Viime viikon painajaisesta tämän viikon painajaiseen... Eilisen perjantain muinaismuistouutinen oli, että ISIS on tällä kertaa kohdistanut tuhoamisvimmansa Nimrudiin, yhteen Assyrian valtakunnan pääkaupungeista. Sitä on kuulemma tuhottu puskutraktoreilla, joskin kuvamateriaalia ei ole tähän aamuun mennessä ollut saatavilla. Hiljaa mielessäni toivon, että tämä olisi uutisankka -- runsas kuukausi sitten internetissä liikkui huhuja siitä, että samainen terroristijärjestö olisi räjäyttänyt Niniven kaupunginmuurit ilmaan (ts. niiden rekonstruktiot, aidot ovat suurimmaksi osaksi säilyneet huonosti tai maavallien suojaamina), mutta tämä ei onneksi ollut totta.
Ensin kuitenkin palaan hetkeksi Mosulin museossa tapahtuneisiin vahinkoihin. Minkälaista kuvanveistoa tuhoutui?
Filmimateriaalista käy ensinnäkin ilmi, että ainakin joitakin assyrialaisten palatsien ja kaupunginmuurien portteja vahtineita veistoksia tärveltiin. Nämä kolossaaliset porttiveistokset olivat mm. lamassu- tai aladlammu- nimillä kutsuttuja suojelusjumalia, jotka kuvattiin hybrideinä: härän tai leijonan vartaloon yhdistettiin siivet ja ihmisen kasvot (korvat saattoivat olla puolestaan pitkät ja suipot...). Tämän hauskan ja opettavaisen videopätkän voi katsoa vaikka ei osaisikaan ranskaa.
Näitä porttikolosseja on löytynyt kaikista neljästä Assyrian valtakunnan pääkaupungista -- Assurista, Kalhu/Nimrudista Dur Sharruken/Khorsabadista ja Mosul/Ninivestä ja monet niistä päätyivät jo 1800-luvun puolivälin jälkeen eurooppalaisiin ja amerikkalaisiin museoihin. Voisi ajatella, että mitään korvaamatonta ei ole tapahtunut jos pari kappaletta näistä pirstottiin sirpaleiksi. Jokainen porttikolossi on kuitenkin yksityiskohdiltaan ainutlaatuinen -- niiden pirstaloiminen on äärettömän murheellista.
Toisekseen Mosulin museossa tuhoutui UNESCOn maailmanperintokohteen Hatran patsaita. Näistä on tehty erinomainen yhteenveto Christopher Jonesin blogissa, etenkin hän on saanut käytettäväkseen muutoin vaikeasti saatavissa olevia kuvia henkilöiltä, jotka vierailivat museossa ennen ISISin viimeviikkoista iskua. Hatra oli roomalaisaikana -- ajanlaskumme alun puolin ja toisin -- kukoistava keskus tarunhohtoisen silkkitien varressa. Se ei ihan vedä vertoja Palmyralle, mutta yhtäkaikki on yksi tärkeimmistä myöhemmistä muinaiskaupungeista Mesopotamian alueella.
Jokainen hatralaispatsas oli niinikään ainutlaatuinen eikä niitä ole ihan tusinoittain ripoteltuina pitkin maailman museoita.
Näinä henkisen ahdistuksen päivinä olen tehnyt lukuisia virtuaalimatkoja näihin paikkoihin. Monet matkailijat ja tutkijat ovat kirjoittaneet omia kokemuksiaan Mosulista ja muualta, mm. suomalainen legenda Aapeli Saarisalo (1896-1986), joka julkaisi mm. teoksen Paratiisin maan kaivauksia (1931). Löysin myös enemmän Keski-Aasian tutkimusretkistään kuuluisan Sven Hedinin raportin Baghdad, Babylon, Ninive (1917), jossa kerrotaan sekä kuvin että sanoin hänen 1916 (!) matkasta noihin paikkoihin. Sotareportaasia Hedin ei tee, vaan kertoo matkansa tarkoituksen olleen tutustua muinaisten assyrialaisten ja babylonialaisten rauniokumpuihin!
Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin kappale Agatha Christien muistelmista (An Autobiography (1977)). Agatha työskenteli Nimrudissa arkeologimiehensä Max Mallowanin kanssa (katso myös tämä postaus), kirjoitti sekä dekkareitaan että valokuvasi ja puhdisti norsuunluuesineitä, joita löytyi kaivauksilta runsain mitoin. Agatha rakasti myös tätä rauniokumpua, sen keväistä vihreyttä ja kukkia, jotka saivat väliaikaisesti väistyä kun tutkijat avasivat uusia kuoppia. Hän jatkaa:
Now Nimrud sleeps.
