Kevät on saapunut ja elämän tahti on kiihkeää, myös lukemisen puolesta. Berliinin matka on edessä jo viikon päästä ja silloin pitäisi esitelmänkin olla valmis, ainakin jollain tavalla. Olen myös lähestymässä viikko sitten hankkimani kirjan loppuhuipennusta: Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen Nainen parvekkeella (Bazar 2016) on ollut niin herkullista luettavaa, että postaan siitä nyt (ettei kirja jää sitten muiden elämysten ja esitelmänviimeistelyn alle -- olenhan menossa Berliiniin!).
Kirjan ostin kirjailijatapaamisesta kirjakaupassa nimeltä NIDE, lempikirjakauppani tällä hetkellä Helsingissä. Kirjailijoiden haastattelu oli oikein mukava ja onnistunut, ja vihdoin tapasin myös ihan livenä "blogiystäväni" Pirkon, jonka blogi Tuulen naapurina on yhtä kuvien ja sanojen ilotulitusta, sitä kun lukee jää koko päiväksi hyvä ja inspiroitunut mieli.
Kirjailijat kutsuvat itse tarinaa taidemysteeriksi. Sitä se on. Ei perinteinen dekkari, missä ensimmäisen ruumis realisoituu viimeistään sivun sata kohdalla ja missä sitten lopputarina etsitään murhaajaa. Keskiössä on kahden ihmisen kirjeenvaihto sekä tapahtumat 1800-luvun lopun ja nykypäivän Pariisissa. Mitä kaikkea yhden maalauksen syntytaustaan liittyykään? Kirja on kirjoitettu minunlaiselleni taiteen- ja kirjallisuudenharrastajalle ja täytyy sanoa, että olen alusta aina tänne loppupuolelle asti nauttinut suuresti. Juoni kulkee sujuvasti ja vaikka hahmot ja juoni kenties ovatkin aika lailla kliseisiä (uskon, että se on ollut tarkoituskin) niin siitä huolimatta ja varmasti myös siitä syystä heidän parissaan viihtyy. Tällä hetkellä palan jännityksestä saada tietää miten tarina päättyy. Onko loppu onnellinen?
Ja jotta tämä postaus ei äityisi ihan vain hymistelyksi, pari huomautusta yhteen kirjassakin esitettyyn olettamukseen ja toinen Eppu Nuotion kirjailijatapaamisessa lausumaan asiaan. Tuomaksen suulla tarinassa esitetään, että taidevarkaudet ovat sijalla kolme rikollisuuden alalajeissa. Vain ase- ja huumekauppaa on taidevarkauksia enemmän (s. 26). Tämä ei tällä tavalla muotoiltuna pidä lainkaan paikkansa. Olen tällä viikolla lukenut muiden kirjojen ohella Günther Wesselin saksankielistä kirjaa laittomasta "taidekaupasta". Interpol ja Unesco arvioivat tällä hetkellä että laiton taidekauppa, josta iso osa koostuu ryöstökaivetuista muinaismuistoista, on noin 4-6 miljardin dollarin luokkaa vuosittain. Eli täytyy korostaa sitä, että tähän laiton kauppa ei ole ainoastaan "taidevarkauksia" vaan siihen liittyy runsaasti myös esineitä, joita ei lueta taide-esineiksi, kuten esimerkiksi nuolenpäillä kirjoitetut savitaulut. Toisekseen Wessel tuo erinomaisesti esille sen, että arvio rahamääristä on vain arvio, joka todennäköisesti ei pidä lainkaan paikkaansa. Kenenkään ei pidä siis kuvitella, että museoista ja yksityiskokoelmista varastettaisiin esim. maalauksia niin paljon, että se olisi huumeiden ja asekaupan ohella taloudellisesti valtavan suuri tekijä.
Toisekseen Eppu Nuotio oli NIDE-kirjakaupassa sitä mieltä, että kukaan muu ei kirjoita tämäntapaisia "taidemysteerejä". Suomessa Nuotio/Soininen saattaakin olla tällä hetkellä ainoa tällainen työpari (toinen kirja on kuulemma suunnitteilla), mutta ulkomaisessa kirjallisuudessa vastaavia romaaneja kuitenkin löytyy. Äkkiseltään mieleeni putkahti ainakin Donna Tarttin Tikli, josta jonkin aikaa sitten postasin täällä.
Mutta tosiaan, suomenkielisillä kirjamarkkinoilla Nainen parvekkeella on erittäin tervetullut avaus. Ja vaikka juonessa onkin noita kliseisiä piirteitä, niin vastaavia tarinoita voi tulla vastaan ihan oikeassa elämässä. Olin perjantaina hautajaisissa ja vainajallakin oli sekä taidetta seinillä että muuta esineistöä. Muistotilaisuuden päätteeksi minulle ojennettiin kassi, jossa vainajalle kuulunut suuri lasimaljakko. Täytin sen vapuksi ruusuilla. Maalauksiakin olisimme saaneet, niistä kieltäydyimme kohteliaaksi, taidetta meillä on tällä hetkellä enemmän kuin seinille mahtuu. Tästä kaikesta voisi kirjoittaa, jossain romaanissa.
Nainen parvekkeella: vahva suositus. Kaikille, jotka pitävät Pariisista, taiteesta, kauniista kielestä ja kepeästä lukemisesta. Kaikille, joita kiehtoo taide ja sen ympärille usein kutoutunut salaperäisyys (köyhät taiteentutkijat, varakkaat taidekeräilijät, keräämisen addiktio ja himo hankkia omistukseen juuri jokin tietty teos...).
Meillä oli tänään myös eksoottinen vappulounas-paikka: vasta avattu My Rose -kahvila Helsingissä. Kannattaa kannattaa, lähi-itäläistä ruokaa ja leivonnaisia. Paikka on valitettavasti hyvin kaukana omista kulmistamme, joten ihan joka päivä emme tule siellä falafelilla pistäytymään. Syyrialainen ystäväni sanoi: täällä tuoksuu Syyria. Kaipaus on suuri, varsinkin nyt kun Aleppo palaa ja vuotaa verta.
Kauniisti kirjoitat, voi miten nuo ruusut hehkuvat. Helsingissä sentään on hyviäkin uutisia syyrialaisille. Ennen vappua oli lehdessä juttua syyrialaisista koodaajista, jotka ovat löytäneet paikkansa kaupungissa. Täytyy yrittää repiä iloa noista uutisista.
VastaaPoistaToivotaan että mahdollisimman moni löytäisi paikkansa ja myös että sota saataisiin loppumaan ja he, jotka haluavat, voisivat palata.
Poista