Hemmetin hyvä Paperiperkele

Assyriologi on palannut Kuusamon huimaavan kauniin keskiyön auringon alta takaisin työpöytänsä ääreen.

Palaan nyt menomatkaan -- pohjoiseen ajettaessa kävimme pistäytymässä Mäntässä Serlachiuksen museoilla. Taidemuseo on tänä vuonna laajennuksen vuoksi vielä kiinni, mutta ensi vuonna sinne taas ilmeisesti pääsee. Molempia Serlachiuksen taidesäätiön ylläpitämiä museoita johtaa tällä hetkellä Pauli Sivonen (FT), jonka tunnen vuosien takaa Suomen Rooman-instituutin eli Villa Lanten siipien suojasta. Lantessa (niinkuin me siellä asuneet taloa tuttavallisesti kutsumme) asuneilla ja siellä yhtä aikaa työskenneillä on oma erityinen yhteytensä ja niinpä muutama vuosi sitten Mäntässä vierailessamme Pauli ystävällisesti esitteli meille museoita. Olin jo silloin äärimmäisen vaikuttunut sekä hänen aikaansaannoksistaan että Serlachiuksen taidesäätiön viisaudesta antaa Paulin kaltaisen pätevän henkilön toteuttaa uudenlaisia museologisia ja didaktisia lähestymistapoja. 

Säätiö käyttää varojaan korkealaatuiseen museo- ja näyttelytoimintaan ja heitä ei voi kuin kiittää ja ylistää. Mänttään kannattaa siis ehdottomasti mennä ihan käymällä käymään, vaikka me tällä kertaa aikataulusyistä vain piipahdimme.

Taidesäätiön Gustaf-museo sijaitsee paperitehtaan entisessä pääkonttorissa. Se on puhdasta funkistyyliä. Jos Hercule Poirot -dekkarisarjan jokin osa olisi sijoittunut Suomeen, tämä rakennus olisi varmasti valittu kuvauspaikaksi.

Jussi Mäntysen Ilves-veistokset vuodelta 1935 koristavat pääkonttorin pääsisäänkäyntiä.
Myöhäisheettiläiset olisivat laittaneet tälle kohtaan leijonat.

Mielenkiintomme kohdistui tällä kertaa erityisesti Paulin ja työryhmän "näyttelyyn" Paperiperkele -- Kauppaneuvos G.A. Serlachiuksen värikäs elämä ja uhkarohkeat afäärit. Työryhmä sai innoituksensa Teemu Keskisarjan Serlachius-biografiasta Vihreän kullan kirous -- G.A. Serlachiuksen elämä ja afäärit. "Näyttely" onkin eräänlainen matka läpi Paperiperkeleen elämän ilman autenttisia esineitä. Kävijä saa kuulokkeet ja "nauhurin" ja astuessaan huoneisiin & lähestyessään (paperimassaisia?) hahmoja, ne alkavat puhua ja kertoa tarinoitaan.

Seinille heijastuu erilaisia tehosteita.

Dramaturgisesti tarina oli loistava ja loppuun saakka hiottu. Tekstit eivät olleet liian pitkiä vaan kouluikäiset pojatkin jaksoivat kuunnella kaikki alusta loppuun saakka ja oppivat varmasti yhtä sun toista mielenkiintoista. Erityisen mielenkiintoinen oli omasta mielestäni Sissi Serlachiuksen muotokuvaa maalaava Gallén-Kallela, missä maalauksen eri työvaiheet vaihtuivat.

Näyttelyn jälkeen haahuilimme vielä tovin museon kaupassa sekä päärakennuksen vanhassa kahvilassa, jonka funkistyylin tuolit ja pöydät ovat vielä jäljellä.

Seinällä on valokuva siellä kahvittelevista herroista, Poirotin voi kuvitella sinne keskelle, tosin hänellä olisi puvun takki tiukasti päällä.

Tällaisen kahvikupin haluaisin omakseni...

... ja voisin jopa maksaa siitä jotain jos saisin siitä näin kauniisti käsinkirjoitetun laskun!

Museokaupasta tarttui mukaan apteekkarin salmiakkia ja palapeli sadepäivien varalle.

Näyttelyssä kiersi ennen meitä eräs kuuluisa elokuvaohjaaja -- uskon myös hänen pitäneen Paperiperkeleestä.

Kiitokset Paulille ja Serlachiuksen säätiölle elämyksistä ja palaamme varmasti ensi vuonna!