Kukkapiperrystä, sadepisaroita ja avaria maisemia: Kuusamon ihmeistä Turkkiin

Assyriologi oli jälleen Kuusamossa. Tämä ei ole maksettu matkailumainos vaan nöyrän ihmisen kiitosta kohtalolleen siitä, että on paikka minne mennä vetämään henkeä. Kun maailmalla tapahtuu samanaikaisesti erittäin pahoja asioita, tulen kipeän tietoiseksi siitä, että tämä kaikki on luksusta, jolle ei ole hintalappua. Kontrastit ovat räikeitä enkä säästy huonolta omaltatunnolta.

Sateinen alkukesä herättää henkiin pohjoisen kukat, jotka ovat kaikki kooltaan miniatyyriluokkaa. Niiden kauneutta täytyy pysähtyä katselemaan. Henkeäsalpaava on maariankämmekkä, joita "alapihassamme" on kokonainen pelto.

Tihkuisena päivänä lähdin kuningas Mesilimin kanssa katsomaan saammeko vangituksi sadepisarat kukkien kanssa samaan kuvaan.

Kuningas Mesilimin turkki sai myös oman osansa.

Sadepäivinä järven vastarantaa ei näy, sumu tunkeutuu sydämeesi haikeana ja kaipaavana melankoliana. Mutta vielä ei ole syksy. Illalla paistoi jo taas aurinko.

Kävin ensimmäisen kerran vastarannan tunturin laella. Illalla mietin kuinka usein sitä sortuu katsomaan maailmaa ja asioita vain yhdestä kuvakulmasta. On terveellistä vaihtaa puolta, edes hetkeksi. Edes joskus.

Istun tällä hetkellä kotona, työpöytäni ääressä, valmistelemassa seuraavaa matkaa Turkkiin. Kuluneen viikon tapahtumat ovat osoittaneet kipeästi sen, että mitään ei pitäisi ottaa itsestäänselvyytenä.

Kun olen viime vuosien aikana tehnyt nostalgiamatkoja Syyriaan vanhojen kuvien, etenkin diojen avulla, yllätän nyt itseni tekemästä samaa Turkin diojeni kanssa. Katson maailmaan, jota ei enää sellaisenaan ole olemassa. Rakastan Turkkia ja sen ihania ihmisiä, minulla on siellä paljon ystäviä. Toivon heille kaikkea hyvää, ajattelen heitä.

Maan hiljaisen upeat työt: Essi Renvall Oulun Taidemuseossa

Assyriologilla on hieman ambivalentti suhde Ouluun, puolisoni syntymäkaupunkiin, jossa edelleen käymme ainakin pari kertaa vuodessa. En ole hirveän usein suositellut kenellekään siellä vierailua. Nyt kuitenkin kirjoitan tähän: menkää kaikki Ouluun ja pian! Oulun Taidemuseossa on juhannuksen alla avattu kuvanveistäjä Essi Renvallin (1911-1979) töistä hienosti toteutettu näyttely (esillä syyskuun alkupäiviin asti). Näyttely on näkemisen arvoinen.

En ennen näyttelyyn tutustumista tiennyt Renvallista tai hänen töistään juuri mitään. Hurahdin heti alkumetreillä. 

Minä kuulun maan hiljaisiin. Teen tätä työtäni hiljaisuudessa, muista erillään. Minun materiani on ankara ja mykkä, ja koska minulta puuttuvat sanat, on minun tyydyttävä ilmaisemaan sanottavani veistoksellisesti. 

Sanottavaa Renvallilla on runsaasti, herkkää ja väkevää. Miltei hänen koko tuotantonsa koostui muotokuvista, ja esillä onkin monia WSOYn kirjallisuussäätiön kokoelmiin kuuluvia suomalaisten kirjailijoiden muotokuvia.  Näyttelystä on myös SKSn julkaisema kirja, jota pääsen harmillisesti opiskelemaan vasta lomien ja elokuisen Turkin-matkani jälkeen -- silloin postaan Renvallista ja kirjasta vielä uudemman kerran. Tässä muutama fragmentti, toiveena innostaa lukijat vierailemaan näyttelyssä.

