Pala Palmyraa kirjamessuilta

Assyriologin kotiin kokoontui eilen perhettä, sukulaisia ja ystäviä, jälkijättöisille syntymäpäiväkutsuille. En toivonut lahjoja tai kukkia, vaan sitä, että vieraat muistaisivat syyrialaisia lapsia Aleppossa ja sen ympäristössä -- siellä missä hätä on tällä hetkellä suurin ja minne kansainvälisten avustusjärjestöjen apu ei valitettavasti yllä. Suomi Syyria Yhteisö RY Rami Adhamin johdolla vie lahjoitukset lyhentämättöminä ja suoraan perille. Tarjosimme vieraille syyrialaista ruokaa ja olen erittäin onnellinen kaikkien läsnäolijoiden suuresta anteliaisuudesta. Paremmin eivät olisi voineet minulle välittämistään ja ystävyyttään osoittaa. Siis kaunis kiitos kaikille mukana olleille! Tämä merkitsee minulle enemmän kuin osaan sanoin kuvata.

Siskolta sain kuitenkin villasukat lämmittämään kymän talven varalta. Näitä arvostan myös <3!

Tänään sunnuntaina olin sitten puolison kanssa kirjamessuilla, aikaisemmin emme kerenneet. Suurimman osa ajasta kiertelimme antikvaarisilla osastoilla, niillä on usein mielenkiintoisimmat kirjat ja rakastan penkoa juuri tällaisia kasoja, niistä voi löytyä mitä vaan...

Erityinen perversioni on muinaista taidetta käsittelevät kirjat, joissa teksti ei ole kummoinen, mutta kuvat viehättävät jostain syystä. Viiden euron hinnalla tällaiset lähtevät heti mukaan. Jossain niitä tulen sitten taas käyttämään, vaikken heti osaa sanoa missä, milloin tai miten!

Kaikkea ei voi, eikä aina haluakaan ottaa mukaansa. Silloin riittää kenties valokuva muistoksi, kuten tästä muotokuvasta, ilmeisesti joskus jonkun hyvin rakkaasta lemmikistä.

Kirjamessuilta löytyi myös palanen Palmyraa. Se oli ehdottomasti otettava mukaan, siitäkin huolimatta etten ollut aivan satavarma onko meillä tämä Göran Schildtin (1917-2009) kirja, ehkä suomeksi (Ikaroksen meri WSOY 1959). Venetsiasta alkanut purjehdus Välimerellä päättyy kirjassa Beirutin satamaan, mistä Schildtit jatkavat matkaansa maitse Libanon-vuorten yli Damaskokseen ja aina Palmyraan saakka. Kirjassa olevat valokuvat pysäyttävät minut ja saavat surun ja kaipauksen jälleen kerran nousemaan pintaan. Noita tornihautoja ei satelliittikuvien mukaan enää ole.

Schildtin kuvauksesta tihkuu se, miten vaikuttunut hän oli Palmyrasta. Baalbek on hieno, ja Damaskos myös, mutta hän kuvaa niitä vain muutaman lauseen verran, eftersom de helt förbleknade inför Palmyra (s. 200). Autiomaan rauniot tuovat paljon nähneelle ja kokeneelle Schildtille uudenlaista näkökulmaa:

Skall man dra någon lärdom ur allt detta -- och vad har våra erfarenheter annars för mening? -- var det en vink om värdet av att gå utanför sina gränser, av att assimilera der främmande. Här, där den romerska hellenismen smälte samman med ökenlandets kultur, skapades någonting som verkade befruktande både på der religiösa och det konstnärliga området (s. 208).

Syyriassa on monta kulmaa, jossa kulttuurit kohtasivat ja hedelmällisesti loivat jotain uutta ja ainutlaatuista. 

Kohta alkaa opetus!

