Vad läste jag idag: Mazzarella, Att berätta sig själv

Asko Sahlbergin Herodeksen jälkeen muu kuin työlukemiseni on sujunut vain hitaasti ja takkuillen.  Nyt olen kuitenkin saanut luettua Merete Mazzarellan Att berätta sig själv (Schildts&Söderströms 2013), suomennettuna Elämä sanoiksi (Tammi 2013). Ostin kirjan jo lokakuussa Akateemisessakin olleilta Hulluilta Päiviltä, koska Sinisen Linnan Maria postasi siitä jo aiemmin. En kuitenkaan tartu mielelläni käännöksiin eli ruotsinkielisen version hankin ja luin.

Kirjan alaotsikkona on Inspirationsbok för den som vill skriva om sitt liv. Se kuvaa oivallisesti kirjan luonnetta -- 176 sivua tekstiä, jota ei ole jaoteltu luvuiksi vaan ainoastaan tähdellä erotelluiksi kappaleiksi. Mazzarella haluaa inspiroida ihmisiä kirjoittamaan omasta elämästään ja kuvaa useassa kohtaa sitä, miten hänen omat kirjansa ovat syntyneet. Tekstissä on myös runsaasti esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat osallistuneet Mazzarellan pitämille kirjoittajakursseille.

Jussi Aro Pariisissa 1954

Olen ollut jo pitkään kiinnostunut omaelämäkerrallisesta ja ylipäätään biografisesta kirjoittamisesta ja hetkellä jolloin eräs kirjoitusprojekteistani -- ei oma autobiografinen teksti vaan isäni omaelämäkerrallisen aineiston työstäminen julkaisuksi -- on ollut pitkään muiden töiden ja kiireiden vuoksi sivuraiteilla, sain Mazzarellan kirjasta uutta innostusta. Isäni kirjoitti runsaasti omaelämäkerrallista tekstiä, mutta elämä päättyi liian äkisti että hän olisi saanut julkaistua niistä juuri mitään. Hänellä oli suuri halu kertoa ja yritän saattaa päätökseen sen, mitä hän laittoi alulle. Jaan monia Mazzarellan mielipiteitä ja ajatuksia omaelämäkerrallisesta kirjoittamisesta ja kirjoittamisesta ylipäätään ja kun hän siteeraa muiden ajatuksia, ovat nekin osuvia ja mielenkiintoisia:

— ... britten Alasdair MacIntyre uttryckligen betonar att människan är ett historieberättande djur och att det är genom berättandet som våra liv får mening (s. 33). Ihminen tosiaan on kertomuksia sepittävä eläin, yksi ensimmäisiä tarinoita on kunnigas Gilgameshin epos. Elämään astuu aivan uusi merkityksellisyys kun siitä alkaa kirjoittamaan.

— På senare år har jag i hög grad inspirerats också av bloggen som form och av de möjligheter den ger att blanda det stora och det lilla, det upplevda och det tänkta (s. 34). No juuri näin itse näen bloggaamiseni. Blogini on kanava, jossa voin vapaasti yhdistellä elämyksiäni, lukemisiani ja ajatuksiani, kuvia... Tällä foorumilla minua eivät rajaa tieteellisen kirjoittamisen säännöt ja voin kirjoittaa monesta sellaisesta asiasta, joita en voi muihin teksteihin laittaa.

— Den som är ovan att skriva föreställer sig kanske att man först tänker ut vad man vill skriva ovh hat det färdigt i huvudet innan man skriver ner det men i själva verket kan man inte veta vad man tänker förrän man börjar skriva för man tänker medan man skriver (s. 49). ... att skriva är inte bara att skriva det man redan vet, det är också att tänka nytt (s. 119). Tämänkin on omalla kohdallani niin totta, myös tutkimuskirjoittamisessa. Alussa on kyllä idea tai "löytö", mutta vasta kirjoittamalla aiheesta syntyy se varsinainen tulos. 

— Själv har ja så gott som alltid en anteckningsbok och en kulspetspenna med mig så att jag kan anteckna var jag än råkar befinna mig.

... gärna får den också vara vacker. Man ska tycka om sin anteckningsbok (s. 57). Minä rakastan muistikirjojani, tosin en koskaan kirjoita kuulakärkikynillä koska myös kynän täytyy olla kaunis ja inhoan kuulakärkikyniä. Käytän paljon täytekyniä ja muunlaisia mustekyniä, ohutkärkisiä huopakyniä. Ainoa ongelmani muistikirjoissa on se, etten ehdi käydä kirjoittamiani asioita niin paljon uudelleen lävitse että muistiinpanoista olisi minulle välitöntä hyötyä. Ainoastaa museoissa esineistä ja teksteistä tekemiäni merkintöjä käytän säännöllisesti. Mutta ehdin kait sitten myöhemminkin. 

Inspiroiduin siis kohtalaisesti ja suosittelen Mazzarellan kirjaa kaikille, niillekin jotka eivät ole koskaan edes harkinneet omasta elämästä kirjoittamista. Taakseen katsominen, myös omien vanhempien, isovanhempien tai muiden sukulaisten elämään kurkistaminen voi auttaa ymmärtämään sitä, mitä itse on ja miksi on sellainen kuin on. Omaelämäkerrallinen kirjoittaminen voi olla myös terapeuttista, vanhoja kipupisteitä parantavaa ja menneisyydessä syntyneitä tukoksia avaavaa.
Jos jotain saisi toivoa, toivoisin kirjaan jonkinnäköisen luettelon niistä kirjoista ja artikkeleista, joista Mazzarella kertoo. Suurimman osan tietysti löytää kirjastojen tietokannoista, mutta esim. Joan Acocellan esseestä Blocked Mazzarella ei mainitse missä ja milloin se on julkaistu (The New Yorker). Onneksi googlaaminen auttaa nykyään tähänkin :).

Myös Jussi Aro rakasti muistikirjojaan.