Renvallin muotokuvat vangitsivat, mutta niin teki myös pieneltä näytöltä nonstop-rullaava SF-filmipätkä, Vittorio Mantovanin ohjaama. Sota-ajan propaganda pysäyttää aina, kuvanveistäjätär ei ole sodassa, mutta hänen panoksensa isänmaalle on silti merkittävä. Mutta taiteilijan taiteellinen tuotanto EI ole se merkittävä panos, vaan Renvall toteuttaa laajaa väestöpoliittista ohjelmaa -- siis miten? Tekemällä lapsia! Neljän lapsen synnyttäminen katsottiin sota-aikana luonnollisesti hyvin isänmaalliseksi toiminnaksi.

Renvall ilmeisesti piti kovasti pronssista materiaalina, mutta hänen erikoisuutenaan oli muotokuvien yksityiskohtien maalaaminen ja sekatekniikka: naiset saavat "aidot" helmet koruikseen. Nämä herättivät monenlaisia assosiaatioita, joita avaan sitten siinä toisessa postauksessa.

Työtakin ja parin iltapuvun lisäksi esille oli asetettu myös monien kirjailijoiden omistuskirjoituksia teoksiinsa, sellaisten, jotka olivat istuneet Renvallille malleina. Niistä tihkuu se yhteys, mikä taiteilijan ja mallin välille luomisvaiheessa syntyy.

Näyttelyssä oli paljon yksityishenkilöiden muotokuvia, mutta myös, eikä vähiten WSOYn kirjallisuussäätiön omistuksessa olevien muotokuvien ansiosta, iso kaarti suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurihistorian merkkihenkilöitä. Ihastuin nuoreen Erkki Tuomiojaan, kirjaviisas jo silloin.

Olen näyttelyn jälkeen siirtynyt tänne Kuusamon paratiisiin. Maariankämmekät kukkivat runsaslukuisina, retkeä Riisitunturille suunnitellaan. Mutta vielä Renvallin pystit askarruttavat. Menkää siis katsomaan, tästä näyttelystä ei kukaan lähde kylmin sydämin kotiinsa.

Tietohaaste

Assyriologi sai Donna mobilelta tietohaasteen. Lupasin ottaa sen vastaan, vaikka sitten hetikohta tajusin kuinka vaikea tehtävä minulle on. Haasteen ohjeet ovat nimittäin tämänkaltaiset:

• Valitse viisi tietokirjaa (joita et ole vielä esitellyt blogissasi) ja viisi nettisivua, joiden tiedon laatu on ansiokasta ja esittele ne lyhyesti blogissasi.
• Kielen tulee sekä kirjoissa että nettisivuissa olla jokin pohjoismaisista kielistä - siis tanskaksi, norjaksi, islanniksi, suomeksi, ruotsiksi, fääriksi, grönlanniksi, saameiksi, kveeniksi, meänkielellä jne
• Tietokirjat ovat niitä, joiden perässä mitä todennäköisimmin on laaja lähdeluettelo.
• Aikaisempi kirjoitukseni tietokirjoista. Siitä voi katsoa mitä ei ainakaan lasketa tietokirjaksi.
• Haasta mukaan vähintään kolme blogia jakamaan tietoa eteenpäin

Olen tutkija, minulla on siis kotonani suuri määrä tietokirjallisuutta. Lisäksi olen tutkijan tytär, olen kasvanut kodissa, jossa oli valtavat määrät tietokirjoja, mutta sekä lapsuudenkodissani että nyt täällä espoolaisessa pientalossa on myös runsaasti kaunokirjallisuutta. Sinällään viiden tietokirjan esitteleminen ei olisi pitänyt tuottaa vaikeuksia, mutta sitten. Tämä haaste oli haasteellinen. 

