Jälleen Siwassa/Villa Schildtissä

Eilen matkasin jälleen Tammisaareen Villa Schildtiin. Vuosittainen kesätapaaminen pyörii lounaan ja esitelmän merkeissä.

Paikalla ei Siwa-näyttelyn avajaisten tavoin ollut juurikaan tuttuja -- tervehdysjonoon taakseni saapui eräs suomalainen diplomaatti ilmeisesti uuden kultansa kanssa (he pitivät toisiaan herttaisen teinimäisesti kädestä). Muutoin ystäviä ja tuttavia oli kourallinen.

Sää suosi tällä kertaa, lounas oli erinomainen ja se nautittiin ulkona.

Lounasta seurasi musiikkiesitys: Suomalaisen kamariorkesterin muusikot soittivat Jacob Gaden Tango Jalousien. Sen jälkeen säätiön hallituksen puheenjohtaja Thomas Thesleff puhui kiittäen sekä Sofia Häggmania että Christine Schildtiä upean näyttelyn järjestelyistä.

Päivän luennon siis piti Sofia Häggman. Hän kertoi noin kolmen vartin ajan vanhan ja uuden kohtaamisesta Siwan keitaalla, missä hänellä on myös oma talo. Sofiaa kuuntelee todella mielellään -- hänen kaunis äänensä johdatti meidän vuosituhansien läpi, läpi kuivan ja kuuman hiekka-autiomaan taatelipalmujen katveeseen. 

En ole koskaan fyysisesti ollut Saharan autiomaassa, Siwan keitaasta puhumattakaan, enkä sinänsä ole ollut Pohjois-Afrikan alueesta mitenkään ylenpalttisen kiinnostunut. Sofian kiinnostavien kertomusten jälkeen päässäni alkoi kuitenkin laukata kaikenlaiset assosiaatiot ja kun pääsin kotiin kaivoin arkistohuoneesta esille Michael Ondaatjen romaanin The English Patient (1992) (Englantilainen Potilas, suomentaja Juhani Lindholm).

Olen joskus aikaisemminkin googlaillut kirjan päähenkilön Almásyn historiallista esikuvaa, unkarilaista kreiviä László de Almásya (1895-1951), joka teki useita tutkimusretkiä sekä autolla että lentäen Saharan autiomaassa ja joka toisen maailmansodan aikana toimi myös jonkinlaisena vakoilijana eri tahoille -- hänen elämänsä oli varmasti rikkaampi, jännittävämpi ja moraalisesti ristiriitaisempi kuin Ondaatjen kuvaaman henkilön. 

Oikea Almásy ei kuitenkaan syöksynyt alas lentokoneellaan kuollut nainen mukanaan ja palanut likitulkoon poroksi -- tarinassahan beduiinit löytävät henkitoreisen miehen ja kuljettavat hänet Siwan keitaalle...

Hämmästykseni oli suuri kun ymmärsin, että pääkaupunkiseudun kirjastoissa (Helka- ja Helmet -tietokantojen mukaan) ei ole saatavilla Almásyn omia kirjoituksia tai hänestä viime aikoina kirjoitettuja elämäkertoja. Toivottavasti jossain ulkomailla törmään johonkin kirjaan, tämä mies ja hänen matkansa autiomaassa eivät jätä minua ennen rauhaan.

Tilaisuuden jälkeen sain Valtionarkistonhoitajalta kyydin takaisin kotiin. Matkalla hän kertoi Kansallisarkiston juuri hankkineen Ruotsista erityisen mielenkiintoisen dokumenttikokoelman, josta luultavasti lisää myöhemmin tässä kuussa -- joukossa Marie Antoinetten kirje ym. ym...

Assyriologi kiittää jälleen nöyrästi kaikkia, jotka tekivät hänen päivästään antoisan!

P.S.: käykää tutustumassa näyttelyyn -- se on oikeasti erinomainen & auki vielä koko elokuun!