Assyriologi on innoissaan, koska kohta pääsee taas opettamaan. Tämän talven kurssini luo yleissilmäyksen siihen, miten temppelit ja palatsit kehittyivät fyysisinä rakennustyyppeinä, sosiaalisina instituutioina, mutta myös mentaalisina  konstruktioina myöhäisneoliittiselta kaudelta aina Aleksanteri Suuren valloituksiin saakka. Aihe on mielenkiintoinen siksi, että läntinen sivilisaatiomme ja kulttuurimme on jatkanut muinaisen Lähi-idän traditioita aina nykyaikaan saakka: vaikka Euroopassa monumentaalisia temppeleitä ja palatseja ei enää niin harrasteta (kuten esim. Pietarinkirkko Roomassa tai Versailles Ranskassa), voimme tänään suunnata katseemme Turkkiin ja ihmetellä siellä toteutettuja tai rakenteilla olevia giganttisia moskeija- ja palatsihankkeita. Tämän aamun Helsingin Sanomissa Petteri Tuohinen käyttää Ankarassa sijaitsevassa uudesta 1150-huoneisesta kompleksista termiä "vertaansa vailla", joka meidät suoraan muinaiseen Assyriaan. Siellä nämä ensimmäiset "vertaansa vailla" olevat palatsit rakennettiin, Sargon IIn (722-705 eaa) ja Sanheribin toimesta.

Yllä aukeama huikean kauniista Torsten Steinbyn ja Henrik Tikkasen (kuvitus) kirjasta Romerska Bilder (1953).

Ajankohtaiseksi aiheen tekee valitettavasti se, että etenkin tämän vuoden aikana terroristijärjestö ISIS on tuhonnut runsain määrin etenkin Lähi-idän pyhättöjä, sekä uudempia että vanhempia (uskontoon katsomatta), mutta myös muinaisia palatseja modernin Mosulin kaupungin ympäristössä. Todennäköisesti joka ainut päivä tietoa jostain temppelistä ja/tai palatsista tuhoutuu ryöstökaivausten vuoksi ja tätä ei siis tapahdu ainoastaan ISISin hallitsemilla alueilla vaan muuallakin Irakissa ja Syyriassa. Tämän vuoksi koen tärkeäksi sen, että jaan tietoa kulttuuriperinnöstämme -- sellaisesta, joka on jo tuhoutunut tai on suuressa vaarassa tuhoutua. Vastaan terroriin ja tuhoon kertomalla näistä innostavista ja mielenkiintoisista asioista. Assyriologit ovat mitä suurimmassa määrin maailman muistin ylläpitäjiä ja suojelijoita, näinä ahdistavina aikoina.

Ajankohtainen kurssi on myös siksi, että minulla oli syyskuussa mahdollisuus käydä Şanlıurfan uudessa arkeologisessa museossa, minne on rekonstruoitu yksi maailman "ensimmäisistä temppeleistä", Göbekli Tepen kivikehä myöhäisneoliittiselta kaudelta.

Kurssin alustava ohjelma näyttää tältä:

For Gods and Rulers:

Temples, Palaces and Their Inscriptions in the Ancient Near East (=AAS130)

Wednesdays 10-12, 28.10.2015-2.3.2016 (kurssille on jo ilmoittautunut 30 opiskelijaa, joten liian pieneksi käynyt opetustila on vaihdossa. Ilmottautumisaikaa on vielä 20.10. saakka)

Program (preliminary)

28.10.: Introduction: chronological and geographical frameworks

4.11.: Research history and present streams of scholarship

11.11.: Temples and shrines before texts: how do we identify them?

18.11.: First temples with written components: an anatomy

25.11.: Dwelling fit for the king: Birth of the É.GAL = palace

2.12.: Ziggurat: the elusive trendmark of a Mesopotamian temple

9.12.: Early and Middle Bronze Age temples outside Mesopotamia: likenesses and differences

CHRISTMAS BREAK

20.1.: Early and Middle Bronze Age palaces outside Mesopotamia: likenesses and differences