Ensinnäkin tuo kielirajoitus. Kaikki aktiivisesti käyttämäni tietokirjat ovat oikeastaan tutkimuskirjallisuutta -- niitä julkaistaan nykyään hyvin harvoin millään pohjoismaisilla kielillä. Tietokirjallisuuden ja tutkimuskirjallisuuden voi aika hyvin erottaa toisistaan. Tietokirjoissa on vielä toisinaan nuo lähdeluettelot perässä, tutkimuskirjoissa on myös alaviitteet. Pitkät runsaat alaviitteet ovat mielestäni ihan must, kaikkiin tieteellisiinkään teksteihin niitä ei saa (enää) liittää.

No, meiltä tietokirjoja löytyy kuitenkin (miltei) joka lähtöön ja sitten päätinkin, että valitsen kaikki viisi kirjaa jostain yhdestä aihepiiristä. Oitis käteni nappasivat Rooma-Italia-etruskit -kirjakaapistamme muutaman tietokirjan -- ne edustavat kaikki korkealaatuista suomalaista tieteen popularisointia ym. 

Assyriologina ja orientalistin tyttärenä päädyin kuitenkin valitsemaan ihan muut opukset. Nämä kuvastavat enemmän sitä, miten tärkeitä myös "äidinkieliset" tietokirjat ovat, sekä lapsille että aikuisille. Ja sitten yksi seikka, mikä saa aina sydämeni sykkimään, usein jopa hieman enemmän kuin usein kaikkien ihanimpien romaanien äärellä: tietokirja on usein paljon enemmän kuin kaunokirjallisuus. Tietokirjoissa, parhaimmissa sellaisissa, on kuvitus. Sellainen kuvitus, jota ei ole vai lykätty tekstin koristeeksi (niitä on kuitenkin valitettavan usein) vaan joissa teksti ja kuva kulkevat käsi kädessä, toimivat yhdessä, muodostavat sekä sisällöllisesti että visuaalisesti antoisan kokonaisuuden. 

1. Yrjö Karilas, Pikku jättiläinen, (WSOY vuoden 1938 painos). Isälleni erittäin tärkeä kirja, pieni maalaispoika ahmi kaikki kirjat mitkä käsiinsä sai, tämä oli ehkä ensimmäinen teos, jonka hän sai ihkauutena omaksi, saatuaan ensin aikansa lukea lainakappaletta. 

Pikku jättiläinen oli 1930-luvun bestseller, joka myi kymmeniätuhansia kappaleita heti kättelyssä, ja jota mainostettiin mm. yliopettaja E.A. Saarimaan sanoin:

Ennen kaikkea Pikku jättiläisen merkitys ja arvo on siinä, että se tavattoman monipuolisena hakuteoksena edistää koululaisten omatoimista opiskelua ja antaa herätteitä syventymään aloihin, joihin tämä opas on virittänyt mielenkiinnon.

Isäni oma kappale on luettu rikki, eli hyvin oli käytössä, kannet ovat irti ja osa alkusivuista hukassa. Silmään pistää toisinaan sivuille tehdyt merkinnät tai alleviivaukset. Pikku jättiläinen oli tärkeä osa isäni kehitystä tutkijaksi. Siksi se ansaitsi päästä tämän listan ensimmäiseksi.

2. Knut Tallqvist, Madonnan Esihistoria, Suomen Itämaisen Seuran kansantajuisia julkaisuja 2 (1920)

Tallqvist oli huippuluokan assyriologi, joka julkaisi tutkimuksiaan sekä saksaksi että englanniksi. Hän kunnostautui myös tieteenalansa popularisoijana ja tähän listakakkoseksi olisi voinut poimia monen muunkin verrattoman tekstin. Madonnan esihistoria menee kuitenkin muiden edelle siksi, että se näyttää Tallqvistin monipuolisuuden: hän ei keskittynyt ainoastaan nuolenpäiden lukemiseen vaan hyödynsi laajaa oppineisuuttaan valottaen lukijoilleen esim. miten  Jeesuksen äidin Marian eli madonnan = äitijumalattaren palvonnalla oli vuosituhantiset juuret mesopotamialaisissa kulttuureissa. Tällä esitelmällään Tallqvist oli eräällä tavalla vuosikymmeniä moninaisia tutkijoita edellä jotka myöhemmin ovat korostaneet eri äitijumalattarien jatkumoa antiikin ajoista nykypäivään (esim. Päivi Setälä).

