Mitä tein tänään: Syyrian tilannetta ja muuta

Assyriologin päivät ovat hektisiä -- pari saksankielistä tekstiä (roikkuneet ylikauan) pitäisi saada valmiiksi, mutta joka keskiviikko on luento ja siihen on valmistauduttava ainakin tiistain ajan. Kohta hukun työhuoneeni paperi- ja kirjakasoihin. Tänään kävin kiireestä huolimatta seminaarissa: STETE ja KATU järjestivät puhe- ja paneelitilaisuuden otsikolla Syyrian rauhanprosessin eteneminen ja humanitaariseen kriisiin vastaaminen. Vaikka olenkin muinaistutkija, yritän parhaani mukaan pysyä perillä myös siitä miten Suomessa keskustellaan nykyhetken Syyrian tilanteesta.

Kahden temppeliseinän välissä, Aleppo syyskuu 2010.

En ala tässä yksityiskohtaisesti ruotimaan seminaarin antia. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan puhe oli erittäin hyvä, samaa ei voi sanoa kaikista muista. Niklas Meltio ei valitettavasti päässytkään paikalle. Henkilökohtaisesti eniten kismittää se, että niin moni luulee puhuvansa Lähi-idän asioista suurella asiantuntemuksella, vaikka he eivät koskaan elämässään olisi kunnolla oleskelleet alueella. Kongressihotellissa kokoustamista tai lomamatkoja rantakohteisiin ei lasketa. Tulisi jalkautua maastoon, turuille ja toreille, kyliin ja suurkaupunkien laita-alueille. Haistaa, maistaa ja kokea todellisuutta. Nähdä, että esim. shiia, sunni ja kristitty voivat olla hyviä ystäviä keskenään. Suuri ongelmamme täällä Suomessa on se, että emme voi ymmärtää Lähi-itää koska emme ole lähi-itäläisiä emmekä jaa lähi-itäläisten kollektiivista muistia. Voimme tietää paljon "faktoja" mutta ymmärtää emme voi. Monista puheevuoroista kävi ilmi sekin, että meillä menee täällä Suomessa liian hyvin: talvi- ja jatkosodista on liian kauan aikaa, olemme kadottaneet solidaarisuuden tunteen. Päättäjät ja viranomaiset eivät mieti kuinka monta pakolaista voisimme oikeasti ottaa, vaan kuinka monta meidän on pakko päästää rajojemme sisäpuolelle ilman että menetämme kansainvälisesti kasvomme. Äitini joutui kahdesti jättämään kotinsa Kannaksella ja tiesi mitä pakolaisuus merkitsee. Usein mietin mitä hän sanoisi niille, jotka ovat sitä mieltä, että Suomessa on asiat nyt niin huonosti ettemme voi tarjota syyrialaisille koteja. Totta: syyrialaiset eivät ole suomalaisia. Globalisaation myötä heistä on kuitenkin tullut lähimmäisiämme, kuin äitini oli teiskolaisille ja muille, joiden nurkissa hän majaili.

Päivän positiivinen asia on ollut AURINKO ja kävelyretki kuningas Mesilimin kanssa.

Vanhat hylätyt laiturit olivat valonsäteistä huolimatta iltapäivälläkin huurteessa.

Vesi kaislikon ympärillä jäässä.

Hitaasti mutta varmasti olen lukenut jo aikaisemmin syksyllä hankkimaani Merete Mazzarellan kirjaa Att berätta sig själv (Schildts&Söderströms 2013), suomennettuna Elämä sanoiksi. Siitä kirjoitan pian, kunhan saan nuo kirotut tekstit kasaan ja lähetettyä...