Mitä luin tänään: Salaisuuksien vartija

Juhannusaamupäivän ihanassa rauhassa mieleni pyörii jostain syystä tiedustelu/vakoilu -teemassa, jota sivusin postatessani Vera Valan uusimmasta dekkarista, missä vihjataan siihen suuntaan, että Lähi-idässä liikuskelevat assyriologit voisivat toimia myös tiedustelupalveluiden agentteina. Assyriologien yllä -- etenkin niiden, jotka kunnostautuvat myös arkeologisissa kenttätöissä -- leijuukin kutkuttavan salaperäinen tunnelma, vaikka suurimmalla osalla ei koskaan urallaan olisikaan mitään tekemistä salaisen tiedonhankinnan kanssa. Lisäksi etenkin 1900-luvulla monet assyriologit eivät edes aktiivisesti yrittäneet päästä matkustamaan ja tutustumaan Lähi-idän ihmeisiin. Heille riitti savitaulukokoelmat eurooppalaisissa ja amerikkalaisissa museoissa ja myös tänään on tutkijoita, jotka eivät ole kovin kiinnostuneita osaamaan paikallisia kieliä ja pääsemään kontaktiin ihmisten kanssa. Jos ei puhu esimerkiksi sujuvasti arabiaa, on aika hankalaa toimia tiedustelijana "kansan parissa" tai muutoinkaan.

Kuvalähde: YLE/Amos Andersonin museon kuva-arkisto

Assyriologian ja arkeologian tutkimushistorian alkuvuosikymmenet vilisevät nimiä, joiden on arveltu/tiedetään toimineen vakoilijoina. Säästän heistä kertomisen myöhempään, tänään sivuan aikaisempaa postaustani Ylen uutisoimista irakilaisista muinaismuistoista, joita oltiin vaadittu palautettaviksi. Professori Jussi Aro (1928-1983) esittelee kuvassa vuonna 1977 TP Urho Kekkoselle (1900-1986) Amos Andersonin taidemuseossa järjestetyn Kaksoisvirranmaan taidetta näyttelyn esineitä. Jussi Aron taustalla seisoo myös Irakin silloinen suurlähettiläs Helsingissä, Saleh Mehdi Amash (?-1985). Olin saanut kuulla, että Juhani Suomen toimittamassa valtiosihteeri Matti Tuovisen päiväkirjaotteissa olisi jotain siitä miten hän näki Aron ja Amashin välille juuri näyttelyn aikoihin syntyneen konfliktin. Amash oli ärsyyntynyt Aron ystävän, nuoren libanonilaisen runoilijan Sahban Mrouehin (1953-2012) kärkevästä kielestä ja halusi järjestää hänet ulos Suomesta. Mroueh karkoitettiin ja Amash jatkoi menestyksellisesti suomalaisten virkamiesten ja helsinkiläisten piirien pyörittelyä monin eri tavoin. Amash syytti useaan otteeseen sekä Aron että Mrouehin olevan CIAn ja siionistien agentteja. Mikä ei merkitse sitä, että hän itse olisi todella uskonut siihen. 

Sain lainattua Tuovisen päiväkirjat kirjastosta ja olen henkilöhakemiston puutteessa joutunut lukemaan koko kirjan lävitse etsien noita Amashiin ja Aroon liittyviä merkintöjä. Niukasta ja kuivahkosta kirjallisesta tyylistä huolimatta päiväkirja on erittäin mielenkiintoista luettavaa ja palauttaa vahvasti mieleen koko 1970 luvun ja 1980-luvun alun tunnelman. Alkoholismi näyttää olleen poliitikoilla ja virkamiehillä yleinen sairaus. Mutta onko Tuovisen päiväkirjoissa minulle jotain uutta? Merkintöjen tyyli on äärimmäisen lakoninen ja paljastaa silti samalla, että 1978 Amash otettiin UMn puolesta vielä erittäin vakavasti ja että häntä pyrittiin myötäilemään jotta suomalaiset yritykset saisivat Irakista rahakkaita rakennustilauksia. Tapahtui räikeä ihmisoikeusloukkaus, joka toteutettiin hallituksen uav:n toimesta.

Miten Amash onnistui Mrouehin karkotuksessa? Hän väitti Mrouehin raapustaneen häväistykirjoituksen johonkin HYn julkaisun sisäsivuille. Kukaan ei kyennyt todistamaan että raapustus olisi tullut Mrouehin kynästä.  19.1. 1978 Tuovinen kirjoittaa:

Johtoryhmässä päätettiin, että Irakin suurlähettilästä lepytetään siten, että ryhdytään poliisivoimin tutkimaan Irakin presidentin herjaustapausta kun Helsingin yliopiston julkaisuun oli töhritty arabiankielellä presidenttiä loukkaava lause. Irakin suurlähetystö oli lähettänyt nootin, jonka mukaan taloussuhteet maiden välillä katkeavat ellei jotain tehdä töhrijän karkottamiseksi. Hän on Irakin sl:n mukaan Suomessa oleskeleva libanonilainen. Arvo Rytkönen, joka oli juuri palannut Irakista, piti välttämättömänä, että libanonilainen poistuu Suomesta (s. 140). 

Seuraavana päivänä 20.1. 1978 asiaa viedään eteenpäin:

Ulkomin. Väyrysen luona neuvottelu, jossa mukana Arvo Rytkönen, Ossi Sunell, Klaus Törnudd sekä Tuovinen. Päätettiin, että Irakin sl:lle ilmoitetaan, että libanonilaisen presidentin loukkaajan oleskelulupaa ei pidennetä ja ... Nämä toimenpiteet viedään kuitenkin ensin hallituksen uav:n käsiteltäväksi parin viikon kuluessa päämin. Sorsan palattua lomalta etelästä (s. 140).