3. Aapeli Saarisalo, Paratiisin maan kaivauksia ( WSOY 1931). Saarisalo oli värikäs persoonallisuus ja hänen kirjallinen tuotantonsa on yhtä värikäs ja kenties myös epätasainen. Tämä ehkä enemmänkin matkakirjaksi luonnehdittava teos kertoo monista Lähi-idän rauniokummuista, joista osassa Saarisalo työskenteli itsekin. Seassa on kuitenkin runsaasti kuvausta ja luonnehdintaa Pohjois-Syyrian ja -Irakin eri kansoista, esim. "saatananapalvoja" jesideistä, kurdeista, armenialaisista, assyrialaisista ja on tällä hetkellä sekä mitä mainiointa ajankuvaa että ajankohtainen siksi, että Saarisalo liikkui alueilla, jotka yhä ovat terroristijärjestö ISISin hallussa. Maisemat ja ihmiset ovat loppujen lopuksi muuttuneet verrattain vähän liki sadan vuoden aikana. Saarisalon mustavalkokuvat ovat nostalgisen upeita!

4. Christiane Desroches-Noblecourt, Tutankhamon. Faaraon elämä ja kuolema (suomentanut Jussi Aro Weilin & Göös 1965). Ehdoton klassikko, josta otettiin (pienempiformaattinen) uusintapainos 1976, kuului jokaisen suomalaisen kulttuurikodin olohuoneen kirjahyllyyn kunnes nämä lukuisat kappaleet ovat päätyneet täyttämään enimmäkseen divareitten pölyisiä hyllyjä. Minä rakastan tätä kirjaa. En ainoastaan siksi, että se on isäni kääntämä (käännöspalkkiolla hän rahoitti matkansa senvuotiseen assyriologikongressiin) vaan myös siksi, että pikkutyttönä minua kiehtoivat teoksen lukuisat kuvat ja kirjoittajan noobeli kaksiosainen ranskalainen nimi. Sadunomainen ja salaperäinen!
Desroches-Noblecourt oli kuitenkin ihan pätevä arkeologi ja egyptologi, saavutti liki sadan vuoden iän ja hänen Tutankhamon-kirjansa on pätevää tekstiä, sellainen tietokirja joita enää harvoin suomennetaan. Mikä on todella sääli, monien käännöksien sisällöllinen taso kun ei päätä huimaa

Mika Waltarin Tutankhamon-teokseen kirjottamaa esipuhetta

5. Kaj Öhrnberg/Patricia Berg (toim.), Georg August Wallin Skrifter 1 (SLS 2010). Monumentaaliteos  

suomalaisen orientalistin Georg August Wallinin jälkeenjääneistä käsikirjoituksista. Minulla on vasta sarjan ensimmäinen osa, kuusi on jo ilmestynyt (ja epäilemättä minulla on piakkoin ne kaikki). Tämä on todellinen tietoteos, ei tippaakaan popularisoiva ja Wallinin jälkeenjääneissä papereissa esiintyy kyllä muitakin kieliä kuin ruotsia. 1843 Wallin on Pariisissa ja vierailee myös Louvren museossa. Vasta muutamaa kuukautta aikaisemmin Paul-Émile Botta oli kaivanut Khorsabadissa esille ensimmäisen assyrialaispalatsin ja näin tehnyt päänavauksen assyriologian kehittymiselle. Assyrialaisreliefejä Wallin ei siis Louvressa vielä päässyt näkemään.

