David Damrosch ja Gilgamesh

Palaan nyt lupausteni mukaan vielä hetkeksi David Damroschin kirjaan The Buried Book (Henry Holt 2008). Kuten edellisessä postauksessani jo hieman luonnehdin sisältöä, tässä kirjassa kerrotaan maailman "ensimmäisen" sankarikertomuksen eli Gilgameshin unohtumisesta maailmankirjallisuuden kaanonista ja sen löytymistä uudelleen samoina vuosikymmeninä kuin assyriologia kehittyi omaksi itsenäiseksi tieteenhaarakseen.

Tutkimushistorian alalta itsekin kirjoittavana (ja kaikennäköisiin ihmiskohtaloihin hullaantuneena) olin henkilökohtaisesti viehättynyt Damroschin tapaan luoda savitaulujen löytymiselle vetävästi kirjoitettuja henkilökuvia: sekä ensimmäisten fragmenttien löytäjälle Hormuzd Rassamille että Gilgamesh-eepokseen kuuluvien tekstien ensimmäiselle lukijalle ja tulkitsijalle George Smithille uhrataan alkumetreillä erittäin runsaasti tilaa -- ehkä liiankin runsaasti? Monet yksityiskohtaisesti selostetut tapahtumat eivät millään tavalla liity Gilgameshiin.

Rullasinetti, Gilgamesh ja Enkidu taistelevat myyttistä härkää vastaan.
Schoyen Collection, kuvalähde: http://www.schoyencollection.com/literatureAssyrian.html

Damroschin kirjassa siis oppii paljon savitauluja löytäneistä ja lukeneista henkilöistä, mutta mitä opimme eepoksen unohtumisesta? Unohtuakseen kirjallinen teksti täytyy ensin luoda ja siitä täytyy tulla kuuluisa, muutoinhan sen uudelleenlöytymisessä ei olisi mitään mielenkiintoista. Damorsch kertoo omaan seikkaperäiseen tyyliinsä siitä, miten Assyrian valtakunnan viimeinen suuri kuningas Assurbanipal (668-n. 627 eaa) kokosi kenties oman aikansa laajimman kirjaston pääkaupunkiinsa Niniveen ja paljon muuta itse aiheeseen suoranaisesti liittymätöntä. Damrosch ei keskity valottamaan sitä, miten Gilgamesh-eepoksen eri osat muotoutuivat yhdeksi "standardiversioksi" yli tuhannen vuoden ajanjaksona ja mitä kaikkea mielenkiintoista tuohon syntyprosessiin liittyy. Muista Lähi-idän keskuksista löytyneet eepoksen osat ja fragmentit tai niiden löytöhistoriat eivät kenties ole niin mukaansatempaavia, mutta... Damrosch toistaa assyriologian alalla usein ilmaistua ajatusta siitä, että koska eepos käännettiin heetin kielelle ja koska yksi fragmentti on löytynyt Palestiinasta (Megiddo), teoksen on täytynyt olla oman aikansa "bestseller". Näin on saattanut olla, mutta meillä ei ole mitään välineitä todistaa tätä. Meidän on koko ajan muistettava, että kirjoitustaito ja lukeminen olivat muinaisessa Lähi-idässä vain harvojen taito. Tarinoiden ja eeposten leviäminen ja suosio oli hyvin pitkälle suullista. Damrosch ei myöskään kerro sitä, että Gilgamesh-eepos ei kadonnut kirjallisuuskartalta vuonna 612 eaa kun Niniven kaupunki ja Assurbanipalin kirjasto tuhottiin. Viimeisimmät tunnetut tekstifragmentit ovat säilyneet hellenistiseltä ajalta n. 130 eaa eli noin 500 vuotta Assurbanipalin jälkeen!

Kuusikiharainen LAHMU-hahmo, jota usein nimitetään myös Gilgameshiksi,
n. 700 eaa, Ninive lounainen palatsi, British Museum WA 124792

No oppiiko kirjassa mitään Gilgameshista? Kuka hän oikeastaan oli, pelkkä tarujen sankari?  Gilgamesh-niminen Urukin kaupungin hallitsija mainitaan kyllä sumerilaisissa "kuningaslistoissa", mutta emme ole tähän mennessä löytäneet yhtään hänen "omaan aikakauteensa" ajoitettavaa savitaulua tai muuta esinettä, jossa hänen nimensä esiintyisi. 

Kuvalähde: J.S. Cooper, Presargonic Inscriptions (1986).

Useista Gilgamesh-eepoksen johdannoista voisi saada sellaisen käsityksen, että kolmannen vuosituhannen alussa eaa. (= "historiallinen" Gilgamesh ajoitetaan tällä hetkellä n. 2600 eaa) muut aikalaishallitsijat kirjoittaisivat jo täyttä häkää annaaleja ja muita piirtokirjoituksia (vrt. esim. J. Hämeen-Anttila, Gilgamesh (Basam 2000) s. 9.). Tosiasiassa meillä on vain vähäisiä merkkejä aikalaishallitsijoista, koska varhaisimmat tekstidokumentit ovat hallinnollisia listoja eivätkä vielä sisällä edes henkilönimiä. Varhaisimmat tällä hetkellä tunnetut esineet joihin hallitsijoiden nimiä on kaiverrettu, on kivivaasit sekä valtikoiden kiviset nupit.

Samoihin aikoihin hallitsijat alkavat valmistaa myös seisovia ja istuvia patsaita, joiden selkään patsasta esittävän henkilön nimi kaiverretaan. Nämä patsaat ja niiden piirtokirjoitukset ovat niin mielenkiintoisia, ettei niistä voi alkaa kertoa tässä. Jokaisen assyriologin toiveuni olisi tietysti löytää patsas, tai edes fragmentti, joka olisi kuulunut Gilgameshille...

Lopuksi voin vain suositella itse Gilgamesh-eepoksen lukemista (yllä mainittu Hämeen-Anttilan käännös on hyvä ja sujuvalukuinen). Sen sanoma on ajaton, siitä voisivat myös tämän päivän suomalaiset päättäjät, meidän "hallitsijamme" ottaa monessa asiassa oppia, ihan esimerkiksi Pekka Himasen pamflettien oheislukemistona.

Lisäksi vinkkaan australialaisen Joan Londonin romaanin Gilgamesh (Atlantic 2001). Se ei varsinaisesti kerro Gilgameshin tarinaa vaan sijoittuu toisen maailmansodan aikaan. Jos pidät Michael Ondaatjen Englantilaisesta potilaasta, voisin ajatella että ihastut myös tähän tarinaan. Kuusikiharainen sankarimme jatkaa matkaansa maailmankirjallisuuden sivuilla.