sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Isis Unveiled ja muita kirjamessujen elämyksiä

Assyriologi vietti perjantai-iltapäivän kirjamessuilla. Tarkoituksena oli kuunnella Matti Klingeä, häneltä kun on ilmestynyt muistelmien toinen osa, mutta olin jostain syystä katsonut ohjelmaa väärin ja esitys oli jo ohitse... Sain kuitenkin hankittua Siltalan osastolta Klingen muistelmien ensimmäisen osan Kadonnutta aikaa etsimässä, sitäkään en ole vielä ehtinyt nimittäin lukea -- jouduin palauttamaan lainaamani kopion jo siinä vaiheessa kun olin vasta ehtinyt ihailemaan kirjan taittoa ja graafista ulkoasua...
Elämäkerrallista viihdyttävää jutustelua riitti kuitenkin Jörn Donnerin ja Nalle Nybergin seurassa, aivan täydelle katsomolle. Vakavampaa keskustelua käytiin hieman myöhemmin Aatos Erkon (1932-2012) elämästä Janne Virkkusen ja Aatoksesta kirjan kirjoittaneen Leena Liukkosen kesken. Aatoksen elämä kiehtoo minua valtavasti -- luin joskus kauan sitten haastattelun, jossa hän sanoi, että häntä olisi kiinnostanut opiskella mm. arkeologiaa. Miten onnekas olenkaan kun minulla on ollut mahdollisuus sekä opiskella että tehdä tutkimusta juuri niistä asioista, jotka ovat minua eniten kiinnostaneet. 
Antikvaariset osastot ovat kirjamessuilla kaikkein kiehtovimpia -- uusia kirjoja lähinnä katselen ja teen mielessäni listoja toivomuksista joulupukille, niitä ei lähdetä raahaamaan kassikaupalla kirjamessuilta. Tällä kertaa hankin vain viisi kirjaa itselleni.
Isis Unveiled -- Helene P. Blavatskyn teosofinen pääteos jökötti erään osaston pöydällä -- kirjan nimi assosioituu luonnollisesti täysin eri tavalla tänä vuonna kuin 1800-luvun lopun ilmestymisvuonna...
Ja sitten: papyrofiili ja muistikirjariippuvainen sortui ostamaan taas uuden muistikirjan, vaikkei juuri nyt tarvitsekaan yhtäään uutta.
Marianne Thun-Ericsson tekee käsin ja myös tilauksesta aivan ihastuttavia muistikirjoja, myös sisäkannet on erittäin kauniita.
Kirjamessuilla törmää ja tapaa myös ystäviin ja tuttaviin -- oli herttaista nähdä miten kaksi hiljattain leskeytynyttä ihmistä oli ilmeisimmin löytäneet toisistaan uuden kumppanin. Ilahduttavaa oli niinikään eri säätiöiden ja kulttuuri- & tiedeinstituuttien vahva läsnäolo. Villa Schildt oli paikalla, samoin Suomen Rooman instituutti ja Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry
Paul Osipow sykähdyttää aina, asuimme Villa Lantessa yhtäaikaa hänen kanssaan joskus 1990-luvun alussa.
Mikä on sivistysvaltion tunnusmerkki? Kulttuuri- ja tiedeinstituutit, humanistisen tutkimuksen tärkeyden ymmärtäminen. Ruotsin uusi hallitus uhkaa lakkauttaa maansa oman välimerelliset instituutit Roomassa, Ateenassa ja Istanbulissa. Allekirjoittakaa protesti tähän listaan!