Nuo nettisivut ovatkin sitten hankalampi juttu, nekin pitäisi haasteen mukaan olla laadittu pohjoismaisilla kielillä. En voi siis muka linkata sellaisia tiedollisia helmiä kuten Assyrian Empire builders tai Knowledge and Power in the Neo-Assyrian Empire tai ylipäätään koko ORACC? No, paria sivustoa voin toki suositella. Kuten esimerkiksi Kansallisbiografia: täältä löydät pienoisbiografiat, matrikkelitiedot ja bibliografiaa tuhansista suomalaisista merkkihenkilöistä. Todellinen tietopakkaus, laadukas sellainen, olemassa myös kirjasarjana. Ja osa artikkeleista on julkaistu myös ruotsinkielisinä käännöksinä Biografiskt lexikon för Finland -sarjassa, sekä paperisena että sähköisenä versiona. Myös Kansallismuseon sivuilla kannattaa käydä haahuilemassa jos etsii tietoa sen kokoelmista: ne eivät ainakaan vielä vedä vertoja esim. British Museumin vastaaville, mutta yritystä alkaa löytyä.

Samalla toivotan kaunista ja aurinkoista alkavaa juhannusviikkoa kaikille. En kohdista haastetta eteenpäin kenellekään erityiselle. Olisi kuitenkin mukavaa jos innoittuneet kirjoittaisivat etenkin sellaisista kodeissaan vaalittavista vanhoista tietokirjoista, sellaisista joihin saattaa ehkä liittyä jokin tarinanpoikanenkin. Tietokirjat kunniaan!

PS Kuningas Mesilim päätyi poseeraamaan kuviin puolivahingossa. Ruoka-aika lähestyy...

Rut Brykin lumoava leijona

Viime viikolla assyriologi oli jälleen EMMAssa. Syyrialainen ystäväni tarjosi minulle & eräälle toiselle ystävättärelleen herkullista lounasta ja sen päätteeksi ajoimme Tapiolaan, lähinnä katsomaan Rut Brykin näyttelyä. 

Brykin tuotanto ja elämä olivat minulle ennen näyttelyä suurimmaksi osaksi täysin tuntemattomia -- keraamikkona ja Birger Kaipiaisen aikalaisena heillä on joitain samankaltaisuuksia ja yhtymäkohtia ja jo näyttelyssä aloin ihmettelemään sitä, ettei edesmennyt anoppini koskaan ollut hankkinut mitään Brykin työtä (Kaipiaisia hän omisti joitakin). 

Brykin taideteoksissa vaikuttavat värit ja myös aiheet. Lumouduin ennenkaikkea leijonasta. Sen vihreät silmät ovat maagiset.

Ovet ovat aina kiinnostaneet aiheena, Brykilla niitä on paljon.

Myös näytteilleasettelussa on paljon viehättävää, joitain töitä oli asetettu liki lattiarajaa, pienen lapsen silmien tasolle, kuten nämä perhoset.

Harri Kalhan laatima kirja on taas sellainen helmi, että se oli pakko poimia mukaan EMMAn kaupasta.

En ole ehtinyt siihen vielä kunnolla tutustumaan, kirja lähtee varmaankin mukaan heinäkuiselle mökkimatkalle, silloin saksankielisen artikkelin käsikirjoitus on jätetty toimitettavaksi ja pääsen syventymään Brykin elämään ja ah, näihin herkullisiin töihin!

Suosittelen jälleen -- Brykin näyttely on niin antoisa että menen sinne varmasti uudestaan. Museossa käynti inspiroi ja innostaa omiinkin töihin. Olen ollut "oman leijonani" lumoissa jo useamman viikon ajan, mutta sydämessäni näyttää olevan aina paikka uudelle leijonalle...

Näyttely päättyi Brykin ja Tapio Wirkkalan tyttären Maaria Wirkkalan paneeliin, jossa oli käytetty äidin osasia. Ja taas huokailin ihastuksesta... Menkää ihmiset, menkää EMMAan!

Mitä luin tänään: Rafik Schami, Die Frau, die ihren Mann auf dem Flohmarkt verkaufte

Assyriologi on ollut jo liki kaksi viikkoa kotona Berliinin ja Wiepersdorfin jälkeen, mutta on ahkeraan yrittänyt edistää artikkelia, jättöpäivä kuun lopussa. Kun tieteellisen tekstin kirjoittaminen on mielekästä, on vaikeaa irrottautua postaamaan. Parempi näin. Takaraivossa viipyilevät myös yhä saksalaiset paikat ja maisemat, lukuisat vanhat peilit joiden kautta maailma näyttää niin erilaiselta...