27.1.: Cult continuities through time and space

3.2.: Palaces as new foundations

10.2.: Neo-Assyrian temples

17.2.: Neo-Assyrian palaces

24.2.: Neo-Babylonian Babylon and other religious centres

2.3.: Persian period and the coming of Hellenistic and Roman traditions

Ja kuten kurssin nimestä näkee, ei tunneilla katsella vain arkkitehtonisten rakenteiden pohjapiirustuksia (se olisi omasta mielestäni aika tylsää...) Mesopotamialaisia temppeleitä tai palatseja ei ollut olemassa ilman tekstejä, vaan jo varhaisimmat niistä kätkivät sisäänsä perustuksiin haudattuja piirtokirjoituksia. Puhumattakaan kaikista muista esineistä ja savitauluista, leimatuista tiilistä, prismapiirtokirjoituksista, jotka kertovat rakennuksen koristeluista jne. jne. Suuri osa mesopotamialaista kulttuurihistoriaa voidaan kertoa näiden temppelien, palatsien ja niiden piirtokirjoitusten kautta.

Nyt laukkuja pakkaamaan -- ihan tämän vuorokauden puolella emme ehdi Ouluun, mutta toivottavasti ei mene aivan aamuyön puolelle...

Kun ei tiedä millä avata postausruuhka: Mia Kankimäki, Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Assyriologin viime viikko kului suurimmaksi osaksi mahavaivoja potiessa: kun odottaa sieluaan palaavaksi ja suomalainen ruoka/bakteerikanta/jotain matkalta raahattua saa mahan sekaisin ja monenlaiset tehtävät odottavat tekijäänsä ei osaa päättää sitäkään, mistä aiheesta olisi tällä kertaa hauskaa postata. Paluu arkeen ei ole sujunut ongelmitta, mutta eiköhän se tästä. Ainakin siltä osalta ollaan jo normirutiineissa, että ISIS on tiettävästi jälleen sunnuntaipäivän kunniaksi tuhonnut palasen Palmyraa, tällä kertaa keisari Septimius Severuksen aikaisen riemukaaren -- tutut surun ja turhautuneisuuden tuntemukset siis tänäkin maanantaiaamuna. Pikkuhiljaa tuho toisensa perään turruttaa...

Olen viime aikoina lukenut paljon kirjoja, jotka toisaalla ovat herättäneet ajatuksia, mutteivät sitten kuitenkaan tarpeeksi niin, että niistä haluaisi postata. Tällä rajalla kulkee myös Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava 2013), mutta koska niin palavasti haluan laittaa tähän lempisitaattini kirjasta, päätin että tämä teos on tällaisen lyhyen maininnan ja postauksen arvoinen. Kirja sai myös äskettäin HelMet-kirjallisuuspalkinnon.

Jo parisen vuotta sitten useat kirjabloggarit (esim. Sara ja Katja) kirjoittivat Kankimäen kirjasta kohtuullisen innostuneesti ja minä huomioin sen, että siinä on kuulemma listoja. Noiden listojen vuoksi olinkin päättänyt, että kun pokkaripainos ilmestyy ja se pomppaa jossain kaupassa nenäni eteen, ostan ja luen. Listat kiinnostavat, koska listojen laatiminen on jotain, mikä yhdistää meidät muinaiseen Mesopotamiaan ja tästä aiheesta olenkin jo kerran postannutkin.

Mietin, mikä onkaan saanut sinut kirjoittamaan kaikki ne listat. On nimittäin myönnettävä, että jotkut niistä ovat todella outoja. Mikä saa ihmisen listaamaan tuntemansa puut ja vuoret ja kertomaan mielipiteensä niistä? (s. 68).

No, juuri näin ne mesopotamialaisetkin tekivät!

Listat siis kiinnostivat, ei niinkään kirjan varsinainen aihe, eli kirjoittajan vuorotteluvapaa kirjakustantamosta, hänen kirjaprojektinsa tuhat vuotta sitten eläneen japanilaisen hovinaisen Sei Shonagonin elämästä ja kirjoituksista ja päiväkirjamaiseen muotoon koottu teksti, jossa siteerataan myös paljon Sein "Tyynynaluskirjaa". Tämä ei ollut mikään "pakko lukea kirja", vaikka toisaalla jokin kiehtookin japanilaissa kulttuurissa. Ja jonain päivänä haluaisin matkustaa Japaniin, mutta toistaiseksi, esim. kirjallisella tasolla, en tunne kulttuuria lainkaan.

