Mitä luin tänään: Pekka Matilainen, Kupoli

Eilen sunnuntaina satoi miltei koko iltapäivän. Se ei minua haitannut, tunnit kuluivat rattoisasti Pekka Matilaisen Kupolia (Atena 2013) lukiessa, joka Vera Valan uutuuden lisäksi kuuluu tämän kesän dekkareihin, jotka halusin lukea.

Tunnen Pekan vuosien takaa -- olemme mm. opiskelleet muinaiskreikkaa yhdessä Helsingin yliopistossa, kiivenneet Bosran teatterin jyrkkiä portaita Syyriassa ja istuneet kummisetäni keittiössä Spellossa. Muutamia vuosia sitten pysähdyimme juttelemaan paikallisen kauppakeskuksen liepeillä kohdatessamme, mutta vähään aikaan en ole Pekkaan törmännyt. Koska tunnen kirjailijan, en pyytänyt kustantajalta arvostelukappaletta enkä tunne olevani täysin objektiivinen arvioimaan hänen kirjaansa. Lukemani kappaleen lainasi minulle puolisoni SKSn kirjastosta, missä oli kuulemma ollut uutuushyllyssä myös Valan uusin. Aion ostaa kirjan omaksi -- myös sen vuoksi, että kustantaja on jaksanut panostaa ulkonäköön esilehtien kuvittamisella. Myös Mika Perkiökankaan suunnittelemat kannet ovat tyylikkäät.

Jos kirjailija ja kustantaja ovat yhdessä mahdollisesti miettineet Kupolille kohderyhmää, niin tunnen jälleen (Valan uusimman tavoin) kuuluvani siihen. Renessanssin Firenze tapahtumapaikkana, vanha arabiankielinen käsikirjoitus, historian siipien havinaa... Pidin erityisesti siitä, että suurin osa kertomuksen henkilöistä ovat historiallisia ja Antonio Loschin valitseminen toiseksi päähenkilöksi sekä ylipäätään tapahtumien ajankohta on hyvin onnistunut: useimmiten Firenzestäkin valitaan kaikki tunnetuimmat ja kliseisimmät kuten Giulio Leonin Dante-dekkareissa, muttei välttämättä niitä mielenkiintoisimpia hahmoja. Loschi on salaperäinen, älykäs ja ennen kaikkea sanavalmis ja hänessä olisi ainesta myös uusiin tarinoihin.

Kokonaisuutena teksti oli hyvin luettavaa -- Kupolinkaan kohdalla ei kertaakaan tehnyt mieli jättää sitä kesken. Juoni kuljetti hyvin mukanaan vaikka henkilökohtaisesti olisin sietänyt pysähtyä useammankin kerran pidemmäksi aikaa nauttimaan syvemmälle ja yksityiskohtiin vievistä kuvauksista -- koskien sekä henkilöhahmoja että yleisesti renessanssin maailmaa. Arvelen, että tässä on tietoisesti tehty valinta olla paisuttamatta sivumääriä liikaa, mutta näin persoonat jäävät hieman ohuiksi. Ja vanhoissa käsikirjoituksissa olisi tietysti muinaistutkijan mielestä voinut viipyillä vaikka kuinka kauan...

Kupoli oli viihdyttävä, innostava ja antoisa -- suosittelen lämpimästi kaikille, myös niille, jotka eivät aikaisemmin ole tunteneet vetoa historiallisiin romaaneihin tai dekkareihin. Erityispiirteenä mainittakoon vielä, että kirjassa on myös kaksi hyvin hyödyllistä liitettä -- luettelo historiallisista henkilöhahmoista sekä dekkareille harvinainen kirjallisuusluettelo. Henkilöluettelosta voi heti lukea, että esim. Niccolò Niccoli oli oikeasti olemassa ja perusti Cosimo di Medicin kanssa ensimmäisen julkisen kirjaston. Kirjallisuusluettelo puolestaan antaa lukijalle mainiosti avaimet lähteä tutustumaan renessanssin aikakauteen lähemmin sekä suomeksi että muilla kielillä. Renessanssi on aihe, joka on inspiroinut monia suomalaisia kulttuurihahmoja -- etenkin heidän nuoruudessaan. Georg Henrik von Wright mainitsee ottaneensa mukaan Jacob Burckhardtin Die Kultur der Renaissance in Italien (1860) lähtiessään Göran Schildtin kanssa Italiaan. Sama kirja löytyi myös isäni kirjahyllystä -- tosin siinä ei ole merkintää milloin hän sen on hankkinut -- teos on saattanut toimia myös myöhemmin taustalukemistona silloin kun hän käänsi joitain von Wrightin esseitä suomeksi (= assyriologi voi rahoittaa mm. kongressimatkoja mm. käännöstöillä). Matilaisen Kupolin jälkeen mieleni palaa lukea enemmän renessanssista -- tähän mennessä tiedän aikakaudesta vain vähän. 

Humanisti kiittää humanistia!