Kuten edellisessä postauksessani kerroin, löysin Berliinistä myös pieniä palasia Syyriaa, ne piti poimia mukaan. Rafik Schami (1946- ) on syyrialaissyntyinen kirjailija, joka asuu Saksassa ja kirjoittaa myös Saksaksi. 

Hänen romaaninsa Die dunkle Seite der Liebe (2006) suomennettiin vajaa kymmenen vuotta sitten hieman sokerisella nimellä Damaskoksen rakastavaiset (Bazar, käännös Raija Nylander) (alkuperäinen nimi suomennettuna: Rakkauden pimeä puoli), mutta yhtäkaikki veivät nuo kertomukset minut jo tutuksi tulleille vanhan kaupungin sokkeloisille kujille. Das Geheimnis des Kalligraphen (2008) (= Kalligrafin salaisuus) sijoittuu niinikään Damaskokseen ja vei minut ehkä vielä vahvemmin mukanaan kuin rakkauden pimeä puoli, talojen sisäpihoille ja huoneisiin, joiden kattoja kannattelevat ikivanhat puutpalkit.

Pari viikkoa sitten Berliinissä ostamani Die Frau, die ihren Mann auf dem Flohmarkt verkaufte (2011) on eräänlainen esseistinen omaelämäkerta siitä, miten Schamista tuli kertoja. Kirjan nimi on suomennettavissa: Nainen, joka myi miehensä kirpputorilla. 

Esseissä kuljetaan jälleen Damaskoksen kaduilla ja kujilla, kirpputorilla, minne isoisä vie pienen pojan ja missä poika todistaa omin silmin miten vanha nainen myy miehensä hevosenhoitajaksi, koska tämä ei osaa kertoa tarinoita. Tästä episodista Schami lähtee avaamaan omaa rakkauttaan satuja, sananlaskuja (ja niiden etymologiaa) ja leikkejä kohtaan, miten suullinen tarinankerronta ja kirjalliset traditiot hänen kohdallaan yhtyvät. Fasinoivaa viimeiseen pisteeseen saakka.

Ich habe oft Kinder in Damaskus beobachtet, die in bitterer Armut lebten und die ihren Eltern helfen mussten, sie waren Bettler, Seineschlepper, Verkäufer in der sengenden Sonne, Handlager bei Schlossern, Bäckern und Tischlern. Sobald aber die Aufsicht der Eltern nachließ, spielten die Kinder und vergaßen nicht nur ihr Elend, sondern auch alles um sich herum (s. 22).

Leikki on myös tämän päivän, sodan keskellä leikkivien syyrialaisten lasten keino selviytyä. Siksi Suomi Syyria yhteisö RY viekin Aleppon lapsille leluja.

Teksteissä on paljon sykähdyttävää, nostan tässä vielä toisen olennaisen aiheen, lapset ja sairaus:

Ich verdanke meine Liebe zu Büchern, ja zur Schriftstellerei, einer ganzen Reihe von sowohl harmlosen wie auch lebensbedrohlichen Kinderkrankheiten (s. 100).

Schami sairasti usein, ei saanut koskaan pelata jalkapalloa -- niinpä hän vietti paljon aikaa vuoteessa ja luki kaiken mitä käsiinsä sai. Lastenkirjoja ei ollut, siksi hän luki maailmankirjallisuuden klassikkoja ja siis ylipäätään kaikkea. Näistä tuli välittömästi mieleen oma isäni, joka lapualaiskylässä koki ilmeisesti jotain hyvin samantapaista.

Bazar-kustantamo teki aikoinaan kulttuuriteon kääntäessään Schamin Rakkauden pimeän puolen suomeksi. Myös moni muu Schamin teos, romaanit ja esseet, ansaitsisivat tulla suomennetuiksi ja julkaistuiksi -- saksaksi luetaan tänään aika vähän Suomessa...