Löysin Kankimäen kirjasta paljon mielenkiintoista. Ja sitten oli haukotuttavia ja puuduttavia kohtia, minä kun en parhaalla tahdollanikaan aina kyennyt samaistumaan 38-vuotiaan sinkkunaisen elämään ja ongelmiin. Sielunsiskoja taidamme kuitenkin olla sen suhteen, että olemme molemmat papyrofiileja -- ihmisiä, jotka rakastavat paperia ja muita ihania kirjoitusvälineitä. Ihmisiä, joille kuulakärkikynä on kauhistus. Tämä yhdistää meidät myös Sein elämään:

Ensin valittiin paperi, jonka paksuus, koko, kuviointi ja väri vastasivat sitä tunnetilaa, joka haluttiin välittää, samoin kuin vuodenaikaa ja jopa vallitsevaa säätä. Valmis kirje taiteltiin sopivalla tavalla, ja sen jälkeen valittiin oksa tai kukka, johon kirje kiinnitettiin (s. 45).

Ja sitten kohta, joka sai minun sydämeni lyömään nopeammin:

Kaikki olisi hyvin, jos vain:

olisi aina tarpeeksi kirjoituspaperia. Kun masentuneena saa käsiinsä oikein hyvää paperia, tekee sittenkin mieli elää vielä hetken! (s. 168)

Ja jälleen sielu ei ole ehtinyt palata

Jo kolmatta päivää assyriologi haahuilee fyysisesti kotonaan, mutta sielulle lentokoneet ovat aivan liian nopea matkustusväline. Koska sielu ei ole vielä ehtinyt palata, pääkään ei toimi kunnolla -- unohdan uusia kirjaston lainat (fataalia) ja tusina muuta asiaa poukkoilee hakemassa tärkeysjärjestystään (varmaankin jotain fataalia niissä myös).

Juuri ennen matkaa jouduin täysin mukavuusalueeni ulkopuolelle. Vaikka blogissani kuvaan paljon henkilökohtaisiakin asioita ja tuntoja, minusta ei oltu vielä ennen tätä Aamulehden juttua tehty yhtään tällaista henkilöhaastattelua. Etenkin valokuvatuksi tuleminen on kova paikka, en edelleenkään kestä olla kameran edessä tai katsoa minusta otettuja kuvia. Kaunis kiitos kuitenkin Simopekka Virkkulalle ja Aleksi Poutaselle, ehkä kokemus (& lopputulos) ei ollut niin paha kuin pelkäsin.

Matkan kaikki 14 päivää nautin Turkista. Nautin museoista, katuelämästä, ruoasta, bussimatkoista, raunioista, 35-41 C-asteen lämmöstä (kipukroonikkona voin aina erityisen hyvin kun on kunnolla lämmintä), museoista, patsaista ja mosaiikeista ja ... Nautin Turkissa (ja "tällä puolella Syyriaa" olemisessa) yleensä aivan kaikesta, tänään haluan kuitenkin nostaa esille ihmiset. Sen sanoinkuvaamattoman ystävällisyyden ja avuliaisuuden. Symbolina olkoon tämä viikuna, joka minulle puusta poimittiin. Tai vanhan talon erään huoneen katto, kylässä sata metriä Syyrian rajasta, jossa istuttiin syömässä lounasta ja jossa ystävän isoäiti oli synnyttänyt hänen äitinsä. Isoäiti on luultavimmin elänyt ajan kun Karkamisin muinaiskaupungissa kaivoivat Leonard Woolley ja T.E. Lawrence (ks. myös vanha postaukseni tästä ).