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Lontoon ihmeitä ihmettelemässä

Lontoossa assyriologin aika vierähti -- liian nopeasti. En ehinyt juuri mitään aikomastani, mutta toisaalta tiesin lähtiessäni, että tämä on poikieni ensimmäinen vierailu Lontooseen, joten etusijalla on heidän lomansa ja tekemisensä. Meillä oli mahtavaa, jos en sanoisi ratkiriemukasta, sää suosi (emme kastuneet emmekä joutuneet rämpimään sateessa) ja äidistä on tietysti mukavinta myötäelää lapsien innostus, myös sellaisiin kohteisiin, joista hän ei itse välttämättä niin innostu.
British Museumissa kuopus takavarikoi kamerani, mistä päättelin, että joulupukin täytyy varmaankin tuoda hänelle oma mikäli aiomme vastedes vierailla museoissa yhdessä. Padillani sitten yritin kuvata jotain, mistä olisi hyötyä ensi viikolla alkavalla kurssillani...
Natural History Museum oil minullekin uusi tuttavuus. Ihastuin sen arkkitehtuuriin, erityisesti kattoon. Assyrialaisissa palatseissa oli varmaankin samantapaisia puupaneloituja kattoja, niistä ei ole valitettavasti säilynyt yhtään mitään.
Ja jälleen kuopus löysi mieleistään valokuvattavaa...
Isäni jalanjälkiä en siis ehtinyt kulkemaan, British Museumia lukuunottamatta. Matkan kulinaaristen nautintojen lomassa mietin hyväosaisuuttani, sitä että hänellä ei ollut puolivuosisataa sitten mahdollisuutta ruokailla samanlaisissa paikoissa kuin minulla. Kiinalaisia ja japanilaisia ravintoloita ei silloin ollut samalla tavalla enkä usko, että hän olisi edes uskaltautunut sellaiseen...
Ruoka ei tuntunut hääppöiseltä niissä paikoissa, joihin hänellä oli varaa. Toukokuussa 1963 hän kirjoittaa puolisolleen:
Kävelin sitten Kensington Gardenin ja Hyde Parkin läpi ja söin päivällistä pienessä paikassa, jossa sain ensimmäisen kerran kunnollista ruokaa täällä ollessa (yleensä liha maistuu aivan kamalalta, se on paistettu jossakin lampaantalin makuisessa rasvassa).
Poikieni rakastama sushi olisi tainnut olla liian eksoottista. Näin monta herkkulautasta tyhjensimme Hirobassa, suosittelen lämpimästi.
Poikieni kirjalliset harrastukset olivat myös syy siihen että näin myös uuden nähtävyyden: Kleopatran neulan, joka kuulemma esiintyy Rick Riordanin seikkauluromaaneissa.
Neulaa vartioivien sfinksien tassut olivat kolossaalista kokoluokkaa.
Entä lomamatkan kirjasaalis? Se jäi vaatimattomaksi, koska ennen matkaa olleet erilaiset alennusmyynnit ja hullutpäivät saivat minut ostamaan jo yhden pinon kirjoja (vasemmalla), joten olin itse hieman yllättynyt, että tuomisina oli vain viisi kirjaa. Jarruttelin hieman, sillä tiesin että Helsingin kirjamessuilla todennäköisesti en voi vastustaa yhtä tai toista kiusausta. Lukemattomien kirjojeni pinot ovat viime aikoina kasvaneet hurjaa vauhtia...

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Lontooseen!

