Kesällä assyriologi löysi Akateemisen Kirjakaupan alennusmyynnistä muutamalla eurolla pokkarin, Anton Gillin The Sacred Scroll (Penguin 2012). Kirjan nimi, kansikuva ja takakannen teksti antoivat ymmärtää, että tarinassa olisivat pääosassa modernit arkeologit, ristiretkeläiset ja Istanbul -- oli ylipäätään aika sattuma, että se pääsi mukaan siihen epämääräiseen pinoon jonka otin kassalle, koska ristiretkeläisromantiikka ja -jännitys ei sinänsä kuulu lempiaiheisiini.
Mutta ei kestänyt kauaa kun tittelin "pyhä käärö" (joka muinaistutkijalla yhdistyy tietysti välittömästi Qumranin kirjakääröihin) osoittautuikin joksikin aivan muuksi. Salainen tiedustelupalvelu USAssa saa tehtäväkseen etsiä Istanbulissa kadonneita arkeologeja ja jo alkusivuilla kuulosti oudolta että Laura Graves, tutkintaryhmään pestattu naissankari "...spoke three living languages fluently -- French, Arabic and Chinese, which complemented his Latin and Greek, but her real expertise was in Sanskrit and Aramaic, with a working knowledge of the ancient Babylonian languages -- Sumerian and Akkadian. Those were the skills she'd been picked for" (s. 23). Aikamoinen kielirepertuaari tällä nuorella naisella...
Juonessa on papyruskäärön sijasta pääosassa mesopotamialainen savitaulu ja ajallisesti seikkaillaan 1100-1200-lukujen vaihteessa sekä 1900-2000 -luvuilla. Enempää en paljasta, koska silloin tulee paljastaneeksi jo liikaa, mutta näin tiivistettynä tämä pieni nuolenpääkirjoituksella varustettu esine antaa selityksen koko maailmanhistorian kululle. Ei enempää eikä vähempää.
Näin assyriologin näkökulmasta Gill osaa melkoisen taitavasti käyttää hyväkseen lukemaansa faktakirjallisuutta liittyen muinaiseen Mesopotamiaan ja savitauluihin. Tapahtumakulun uskottavuutta lisää myös aidot historialliset henkilöt, kuten Lähi-idän arkeologian ehdottomasti suurimpiin nimiin kuuluva Robert Koldewey (1855-1925). lstanbulissa Koldewey ei tosin suorittanut kaivauksia eikä arkkitehtikoulutuksen saaneena osannut lukea sumerilaisia savitauluja vaikka hänet tunnetaan etenkin Babylonin kaupungin kaivajana. Tarinassa Koldewey pääsee kuitenkin nuolenpäätekstin salaisuuden jäljille ja selittää kenraali Ludendorffille: "I haven't yet had time to make a full study of it, but I can read enough to know what the spell encompasses" (s. 207).
En voi muuta kuin suositella Sacred Scrollia kaikille, jotka lukevat dekkareita englanniksi. Minua viehätti eniten ajatus siitä, että vaikka meillä ei olekaan suoria todisteita siitä, että muinaiset savitaulut olisivat kiertäneet "relikteinä" sellaisten mahtimiesten kuten temppeliherrojen tai muiden hallitsijoiden käsissä, näin on hyvinkin voinut tapahtua. Toisaalla tarinan loppu ei ole sellainen kuin ehkä voisi toivoa -- sen sijaan, että mesopotamialaisten matemaattisten tekstien erikoistuntija Eleanor Robson olisi lukenut ja selittänyt tekstin, tapahtuukin jotain aivan muuta...
Kiva, että pidit tästä. Monesti nämä ovat huonoja pohjatyön suhteen. Tämä läpäisi seulan :)
VastaaPoistaTotta Jokke, usein taustatutkimusta ei ole tehty lainkaan :). Positiivinen yllätys siis, varsinkaan kun ei odottanut mitään savitauluja...
PoistaKuulostaa mielenkiintoiselta. Minulle tuo englanniksi lukeminen on sellainen kynnys, jonka ylitän vain harvoin. Taidan olla niin rakastunut suomen kieleen, että valitsen lähes poikkeuksetta suomenkielisiä kirjoja.
VastaaPoistaViihdettähän tämä, mutta hyvälaatuista :). Minä taas luen paljon kaunokirjallisuutta sekä englanniksi, saksaksi että ruotsiksi -- nuoruudessa harjoitutin myös ranskaa ja italiaa lukemalla esim. isän vanhoja Maigret-pokkareita alkukielellä. Käännöksiä luen nykyään äärimmäisen harvoin, lukuunottamatta Orhan Pamukin kirjojen suomennoksia, jotka on huippuhyvän Tuula Kojon käsialaa. Kun tutkimusta kirjoittaa vieraalla kielellä, niin pystyy mielestäni kirjoittamaan paremmin kun lukee myös kaunokirjallisuutta eikä ainoastaan oman alansa jargonia :). Ruotsia taas luen juuri tuosta rakkaudesta ruotsiin...
Poista