maanantai 10. kesäkuuta 2013

Please write soon -- Kirjeitä menneisyydestä

Tulevaisuuden historiankirjoittajat tulevat kiroamaan meidän sukupolvemme: me kirjoitamme erilaisia viestejä ja kirjeitä enemmän kuin koskaan, mutta koska olemme siirtyneet sähköisiin viestintälaitteisiin, vain murto-osa kirjeenvaihdosta tulee säilymään jälkipolville ja etenkään historiankirjoittajille. Valtava määrä erilaista tietoa ja tunnelmaa katoaa ikiajoiksi.
Olen itse erittäin hyvä esimerkki siitä, että vaikka tiedostan ongelman, en enää juuri lähetä paperikirjeitä kenellekään. Koulutyttönä minulla oli kirjeenvaihtokavereita eri puolilla Eurooppaa ja jatkoin kirjeidenkirjoittelua aina kesään 1998, jolloin tein töitä David Hawkinsin corpusorjana Lontoossa ja jouduin olemaan kaksi kuukautta erossa puolisostani. Sen jälkeen olen kirjoittanut kirjeitä enää hyvin hyvin satunnaisesti. Meistä ei enää jää jälkiä ja jos jää, niissä ei ole enää samanlaista pintaa ja hajua ja vaikka tietokoneissa on nykyään kaikenmaailman fontit, eivät ne voita entisaikojen persoonallisia käsialoja tai kirjoituskoneiden toisinaan hypähteleviä jälkiä. Onneksi vanhempamme ja isovanhempamme ja muut sukulaisemme kirjoittivat vielä -- voimme heidän kirjeidensä kauttaan rekonstruoida perheen historiaa, päästä selville arkisista iloista, huolistakin ja sitä kautta ymmärtää paremmin myös omaa elämäämme. Biografioiden ohella luen myös hyvin paljon erilaisia kirjekokoelmia -- niiden avulla pääsee usein hyvin lähelle kirjoittajaa -- toisinaan jopa ihon alle. 
Kirjeiden vuosituhantisista perinteistä meillä on todistusaineistoa aivan varhaisimmista ajoista asti ja on sääli että meidän aikakaudestamme jää niin vähän aineistoa jälkipolville. Kirjeitähän on tuhottu joko kirjoittajan tai vastaanottajan toimesta tai muutoin jo varmasti yhtä kauan kuin niitä on kirjoitettu, mutta siitä huolimatta mieleni täyttää melankolinen suru kun ajattelen asian tilaa. Jälleen kerran: jo muinaisessa Mesopotamiassa kirjoitettiin kirjeitä -- valikoiman varhaisimmista esimerkeistä on koonnut yksiin kansiin Piotr Michailowski erinomaisessa kirjassa Letters from Early Mesopotamia (1993). Kirjeet kirjoitettiin nuolenpäillä savitauluille ja edes tulipalot eivät ole tuhonneet niitä koska savi poltettuna muuttuu luonnollisesti entistäkin kestävämmäksi. 
Myös heettiläiset kirjoittivat kirjeitä
Muut materiaalit ovat olleet vähemmän kestäviä: esim. papyrus ja pergamentti, jotka olivat mm. kreikkalais-roomalaisen maailman kirjoitusmateriaaleja, eivät ole säilyneet kuin erikoisolosuhteissa ja usein myös tutkijoille haastavissa muodoissa eli muumiokartonkeina ja hiiltyneinä murusina. Silti niitäkin kyetään tänään konservoimaan ja lukemaan ja tällä alalla suomalaiset, etenkin prof. emer. Jaakko Frösen (ks. projektin kotisivut täältä), ovat olleet pitkään kansainvälisesti huippuluokkaa. Roomalaisajalla kirjeitä alettiin arkistoimaan ja kopioimaan ja kuuluisimpia meille säilyneitä kirjekokoelmia ovat luonnollisesti roomalaisen Marcus Tullius Ciceron (106-43 eaa) kirjeet, jotka kuuluivat länsimaiseen curriculumiin aina viime vuosisadalle asti.  Kenties vielä kuuluisampia ovat apostoli Paavalin (n. 3-14-63-64 jaa) epistolat -- niistä voi ilmeisesti lukea tuoreessa J. Muirin kirjassa Life and Letters in the Ancient Greek World (2012), johon en ole itse vielä tutustunut, kiinnostaa kuitenkin kovasti. 