Schamin kirjat ovat minulle rakkaita. Olen itse kulkenut Damaskoksen vanhankaupungin katuja, hengittänyt niiden tuoksut sisääni, kuunnellut taloista kantautuvia ääniä, kurkistanut ovista sisäpihoihin, haaveillut ostavani oman, sellaisen jonka pihassa kasvaa sitruunapuu. Olen viettänyt siellä alkukesän iltapäivää ystävän kanssa ja säilönyt niiden hetkien kirpeän maun sydämeeni.

Minä jaan Schamin kanssa kipeän, katkeransuloisen kaipuun Syyriaan ja Damaskokseen. Siellä vietetyt päivät kuuluvat kaukaiseen menneeseen maailmaan, vuosissa ei niin kaukana, henkisesti jo kovin etäällä. Niin kovasti toivon voivani palata, vielä joskus, mieluummin tässä elämässä.

Nenätön Nefertiti ja muita Berliinin ihmeitä

Assyriologi on yhä Berliinissä. Esitelmänpidon lisäksi olen kierrellyt enimmäkseen museoissa. Ja vähän kirjakaupoissa. Löytänyt palasia Syyriaa myös täältä. Minua sykähdytti etenkin Rafik Schamin autobiografinen kirja, josta postaan toivottavasti jo ensi viikolla. 

Museot eivät täällä viehätä ainoastaan esineidensä vaan myös arkkitehtuurinsa puolesta. Olen jälleen intoutunut ottamaan kattoselfien toisensa perään.

Kävin myös katsomassa muutamaa leijonaa silmästä silmään.

Toisinaan ihminen tarvitsee muutaman päivän eskapismin ihmeiden maailmaan. Tutkimusjututkin saattavat nyt edistyä. Aamuisin olen maannut hotellihuoneen sängyssä, katsellut ulos ikkunasta ja kuunnellut lintujen laulua. Elämä.

Mitä luin Vappuna: Eppu Nuotio/Pirkko Soininen, Nainen parvekkeella

Kevät on saapunut ja elämän tahti on kiihkeää, myös lukemisen puolesta. Berliinin matka on edessä jo viikon päästä ja silloin pitäisi esitelmänkin olla valmis, ainakin jollain tavalla. Olen myös lähestymässä viikko sitten hankkimani kirjan loppuhuipennusta: Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen Nainen parvekkeella (Bazar 2016) on ollut niin herkullista luettavaa, että postaan siitä nyt (ettei kirja jää sitten muiden elämysten ja esitelmänviimeistelyn alle -- olenhan menossa Berliiniin!).

Kirjan ostin kirjailijatapaamisesta kirjakaupassa nimeltä NIDE, lempikirjakauppani tällä hetkellä Helsingissä. Kirjailijoiden haastattelu oli oikein mukava ja onnistunut, ja vihdoin tapasin myös ihan livenä "blogiystäväni" Pirkon, jonka blogi Tuulen naapurina on yhtä kuvien ja sanojen ilotulitusta, sitä kun lukee jää koko päiväksi hyvä ja inspiroitunut mieli.

Kirjailijat kutsuvat itse tarinaa taidemysteeriksi. Sitä se on. Ei perinteinen dekkari, missä ensimmäisen ruumis realisoituu viimeistään sivun sata kohdalla ja missä sitten lopputarina etsitään murhaajaa. Keskiössä on kahden ihmisen kirjeenvaihto sekä tapahtumat 1800-luvun lopun ja nykypäivän Pariisissa. Mitä kaikkea yhden maalauksen syntytaustaan liittyykään? Kirja on kirjoitettu minunlaiselleni taiteen- ja kirjallisuudenharrastajalle ja täytyy sanoa, että olen alusta aina tänne loppupuolelle asti nauttinut suuresti. Juoni kulkee sujuvasti ja vaikka hahmot ja juoni kenties ovatkin aika lailla kliseisiä (uskon, että se on ollut tarkoituskin) niin siitä huolimatta ja varmasti myös siitä syystä heidän parissaan viihtyy. Tällä hetkellä palan jännityksestä saada tietää miten tarina päättyy. Onko loppu onnellinen?