Näistä merkinnöistä käy ilmi, että oli ilman poliisitutkimusta päätetty Mrouehin olevan "libanonilainen presidentin loukkaaja" ja että hänet oli saatava maasta pois koska Amash niin tahtoi. Helmikuun 3.2. hallituksen uav kokoontui ja siellä "... hyväksyttiin päätös, että Libanonin kansalainen Mroueh'in oleskelulupaa Suomessa ei pidennetä. Hän on Irakin sl:n väittämän mukaan loukannut Irakin presidenttiä ja kauppapol.osaston mielestä Mroueh'in poistuminen maasta on edellytyksenä Suomen ja Irakin kaupan häiriöttömälle jatkumiselle (s. 140).

Itse elin samoja tapahtumia kuvion toisella laidalla -- Aron perheessä, missä silloin ei ollut tietoa siitä, että ystävämme karkottamisesta oli päätetty hallitustasolla. Meidän näkökulmastamme pahan keskiössä oli ulkomaalaisosaston johtaja Eila Kännö. Uskoimme vakaasti hänen olevan se paha akka, jolla oli valta vaikuttaa ulkomaalaisten oleskelulupiin. Tuovisen merkintä 10.2. 1978 paljastaa kuitenkin sen, että Kännö yritti ilmeisimmin korostaa herroille sitä, että asiassa tulisi toimia Suomen lakien eikä Amashin mielivaltaisuuden mukaan:

"... päällikkö Eila Kännö ilmoitti, ettei libanonilaiselle Mrouehille voida jättää antamatta oleskelulupaa, ellei tehdä rikosilmoitusta häntä vastaan ja ellei ole loukatun valtakirjaa. Mrouehin kaksi veljeä on Suomen kansalaisia. Yksi mahdollisuus on, jos hallituksen uav. ilmoittaa, ettei oleskelulupaa voida myöntää. Asia on jälleen umpikujassa" (s. 141).

Amash jatkoi painostustaan, myöhemmin helmikuussa Tuovinen kirjaa:

"Päätimme ilmoittaa Irakin suurlähetystölle, että libanonilaisen Mrouehin oleskeluluvan lopettamisesta on lähetetty UM:n kirje sisäasiainministeriölle" (s. 142).

Itse karkotustapahtumaa Tuovinen ei pane ylös tai sitä ei tässä päiväkirjalaitoksessa ole kehdattu julkaista. Tuovisen päivät täyttyvät muilla asioilla. Elokuussa 1978 kuningatar Silvia neuvoo jollain lounaalla ulkoministeri Väyrystä miten lautasliinan putoamisen voi estää (s. 151). Amash ja terroristi "Carlos" aiheuttavat aika-ajoin kaikenlaista pientä päänvaivaa.

Joulukuun 11. 1978 Tuovinen palaa asiaan:

Prof. Jussi Aro kävi luonani puhumassa, että libanonilaiselle Kalevalan kääntäjälle Mrouehille annettaisiin uudelleen oleskelulupa Suomeen. Keskustelussa kävi ilmi, että Irakin sl. Amashin vihat Mrouehia vastaan johtuvat siitä, että M. oli aikoinaan asettunut Amashia vastaan suomal. arabial. yhdistyksen valtataistelussa (s. 158).

Huomattavaa on Tuovisen muuttuneet sanavalinnat. Libanonilaisesta presidentin loukkaajasta on tullut Kalevalan kääntäjä. Mroueh pääsi palaamaan Suomeen, mutta Amashin ja Aron välit eivät lämmenneet ja lisää epämiellyttäviä tilanteita aiheutui myös Tuoviselle. Amash oli päättänyt, että Irakin valtio lahjoittaa professuurin Helsingin yliopistolle JOS he voisivat itse päättää kuka virkaan asetetaan. HY puolestaan halusi tehdä valinnan itse. Helmikuun 16. 1982 Amash kävi yhdistetyllä valitus&uhkausvierailulla Tuovisen luona:

"Irakin sl. Amash kävi luonani puhumassa 307 000 dollarin lahjoituksesta Mesopotamian kulttuurin professuurin perustamiseksi Helsingin yliopistoon. Amash vaati nyt rahoja takaisin, koska Helsingin yliopisto aikoo käyttää saamansa rahat arabian kielen professuurin perustamiseen. Helsingin yliopiston professorikandidaatti on punainen vaate Amashille, sillä hänet on koulutettu Israelissa. A:lla on oma kandidaatti professoriksi, joka ei kuitenkaan ole pätevä arabian kielessä. A esiintyi hyvin uhkaavasti ja kysyi, onko hänen haettava raha takaisin revolverin kanssa tai onko hänen vähenettävä summa suomalaisille maksettavasta Babdadin konferenssipalatsilaskusta. A sanoi mielellään antavansa tuon 307 000 dollaria Turun tai Tampereen yliopistolle.

Tämä on hankala juttu. Mielestäni Helsingin yliopisto on menetellyt harkitsemattomasti kun on väen väkisin pyrkinyt aikaansaamaan ratkaisun, joka on lahjoittajan tahdon vastainen. Amashin mukaan prof. Jussi Aro on manipuloinut asian irakilaisten vahingoksi"(s. 223).

HSn Unto Hämäläinen kuvaa kirjaa sensaatioksi ja se onkin monella tasolla lukemisen arvoinen kirja.

Jussi Arosta ei saa "valitettavasti" vakoilijaa vaikka muutoin hän pääsikin toisinaan (mm. toimimalla kääntäjänä ja tulkkina Supolle) kurkistamaan hyvin erikoisiin tapauksiin. Näiltä osin hän olisi mieluusti elänyt tylsää ja tavallista tutkijanelämää.