Karkamisin muinaiskaupungin arkeologinen puisto on valmis, mutta vielä odotan, että alueen ja Syyrian puolella rajaa valtaa pitävän ISISin väliin saadaan rakennettua suojamuuri. Toivottavasti ensi vuonna pääsen myös sinne, katsomaan uusia löydettyjä reliefejä ja muuta. Mutta olen myös kiitollinen niistä hetkistä, jotka sain viettää italialais-turkkilaisen kaivausryhmän talossa, keskustelusta Nicolò Marchettin kanssa. Moni idea sykähti taas eteenpäin, etenkin mitä tulee "patsasprojektiini".

Gaziantepessä majailen aina Asude Konak -nimisessä paikassa. Vahva suositus. Yhdestä sen huoneista avautuu tämä maaginen näköaöa moskeijan katon yli vanhalle linnoitukselle päin. Minua ei häiritse minareetista kuuluva aamurukous. Päinvastoin, ensimmäisenä aamuna se sykähdyttää, koska tietää taas palanneensa paikkaan, jossa voi hyvin. Kun kutsuun taas tottuu, ei siihen useimmiten edes enää herää. Hatayssa soi sunnuntaiaamuna kirkonkellot. 

Tämä oli syntymäpäivämatkani. Halusin juhlistaa sitä matkaamalla sinne, missä on minulle kaikkea mielenkiintoista ja mukavaa, myös tutkimusta. Tiesin myös etukäteen, että tulisin todennäköisesti kohtaamaan myös tunnelmia ja kuvia Syyrian sodasta. Viime vuoteen verrattuna tilanne on jotakuinkin yhtä rauhallinen, suurta ero ei ollut havaittavissa missään. Turistit ovat kuitenkin kaikonneet. Gaziantepen, Hatay/Antakyan ja Şanlıurfan uudet giganttiset museot upeine mosaiikkeineen ja muine esineineen kaikuivat tyhjyyttään. Tunnelma oli surullinen, sillä juuri matkailijoita alue toivoisi ja tarvitsisi ja kaikissa näissä paikoissa on paljon ainutlaatuista hienoa katseltavaa. Matkustussuositukset toimivat vastaan, valitettavasti.

Myös Hatay/Antakyan bussiasema sunnuntaiaamupäivällä pysäytti. Vuotta aikaisemmin sieltä pääsi vilkkaasti siirtymään seuraavalla bussilla Gaziantepeen. Nyt tilaa oli vasta muutamaa tuntia myöhemmin lähteneessä autossa. Jokainen penkki, nurkkaus, myös laiturit olivat täynnä syyrialaisia. Nuoria miehiä, naisia, lapsia, perheitä. Väsyneitä, ahdistuneita kasvoja. Lapset nukkuvat maassa. Ja he olivat vasta matkansa alussa, todennäköisesti juuri rajan ylittäneitä tai pakolaisleirien sietämättömistä oloista lähteneitä. Kukaan ei pidä suurta ääntä itsestään, arabiaa kuulee jos pinnistää korvansa.

Kun näkemiseltä ei ehdi postata

Yksitoista päivää olen ollut jo matkalla. Näen ja koen joka päivä niin paljon kaikenlaista etten iltaisin, vaikkei olisi mitään ohjelmaakaan, saa vaikutelmia järjestettyä niin, että niistä voisi postata jotain järkevää. Kotona sitten ajatukset loksahtavat taas kohdalleen, toivottavasti.

Tässä pari kuvaa, joilla todistan olevani vielä hengissä. Nauttien joka hetkestä, vaikka jonkin verran joutuu kohtaamaan myös asioita, joita Syyrian sota heijastaa tänne.

Kuljen täällä sellaisten ihmisten keskellä, joita monet Suomessa tuntuvat tällä hetkellä pelkäävän, vaikka suurin heistä on joutunut kokemaan todella kovia asioita. Minkäänlaista häirintää en joudu kokemaan, päinvastoin, minua kohdellaan ystävällisesti ja kunnioituksella. On aina kohdeltu hyvin, sekä Syyriassa, Libanonissa kuin myös täällä Turkissa. Eilen istuin hotellin omistajan siskon kotona illallisella, sukua oli laajasti paikalla.

