Palasia Palmyrasta

Lupasin palata Palmyraan. Kun kirjoitin tätä postausta, en ollut vielä ehtinyt kaivaa kaikkia vanhoja Palmyra-diojani esille. Nyt olen myös useamman viikon ajan yrittänyt aina välillä etsiä arkistojeni kätköistä kahta vanhaa Palmyra-aiheista kuparipiirrosta. Toisen muistan ostaneeni Pariisin kirpputoreilta 1980-luvun lopussa ollessani Tübingenin assyriologien kanssa ekskursiolla Louvressa. Jo kauan aikaa sitten suunnittelin kehystäväni ne, mutta tässä perheessä kuvien kehystäminen ja etenkin seinään ripustaminen ovat monivuotisia projekteja. En löydä niitä, löydän vain kaikkea muuta vanhaa parafernaliaa, vanhoja valokuvia ja onnittelukortteja, esitelehtiä...

Sen sijaan diojen kautta olen palannut ensimmäiseen matkaani Syyriaan. Kun nyt skannaa vanhoja pölyisiä värifilminkappaleita muovikehyksissä, sitä suuresti ihmettelee miten digivallankumous saa 15 vuotta sitten kuvatut otokset näyttämään kuin jostain menneestä maailmasta.

Tähän auringonlaskukuvaan sopii hyvin Gertrude Bellin (1868-1926) kokemus samasta tapahtumasta tasan sata vuotta tätä otosta aikaisemmin:

Sunset here ought to be numbered among the wonders of the world. The columns and temple walls turn yellow and then gold and then deep orange and the desert behind flushes pink and fades away into a dim mystery in the dusk.  (Letter, 21.5. 1900 = Newcastel University arkistot). 

Bell matkusti monissa paikoissa Lähi-itää (sen lisäksi, että oli tehnyt matkan maailman ympäri ja kiivennyt Alppien hankalimmille huipuille) ja julkaisi sekä vakavasti otettavaa tutkimusta että suuren suosion saavuttaneita populaarimpia matkakirjoja. Hänen upeita ja lukuisia valokuviaan voi ihailla yllämainitun Newcastel Universityn internetarkistossa. 

Freya Starkin, toisen brittinaismatkailijan, tapaan Gertruden rakkauselämä oli onnetonta ja aavikon kuningattareksi ja aavikon tyttäreksi nimitetyn  päiväkirjoista että kirjeistä voi lukea rivien välistä pakenemista autiomaan yksinäisyyteen.

Bellistä on kirjoitettu useita elämäkertoja, Nicole Kidman näyttelee häntä elokuvassa (en ole nähnyt) ja lisäksi tekeillä on myös dokumentti. Käyttäsin Bellistä taas adjektiivia KIEHTOVA -- minusta kuitenkin tuntuu, että olen käyttänyt sitä jo liikaa ja sana on kärsinyt blogissani aikamoisen inflaation.  Bell on siis enemmän kuin kiehtova. 

Palmyra-dioja katsellessani huomasin, että koska paikka itsessään on giganttinen ja lähestyy vastaanottokyvyn rajoja, käsittelin monumentaalisuutta kuvaamalla pieniä yksityiskohtia. Kaupungissa oli runsaasti palmupuun runkoa jäljitteleviä pylväitä, jotka lojuvat hajallaan, eivät pystyssä. Eroosio tuhoaa niitä vuosi vuodelta enemmän.

Pystyssä seisovat rakennukset ovat paljaita, aikoinaan ne olivat arkkitehtonisia koristeita täynnä.

Kukka-aiheet ovat aina viehkoja.

Maanalaisen haudan rauhaa vartioi nämä kasvot.

Vuonna 2000 olin kahdesti Palmyrassa. Marraskuussa heinäkuun liki 50C asteen kuumuus oli vaihtunut jäätäväksi tuuleksi autiomaasta. Aaro Söderlundin kanssa teimme muista joukosta riippumattoman kierroksemme raunioilla. Aaron innostuneisuus tempaa kenet tahansa mukaan.

Nostalgiaa, kaihoa menneisiin aikoihin. Kiitollisuutta siitä, että on saanut elää kaikki hetket Palmyran pylväiden juurella.