Assyriologi on taas lähdössä, tällä kertaa perheensä kanssa Lontooseen. Minulla on tähän kaupunkiin vahva viha-rakkaussuhde. Se syntyi 1990-luvulla, jolloin opiskelin yhden talven hieroglyfiluuvia SOASissa professori J. David Hawkinsin johdolla. Myöhemmin olin kesällä 1998 runsaat kaksi kuukautta samaisessa oppilaitoksessa töitä, avustamassa Hawkinsia Corpuksen loppuunsaattamisessa. 
Vihasin Lontoota, koska metromatkat olivat usein tuskastuttavia, varsinkin silloin kun vaunut jumittuivat keskelle tunnelia varttitunniksi. Vihasin ihmismassoja, jotka väsyttivät. Opiskelijana minulla ei ollut oikein aikaa eikä varojakaan nauttia Lontoon runsaasta kulttuuritarjonnasta. Talven aikana asuin pientä alivuokralaishuonetta, mutta Lontoon-kesäni sain majailla ilmaiseksi puolisoni sukulaisten upeassa penthouse-huoneistossa Towerin takana. Tästä olen ikuisesti kiitollinen, ilman tätä Silvennoisen perheen sydämellistä vieraanvaraisuutta minulle ei olisi ollut mahdollista olla auttamassa vuosisadan tärkeimmän, hieroglyfiluuvinkielisiä piirtokirjoituksia kokoavan monumenttiteoksen syntymisessä.
Lontoossa rakastan monia asioita, rakkain on ehkä kuitenkin assyriologin paratiisi, British Museum. Ja nyt vasta myöhemmin olen herännyt myös sille tosiasialle, että isäni oleskeli ja työskenteli assyriologina Lontoossa, sen savitauluarkistossa tutkimassa oraakkelikysely-tekstejä, aikana ennen syntymääni 1963 ja 1964. Hän ei koskaan saanut kirjaa valmiiksi, mutta aineistoa käytti sittemmin hyväkseen Ivan Starr teoksessaan Queries to the Sungod (SAA 4, 1990).
Mikäli ehdin, yritän löytää joitain niistä paikoista missä hän oleskeli, hotellikatua jne. Lontoossa hänellä ei näytä olleen mukana kameraa, ainakaan yhtään kuvaa ei ole säilynyt perhearkistossa. Vain näitä ihastuttavia, perheelle lähetettyjä postikortteja.
Lontoosta siis enemmän matkan jälkeen.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Assyriologi opettaa jälleen

On koittanut jälleen se aika vuodesta kun assyriologi opettaa. Lähi-idän arkeologian dosenttina olen pitänyt vuosittain yhden luentokurssin erilaisista aiheista. Tänä talvena tarjolla on muinaisen Mesopotamian arkistoista ja kirjastoista. Kurssin nimenä on:

Stored and Displaced Data: 
Cuneiform Tablets and Their Archaeological Contexts 
in the Ancient Near East

Mistä ovat suomalaiset arkisto- ja kirjastolaitoksemme saaneet alkunsa? Kirjoitustaidon synty nykyisen Irakin alueella n. 3000 eaa aiheutti heti ensimmäisinä vuosisatoina informaatiotulvan, jota ryhdyttiin jo heti alkuvaiheessa hallitsemaan erilaisilla tavoilla. Kaikkea tietoa ei suinkaan varastoitu, savitauluja ei usein tarkoitettu säilytettäviksi, niitä ei aina poltettu koviksi (monista tuli kestäviä vasta tulipalojen yhteydessä) ja ne heitettiin pois niinkuin omat post-it -lappumme sitten kun niitä ei enää tarvittu. Toisaalla esimerkiksi erilaisia "kirjallisia" tekstejä säilytettiin ja kopioitiin. Etenkin Assyrian kuningas Assurbanipal (668-627 eaa) kokosi oman kirjaston ja hän myös kertoo lukeneensa muinaisten hallitsijoiden piirtokirjoituksia itse.
Mutta puhuessamme ja kirjoittaessamme mesopotamialaisista arkistoista ja kirjastoista meidän tulee alati muistaa, että termejä "arkisto" ja "kirjasto" ei sinällään ollut vielä tuohon aikaan. Varhaisilla arkeologisilla kaivauksilla ei kiinnitetty huomiota nuolenpäätaulujen löytökontekstiin ja usein onkin epäselvää millaisissa rakennuksissa dokumentteja säilytettiin. Kurssini aikana käydään lävitse eri savitaulukokoelmia eri aikakausilta aina varhaisimmista löydöistä hellenistisen ajan viimeisiin nuolenpäillä kirjoitettuihin teksteihin. Minkälaisia tekstejä on löydetty ja mistä? -- nämä ovat kaksi kurssin pääkysymystä. Mitä informaatiota säilytettiin tarkoituksella ja siirrettiin seuraaville sukupolville? Kuka luki yli tuhat vuotta aikaisemmin kirjoitettuja tekstejä, joita oli kaivettu rakennusten perustuksiin? Mielenkiintoisia ovat myös kirjeet ja muut tekstit, jotka ovat löytyneet odottamattomista ja omituisista paikoista. Monen savitaulun tie kirjurin kädestä modernien museoiden varastoihin tai vitriiniin on pitkä ja kiehtova. Ja sadattuhannet dokumentit todennäköisesti yhä odottavat löytäjäänsä. Monet löytyvät nyt, ryöstökaivajien toimesta, valitettavasti.





sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Mitä luin tänään: Anton Gill, The Sacred Scroll

Kesällä assyriologi löysi Akateemisen Kirjakaupan alennusmyynnistä muutamalla eurolla pokkarin, Anton Gillin The Sacred Scroll (Penguin 2012). Kirjan nimi, kansikuva ja takakannen teksti antoivat ymmärtää, että tarinassa olisivat pääosassa modernit arkeologit, ristiretkeläiset ja Istanbul  -- oli ylipäätään aika sattuma, että se pääsi mukaan siihen epämääräiseen pinoon jonka otin kassalle, koska ristiretkeläisromantiikka ja -jännitys ei sinänsä kuulu lempiaiheisiini.
Mutta ei kestänyt kauaa kun tittelin "pyhä käärö" (joka muinaistutkijalla yhdistyy tietysti välittömästi Qumranin kirjakääröihin) osoittautuikin joksikin aivan muuksi. Salainen tiedustelupalvelu USAssa saa tehtäväkseen etsiä Istanbulissa kadonneita arkeologeja ja jo alkusivuilla kuulosti oudolta että Laura Graves, tutkintaryhmään pestattu naissankari "...spoke three living languages fluently -- French, Arabic and Chinese, which complemented his Latin and Greek, but her real expertise was in Sanskrit and Aramaic, with a working knowledge of the ancient Babylonian languages -- Sumerian and Akkadian. Those were the skills she'd been picked for" (s. 23). Aikamoinen kielirepertuaari tällä nuorella naisella...

Juonessa on papyruskäärön sijasta pääosassa mesopotamialainen savitaulu ja ajallisesti seikkaillaan 1100-1200-lukujen vaihteessa sekä 1900-2000 -luvuilla. Enempää en paljasta, koska silloin tulee paljastaneeksi jo liikaa, mutta näin tiivistettynä tämä pieni nuolenpääkirjoituksella varustettu esine antaa selityksen koko maailmanhistorian kululle. Ei enempää eikä vähempää.
Näin assyriologin näkökulmasta Gill osaa melkoisen taitavasti käyttää hyväkseen lukemaansa faktakirjallisuutta liittyen muinaiseen Mesopotamiaan ja savitauluihin. Tapahtumakulun uskottavuutta lisää myös aidot historialliset henkilöt, kuten Lähi-idän arkeologian ehdottomasti suurimpiin nimiin kuuluva Robert Koldewey (1855-1925). lstanbulissa Koldewey ei tosin suorittanut kaivauksia eikä arkkitehtikoulutuksen saaneena osannut lukea sumerilaisia savitauluja vaikka hänet tunnetaan etenkin Babylonin kaupungin kaivajana. Tarinassa Koldewey pääsee kuitenkin nuolenpäätekstin salaisuuden jäljille ja selittää kenraali Ludendorffille: "I haven't yet had time to make a full study of it, but I can read enough to know what the spell encompasses" (s. 207).
En voi muuta kuin suositella Sacred Scrollia kaikille, jotka lukevat dekkareita englanniksi. Minua viehätti eniten ajatus siitä, että vaikka meillä ei olekaan suoria todisteita siitä, että muinaiset savitaulut olisivat kiertäneet "relikteinä" sellaisten mahtimiesten kuten temppeliherrojen tai muiden hallitsijoiden käsissä, näin on hyvinkin voinut tapahtua. Toisaalla tarinan loppu ei ole sellainen kuin ehkä voisi toivoa -- sen sijaan, että mesopotamialaisten matemaattisten tekstien erikoistuntija Eleanor Robson olisi lukenut ja selittänyt tekstin, tapahtuukin jotain aivan muuta...