Myös tuntemattomat ovat ystävällisiä. Laittaisin tähän kuvan nuoresta huivipäisestä tytöstä, joka tänään hymyili minulle kadulla. Olen outo näky, mutta outoon liikkujaan suhtaudutaan positiivisesti, ei epäluuloisesti.

Kaipaan Syyriaan. Tänään pääsin näin lähelle, taustalla oleva rauniokumpu ja kylä ovat Syyriassa. 

Suunnittelen jo ensi vuoden matkoja, tänne takaisin. Toivo paluusta antaa ensi maanantaina energiaa, kun edessä on arki ja arkiset huolet.

Vielä hetken ajan elän tässä omassa kuplassani. Keskityn yksityiskohtiin, yksittäisiin mosaiikkeihin, unohtaen suuret kuviot. Palaamisiin ensi viikolla.

Vastaus kolmen kirjan haasteeseen

Assyriologilla on pitänyt taas kiirettä kun viime viikon surullisen uutisen ja sunnuntain ihanan seesteisen aurinkopäivän jälkeen terroristijärjestö Isis tuhosi yhden Palmyran parhaimmin säilyneistä rakennuksista ja maanantaipäivä kului tähän ja tähän juttuun. Ja vaikka haastatteluihin ja kommentointiin ei mene paljoa aikaa niin tällaiset tapahtumat järkyttävät mieltä ja jäävät pyörimään päähän. Viime päivät keskittyminen ja paneutuminen ja etenkin työhön täysillä heittäytyminen ovat olleet vähäistä, jolleivat suorastaan hukassa.

Mutta selitykset sikseen. Jo heinäkuussa sain Kulttuuri kukoistaa -blogin Arjalta "Kolmen kirjan haasteen", missä listataan kolme blogiaikana luettua kirjaa, jotka lukisi mieluiten uudestaan. Tämä oli minulle vaikea tehtävä ennen kaikkea siksi, että luen paljon kirjoja, joista en ajattelekaan postaavani. Siksi valitsinkin nyt kolme kirjaa niistä, joista olen postannut -- näin voin siis linkata postauksiini, ja laittaa tähän vain lyhyet perustelut miksi nyt loppujen lopuksi valitsin juuri nämä kolme.

Ensimmäinen oli päiväselvä: Asko Sahlbergin Herodes (WSOY 2013). Klassikko, tarina joka kestää useammankin lukukerran. Ja yhä edelleen ihailen Sahlbergin tietotaitoa, oivalluksia... miten ihminen harhailee usein elämässään kuin pimeässä labyrintissä ja miten haparoiden hänen päätöksensä syntyvät (s. 383). Vahva suositus edelleen.

Toinenkin kirja nousi pintaan suhteellisen nopeasti Merete Mazzarellan Att berätta sig själv (Schildts&Söderströms 2013), inspiraatiokirja autobiografiseen kirjoittamiseen. Ihminen on tarinoita kertova eläin ja tarinoiden kautta elämä saa merkityksen. Tähän kirjaan olen jo palannut useita kertoja ja viimeksi eilen mietin, että nyt kun pian aloitan elämäni toisen vuosisataispuoliskon, voisin tehdä sellaisen enemmän leikkimielisen "elämäni aakkoset" eli kirjoittaa kunkin aakkoskirjaimen alle asioita, mitä omasta menneisyydestäni tulee mieleen. Ja erilaisia elämäkertoja, erilaisissa muodoissa, on tullut luettua viime aikoina yhtä ahkeraan kuin ennenkin, voitte kurkata ylempänä olevaa kuvaa...

Ja kolmantena... Kolmanneksi kirjaksi en keksinyt ensin mitään. Ennen kuin tajusin, että olin vasta lukenut sen, ja postannut intoutuneesti. Tämäkään ei ole romaani, vaan tuo nimeltään hieman ärsyttävä "Jänis". Lempisanani kirjassa on bibelot, "pikku koriste-esine". Minua viehättää tällaiset patsaskojut, mutta yhtään en vapaaehtoisesti kotiini kantaisi. En yhtäkään... Näitäkin kerään virtuaalisesti, valokuvatiedostoihin.