Kirjeitä kirjoitettiin myös pehmeille, rullattaville lyijystripeille. Hieroglyfi-luuviksi kutsutulla kirjoitusjärjestelmällä kirjoitettuja kirjeitä on löydetty assyrialaisten ensimmäisestä pääkaupungista Assurista sekä yhdestä monista Yassıhöyük-nimisistä rauniokummuista Keski-Turkista. 
Kuvalähde: W. Andrae, Inschriften auf Bleistreifen aus Assur (1924) Taf. I.
Kuvalähde: W. Andrae, Inschriften auf Bleistreifen aus Assur (1924) Taf. III.
Kuvalähde: J. Marzahn/B.Salje (eds.), Wiedererstehendes Assur (2003) p. 150.
"Väärin" valittu kirjoitusmateriaali on siis syynä siihen, että meille on säilynyt kreikkalais-roomalaisesta muinaisuudesta huomattavasti vähemmän epistolaarista aineistoa. Uusassyrialaisen valtakunnan (n. 900-600 eaa) kuninkaat, tiedemiehet ja hallintovirkamiehet olivat erittäin ahkeria kommunikoimaan kirjeiden välityksellä ja niitä meille onkin säilynyt suuret määrät. Ne kertovat esimerkiksi tuhansia pieniä yksityiskohtia siitä miten valtionhallinnon eri osat toimivat niin että imperiumi pysyi kasassa ja  elämä pyöri moitteettomasti. Vakoilua harrastettiin ja prinssitkin saattoivat sairastaa: useita mielenkiintoisia kirjeitä on käännetty myös Suomeksi kirjassa Ninive 612 eKr., jonka sivulta seuraava kuva on.
Uusin uusassyrialaisia kirjeitä käsittelevä teos on Mikko Luukon editio Nimrudista löydetyistä kirjeistä.
Näitä lukee kuin mitä tahansa dekkaria -- siitä huolimatta että tämä on tiukan tieteellinen teos. Assyriologin työkirjallisuus voikin toisinaan olla huonoja romaaneja jännittävämpää ja mukaansatempaavampaa.

8 kommenttia:

  1. Historiantutkijana, ja erityisesti vielä biografiaan erikoistuneena, olen tätä asiaa usein miettinyt. Kirjeiden lisäksi kun monien päiväkirjatkin ovat netissä ja aika harva ottaa niistä mitää kopioita. Surullista, muuttaa varmasti tulevaisuuden historiantutkimuksen luonnetta.

    Itse rakastan elämäkertojen lisäksi kirjekokoelmia ja julkaistuja päiväkirjoja. Olen myös arkistossa päässyt lukemaan autenttisia kirjeitä, itse asiassa juuri parhaillani käyn läpi arkistossa tallennettua kirjemateriaalia jatkosodan vuosilta. Joten sattui postauksesi sopivaan saumaan :)

    VastaaPoista
  2. Hei Jaana, netissä julkaiseminen on erikoinen juttu kun sen säilyvyydestä/säilymättömyydestä ei ole vielä pitkäaikaista kokemusta. Toiset varoittavat aina siitä, että jos jotain joskus netissä julkaisee, sitä ei saa sieltä pois millään keinoa :). Minulla ei ole Tübingenin maisterintyöstäni muuta sähköistä kopiota kuin sellainen lerppu disketti -- en tiedä saako sitä mikään kone enää avattua...

