinnostaa kuitenkin kovasti. 

Kirjeitä kirjoitettiin myös pehmeille, rullattaville lyijystripeille. Hieroglyfi-luuviksi kutsutulla kirjoitusjärjestelmällä kirjoitettuja kirjeitä on löydetty assyrialaisten ensimmäisestä pääkaupungista Assurista sekä yhdestä monista Yassıhöyük-nimisistä rauniokummuista Keski-Turkista. 

Kuvalähde: W. Andrae, Inschriften auf Bleistreifen aus Assur (1924) Taf. I.

Kuvalähde: W. Andrae, Inschriften auf Bleistreifen aus Assur (1924) Taf. III.

Kuvalähde: J. Marzahn/B.Salje (eds.), Wiedererstehendes Assur (2003) p. 150.

"Väärin" valittu kirjoitusmateriaali on siis syynä siihen, että meille on säilynyt kreikkalais-roomalaisesta muinaisuudesta huomattavasti vähemmän epistolaarista aineistoa. Uusassyrialaisen valtakunnan (n. 900-600 eaa) kuninkaat, tiedemiehet ja hallintovirkamiehet olivat erittäin ahkeria kommunikoimaan kirjeiden välityksellä ja niitä meille onkin säilynyt suuret määrät. Ne kertovat esimerkiksi tuhansia pieniä yksityiskohtia siitä miten valtionhallinnon eri osat toimivat niin että imperiumi pysyi kasassa ja  elämä pyöri moitteettomasti. Vakoilua harrastettiin ja prinssitkin saattoivat sairastaa: useita mielenkiintoisia kirjeitä on käännetty myös Suomeksi kirjassa Ninive 612 eKr., jonka sivulta seuraava kuva on.

Uusin uusassyrialaisia kirjeitä käsittelevä teos on Mikko Luukon editio Nimrudista löydetyistä kirjeistä.

Näitä lukee kuin mitä tahansa dekkaria -- siitä huolimatta että tämä on tiukan tieteellinen teos. Assyriologin työkirjallisuus voikin toisinaan olla huonoja romaaneja jännittävämpää ja mukaansatempaavampaa.