En ole ollut kovin hyvä heittämään haasteita eteenpäin. Minusta olisi kuitenkin mielenkiintoista tietää, mitkä ovat olleet sellaisia kirjoja, joita olette lukeneet enemmän kuin kaksi kertaa, edes osia? Osaatteko jotain, esim. runoja, ulkoa?

Palmyran arkeologian suurmiehen muistolle

Assyriologin piti tänään vihdoin postata kolmen kirjan haastevastausta, jonka sain Arjalta jo viime kuussa. Työhön uppoutuminen, artikkelin kirjoittaminen, häiritsee toisinaan näin hauskaa harrastusta kuin bloggaaminen.  Eilen, vain minuutteja ennen erään lehtihaastattelun kuvaussessiota, luin internetistä ensimmäisen uutisen palmyralaisen arkeologin Khaled al-Asaadin (1932-2015) kuolemasta. Monet lifestyle-blogit keskittyvät kertomaan vain elämän kultareunuksista (vaikka sitten hampaat irvessä). Aloittaessani tämän blogin ajattelin pääsääntöisesti kirjoittaa hyvistä ja positiivisista asioista, mutta sallin myös hieman mustemmatkin postaukset ja niitä on tänä vuonna ollut Lähi-idän tilanteen vuoksi aika useasti. Tänään heilutaan sysimustan nykyhetken ja ruusunpunaisten muistojen välillä. Ennen noita kolmea kirjaa, jotka ovat pian tulossa.

Al-Asaad oli syntyperäinen palmyralainen ja omisti koko elämäntyönsä rauniokaupungille toimien Palmyran muinaismuistohallinnon ja museon johtajana vuosikymmenien ajan. Jonathan Tubbin kuvaus entusiastisesta tutkijasta The Guardian -lehdessä on hyvin osuva, siihen ei ole mitään lisättävää. Tämän viikon tiistaina terroristijärjestö ISIS mestasi Al-Assadin ja ripusti ruumiin lyhtypylvääseen. Vanhan herrasmiehen. Eilen kotimatkalla, kuvaussession ja kirjastokäynnin jälkeen alkoi puistattaa. Näin se terrori toimii, myös niihin, jotka ovat välittömän fyysisen vaaran ulkopuolella.

Tapasin al-Asaadin muutamia kertoja heinäkuussa 2000 hänen toimistossaan Palmyran arkeologisessa museossa. En siis tuntenut häntä mitenkään hyvin, mutta päällimmäisenä on jäänyt mieleeni nimenomaan täydellinen herrasmies, ystävällinen ja aina avulias. Olin ensimmäistä kertaa Palmyrassa ja asiaankuuluvasti hän lahjoitti minulle opaskirjan, nimikirjoituksella varustettuna. Silloin kun ihminen, jonka olet itse joskus henkilökohtaisesti tavannut, puristanut kenties hänen kättään, istunut yhdessä teelasin äärellä ja keskustellut mielenkiintoisista asioista, kuolee näin hirvittävällä tavalla, koskettaa kuolema syvemmältä kuin täysin tuntemattoman. Kunnianosoitus al-Asaadille, hän kapinoi Isisin hirmuhallintoa vastaan ja maksoi siitä hengellään. Rauha hänen muistolleen.

Jälleen kerran, nöyränä elämän edessä, tunnen suurta kiitollisuutta, että sain elää auringonnousuja ja auringonlaskuja Palmyrassa, tavata sellaisia persoonia kuin al-Asaad, elää hienoja ja merkityksellisiä hetkiä. Samalla huoli muista Isisin vallassa olevilla alueilla elävistä kollegoista syvenee. Kaikki heistä ovat samalla tavalla omistautuneet oman synnyinalueensa menneisyyden tutkimiseen, rakastavat maatansa ja sen rikasta kulttuurihistoriaa. Ajatukseni heidän kanssaan tänään, samoin kuin kaikkien muidenkin, jotka kärsivät tästä murheellisesta sodasta.