Joulun jälkeen assyriologi nappasi oululaisesta majapaikasta mukaansa Anni Swanin (1875-1958) tyttökirjan Sara ja Sarri matkustavat (WSOY, 2. painos 1937). Vuosikymmeniin en ole juuri tyttökirjoja raottanut, siitä yksinkertaisesta syystä, että molemmat omat lapseni ovat poikia ja heidän kanssaan on luettu luonnollisesti muunlaista kirjallisuutta.
Tänään olen lueskellut kirjaa -- siitä yksinkertaisesta syystä, että edellisestä ulkomaanmatkastani alkaa olla aikaa ja kaipuu erityisesti Roomaan alkaa taas kutista sisuskaluissani sietämättömällä tavalla. Vajaa vuosi sitten sain viimeksi hengittää itseeni Gianicololta aukeavaa huikeaa vistaa.
Jo heti ensimmäisiltä sivuilta 1930-luvun maailma ja asenteellisuus huokuvat lukijaa vastaan. Sara ilmoittaa Paulille, että hän, koululaistyttö tähtää taiteilijan ammattiin. Nuori mies tyrmää tämän tokaisemalla —Rouva sinusta tulee, älä muuta yritäkään (s. 7).
Tarinassa Sara ja Sarri pääsevät kiertomatkalle Eurooppaan. Yhden isän lisäksi tytöille lähtee esiliinaksi vanhapiika Bella Märtz, joka rakastaa shoppailua, suklaakonvehteja ja roskaromaaneja, mutta kiinnostus historiaa ja taidetta kohtaan neidillä on huomattavasti vähäisempi. Tytöt puolestaan ovat kulttuurinnälkäisiä ja tahtovat sivistää itseään. Näin käy myös Roomassa.
Bella olisi tahtonut ravata Corsolla ostoksilla ja istua kahviloissa.
Mutta kun he pyysivät Bellaa mukanaan museoihin, kirkkoihin ja vanhaan Roomaan, teki tämä tenän. Taidekokoelmissa hänen jalkansa väsyivät, kirkoissa hän tuli uniseksi, Forum oli yksitoikkoinen ja Kolosseumin portaita kiipeillessä lohkesi korko hänen kengästään. Lopulta tytöt ostivat hänelle pari uutta helppohintaista saksalaista romaania, veivät hänet johonkin sopivaan kahvilaan istumaan, tilasivat hänelle viiniä ja hedelmiä tai suklaata ja leivoksia ja katosivat itse omille teilleen luvaten heti tulla takaisin (s. 81).
Rooma on tietysti siinäkin mielessä ihmeellinen kaupunki, että siellä voi kukin keskittyä omaan lempipuuhaansa. Minä pidin myös shoppaamisesta, silloin nuorena naisena. Tänään tutkin ehkä tarkemmin kirjakojuja kuin kenkäkauppoja.
Tänään olen myös ylenmääräisen hullaantunut Rooman patsaisiin, sekä antiikkisiin että hieman moderniimpiin tapauksiin.
Aika näyttää pääsenkö tänä vuonna niitä ihailemaan ja tutkimaan. Toivossa on hyvä elää, nyt helmikuun lopussa täytyy tyytyä tekemään virtuaalimatkoja ikuiseen kaupunkiin. Sekin on mukavaa ja inspiroivaa.