We have scarred it with our bull-dozers. Its yawning pits have been filled in with raw earth. One day its wounds will have healed, and it will bloom once more with early spring flowers.
Here was once Calah, that great City. Then Calah slept...
Here came Layard to disturb its peace. And again Calah-Nimrud slept...
Here came Max Mallowan and his wife. Now again Calah sleeps...
Who shall disturb it next?
We do not know (s. 546).
Me tiedämme.
Surullista ja järkyttävää. Mutta kun ihmishengilläkään ei ole mitään arvoa terroristijärjestön silmissä, ei varmasti ole arvokkailla kulttuurihistoriallisilla paikoilla ja esineilläkään.Tuhoaminen on aina helppoa, rakentaminen taas on aikaa vievää ja hidasta. Sama pätee ihmissuhteissakin. Surullista.
VastaaPoistaKyllä Pirkko, murheellista tämä kaikki. Emme pysty pelastamaan ihmishenkiä emmekä kulttuuriperintöä ja samaan aikaan kun ISIS vie kaiken huomion jatkuu tappaminen ja tuhoaminen toisaalla, Syyriassa ja Libyassa ja... Eivätkä suuret vallat tai instituutiot näytä juuri välittävän siitä.
PoistaEntisenä rauhanaktivistina ja aseiden vastustajana minulla on nyt alkanut hiipiä mieleen, että tilanne on muuttunut sellaiseksi, että tarvittaisiin YK:n lisäksi yhteinen maailman poliisivoimat, jolla olisi voima lopettaa hulluudet, missä niitä sitten puhkeaakin. Tämä on satua ja päiväunta, jota ihminen harrastaa silloin kun tilanne on mahdoton.
VastaaPoistaNäin on Marjatta, muinaismuistojen suojelujoukot, niiden perään haikailin jo kohta kolme vuotta sitten HSssä kun Syyrian sisällissota kiihtyi. UNESCOn FB-sivuilla monet kysyvät miksei YK tee mitään...
PoistaNimrudin ja Hatran suhteen olen vielä varovaisen toiveikas, sillä todistusaineisto näistä tuhoista puuttuu toistaiseksi. Voi olla, että irakilaiset syöttävät näitä tuhouutisia saadakseen kansainvälisen yhteisön reagoimaan ja apua taisteluun & suojeluun. On surullista, että heidän pitää tehdä sitä tälllä tavalla, koska he ansaitsevat kaiken apumme.
No nyt on Helsingin Sanomissa iso juttu perustuen sinun haastatteluusi. Hyvä!
VastaaPoistaKauhea tilanne! Kyllä tässä "kultuurisessa puhdistuksessa" varmaan menee myös kirjoja roviolle, kuten kaikissa vastaavissa tuhoissa.
Kyllä Marjatta, Isis on tainnut polttaa mosulilaisen kirjaston, jossa runsaasti vanhoja kirjoja ja käsikirjoituksia.
PoistaJoka puolella tapahtuu niin paljon järjettömyyksiä, että on välillä suorastaan masentavaa. Maailmanpoliisi olisi todellakin tarpeen.
VastaaPoistaMenin kerran Vanhalle Ylioppilastalolle kuuntelemaan Aapeli Saarisaloa ihan sen vuoksi, että voisin kuulla jotain Agatha Christiestä. Odotin pientä anekdoottia. Alku oli lupaavaa: hän kertoi mm siitä, miten hänellä oli tapana syödä mustaviinimarjanlehtiä pihalta, jos hänelle yritettiin tarjota pullaa ja kahvia ja miten hän osti Italiasta sipulipussin laivaevääkseen, kun lähti ensi kerran tutkimusmatkalle. Kysyin lopulta, millainen Agatha Christie oli. Saarisalo hämmästyi kovasti kysymystäni ja vastasi: Hänhän oli vain tavallinen rouvasihminen.
:) -- Aapelihan oli kuuluisa siitä, että käytti esimerkiksi puolet väitöskirjan opponointi-ajasta selostamalla kuinka hyvä ystävä hän oli kaikkien kuuluisien tutkijoiden kanssa, erityisesti Albrightin...
PoistaMutta kaikesta päätellen Agatha oli tavallinen rouvasihminen, erityisellä huumorintajulla varustettuna. Lontoon 1963 assyriologikongressin aikaan hän tarjosi mansikoita suolan kanssa, ihan vain nähdäkseen huomasivatko hajamieliset professorit lainkaan mitä söivät.