Ja jotta tämä postaus ei äityisi ihan vain hymistelyksi, pari huomautusta yhteen kirjassakin esitettyyn olettamukseen ja toinen Eppu Nuotion kirjailijatapaamisessa lausumaan asiaan. Tuomaksen suulla tarinassa esitetään, että taidevarkaudet ovat sijalla kolme rikollisuuden alalajeissa. Vain ase- ja huumekauppaa on taidevarkauksia enemmän (s. 26). Tämä ei tällä tavalla muotoiltuna pidä lainkaan paikkansa. Olen tällä viikolla lukenut muiden kirjojen ohella Günther Wesselin saksankielistä kirjaa laittomasta "taidekaupasta". Interpol ja Unesco arvioivat tällä hetkellä että laiton taidekauppa, josta iso osa koostuu ryöstökaivetuista muinaismuistoista, on noin 4-6 miljardin dollarin luokkaa vuosittain. Eli täytyy korostaa sitä, että tähän laiton kauppa ei ole ainoastaan "taidevarkauksia" vaan siihen liittyy runsaasti myös esineitä, joita ei lueta taide-esineiksi, kuten esimerkiksi nuolenpäillä kirjoitetut savitaulut. Toisekseen Wessel tuo erinomaisesti esille sen, että arvio rahamääristä on vain arvio, joka todennäköisesti ei pidä lainkaan paikkaansa. Kenenkään ei pidä siis kuvitella, että museoista ja yksityiskokoelmista varastettaisiin esim. maalauksia niin paljon, että se olisi huumeiden ja asekaupan ohella taloudellisesti valtavan suuri tekijä. 

Toisekseen Eppu Nuotio oli NIDE-kirjakaupassa sitä mieltä, että kukaan muu ei kirjoita tämäntapaisia "taidemysteerejä". Suomessa Nuotio/Soininen saattaakin olla tällä hetkellä ainoa tällainen työpari (toinen kirja on kuulemma suunnitteilla), mutta ulkomaisessa kirjallisuudessa vastaavia romaaneja kuitenkin löytyy. Äkkiseltään mieleeni putkahti ainakin Donna Tarttin Tikli, josta jonkin aikaa sitten postasin täällä. 

Mutta tosiaan, suomenkielisillä kirjamarkkinoilla Nainen parvekkeella on erittäin tervetullut avaus. Ja vaikka juonessa onkin noita kliseisiä piirteitä, niin vastaavia tarinoita voi tulla vastaan ihan oikeassa elämässä. Olin perjantaina hautajaisissa ja vainajallakin oli sekä taidetta seinillä että muuta esineistöä. Muistotilaisuuden päätteeksi minulle ojennettiin kassi, jossa vainajalle kuulunut suuri lasimaljakko. Täytin sen vapuksi ruusuilla. Maalauksiakin olisimme saaneet, niistä kieltäydyimme kohteliaaksi, taidetta meillä on tällä hetkellä enemmän kuin seinille mahtuu. Tästä kaikesta voisi kirjoittaa, jossain romaanissa.

Nainen parvekkeella: vahva suositus. Kaikille, jotka pitävät Pariisista, taiteesta, kauniista kielestä ja kepeästä lukemisesta. Kaikille, joita kiehtoo taide ja sen ympärille usein kutoutunut salaperäisyys (köyhät taiteentutkijat, varakkaat taidekeräilijät, keräämisen addiktio ja himo hankkia omistukseen juuri jokin tietty teos...).

Meillä oli tänään myös eksoottinen vappulounas-paikka: vasta avattu My Rose -kahvila Helsingissä. Kannattaa kannattaa, lähi-itäläistä ruokaa ja leivonnaisia. Paikka on valitettavasti hyvin kaukana omista kulmistamme, joten ihan joka päivä emme tule siellä falafelilla pistäytymään. Syyrialainen ystäväni sanoi: täällä tuoksuu Syyria. Kaipaus on suuri, varsinkin nyt kun Aleppo palaa ja vuotaa verta.