Koko viikonlopun pyörittelin tekstejä, jotka pitäisi saada valmiiksi ennen seuraavaa matkaani Anatolian ylängölle. Se lähestyy "uhkaavasti", ei ehdi edes odottaa kunnolla ja matkan odottaminenhan on olennainen osa itse matkaa. Tänne voisi kirjoittaa niin monenlaisesta mielenkiintoisesta, kun vain ehtisi. Elämä tuntuu nyt runsaalta ja intensiiviseltä, kuin pihan keltaisen eri sävyjä hohtavat auringonkukat.
Eilen illalla näin, luin ja koin Kirjailijattaren hurmaavan postauksen Kiveen hakatut naiset. Kirjailijattaren blogi hivelee esteettistä silmääni, joka kerta koen sekä visuaalista että sanallista viehkeyttä. Tästä inspiroituneena etsin omia tallentamiani kiveen hakattuja naisia. Niitä on Kreikka pullollaan.
Siteeraan vain kreikkalaista runoilijaa Pindarosta (400-luku eaa) joka kirjoitti näin:
Yhdenpäivän olentoja!
Mitä on olemisemme? Mitä olemattomuutemme?
Varjon uni on ihminen.
Mutta kun jumalainen säde lankeaa tiellemme,
vaellamme loistavassa valossa
ja suloista on elämä
(suomennos Katri Ingman-Palola, Kansojen kirjallisuus 1 (1974) s. 293.
Kiitos kovasti kauniista sanoistasi, lämmittivät mieltä.
VastaaPoistaJa sinulla totisesti on näitä kiveen hakattuja naisia vielä paljon enemmän kuin minulla. He ovat viehättäviä, kukin omalla tavallaan.
Tässä on vain muutama, en ole laskenut montako kuva-arkistoissani hymyilee hiljaa itsekseen. Monilla ei ole enää nenää tai toista puolta kasvoista. Myös kiveenhakattuja poikia, polleita kuninkaita ja pelottavia jumaluuksia mahtuu mukaan.
PoistaKaikkein kaunein on mielestäni kuitenkin Nefertiti. Se, joka hymyilee Berliinissä, puusta tehty.