    Meillä on paljon yhteisiä rakkauden kohteita -- päiväkirjakokoelmatikin ovat sellaisia. Ja mikään ei ole ihanampaa kuin istua pitkä päivä arkistossa lukemassa kirjeitä ja tekemässä löytöjä. Kun pidät kirjeistä ja niiden tutkimisesta, uskallan suositella Sinulle Philip Singtonin romaania Zoia's Gold (2005), jos et ole lukenut sitä vielä.

    VastaaPoista
  3. Ja tietenkin minua nyt erityisesti kiinnostavasta Mithran mysteereistä ei ole jäänyt kirjeitä tai muutakaan kirjoitettua dokumenttia :) Nyt selkäsairaana olen lueskellut Traianuksen Roomasta ja tykkään, kun Alberto Angela viittaa kirjeisiin kuvaillessaan jotain yksityiskohtaisesti.

    VastaaPoista
  4. Mysteerit olivat salaisia, muutenhan ne eivät olisi mysteereitä :)? Voihan siellä Ciceron kirjeissä olla jotain, vaikka salaviestejä... Vaikka mitä mielenkiintoista voi löytyä. Ja voimia selkäkipuihin -- olen elänyt kaikenlaisia muita kipuja & pari vuotta sitten todettiin oikealle reippaasti kääntyvä skolioosi. Se aiheuttaa kipua lonkkaan muttei onneksi selkään, ainakaan niin kauan kun pysyn hoikkana.

    VastaaPoista
  5. Kiinnostava ja tärkeä kirjoitus, kiitos! Olen juuri lukemassa Laura Kokon toimittamaa kokoelmaa Volter Kilven ja Laura Vanhakartanon kirjeenvaihdosta, johon piirtyy parin rakkaustarina sekä paljon siitä, mitä he näkivät ja kokivat. Sellaista laajaa kirjeenvaihtoa ei tosiaan tulevaisuudessa tule olemaan tutkijoiden ja lukijoiden ilona, sillä vaikka jotkut rakastavaiset asuisivat seurusteluaikana eri puolilla maapalloa, niin sähköiset viestintämuodot, puhelin ja nopeat lennot tekevät yhteydenpidosta erilaista.

    Minulla on vieläkin tallessa ne kirjeet, joita sain sinulta Roomasta jne sekä myös J:n Sambiasta lähettämät kirjeet :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on Maria -- meistä jää kulttuurihistoriallisesti laiha jälki & eikä kukaan enää kykene tekemään rakkauskirjelöytöjä vinteiltä tai London City Libraryn kirjan välistä (niinkuin Byattin Possessionissa :) ).
      Hauskaa että olet säilyttänyt kirjeeni! Paperikirjeiden kirjoittamista voisi koettaa elvyttää -- niitä olisi myös USAn tiedustelupalveluiden paljon vaikeampi saada käsiinsä kuin sähköposteja :).

      Poista
    2. Hyvä pointti dekkaristin näkökulmasta tuokin: pian alamme ehkä nähdä uudelleen vakoojia, jotka vaihtavat kirjeitä vaivihkaa etukäteen valittujen piilopaikkojen välityksellä, ne on helppo polttaa lukemisen jälkeen, eikä niistä jää digitaalisia sormenjälkiä mihinkään :) Tietenkin käsinkirjoitettuja, koska tulostimissahan on jo "näkymätön" jäljityssysteemi, jonka mukaan pystyy päättelemään ainakin mistä sarjasta käytetty tulostin on, vaikkakaan ei ehkä yksittäistä ostajaa.

      Poista
    3. Vanhanajan grafologejakin alkaa olla niin vähän, että käsialojen tunnistaminen on muuttunut varsinaiseksi salatieteeksi. Voisi äkkiä amerikoissa olla avoimia työpaikkoja grafologeille... Äkkiä kurssille! Siitä tuli mieleen HIghsmithin Tom Ripley, joka opetteli tuon murhaamansa kaverin allekirjoituksen & lunasti mm. shekkejä eivätkä grafologit hiffanneet, että olivat väärennöksiä.

      Poista