sunnuntai 16. helmikuuta 2020

perintöesine uhmaa konmaritusta ja kuolinsiivouksia


Menneellä viikolla assyriologi pääsi taas katsomaan lukiolaisten vanhojentansseja. Kuopuksen omat "wanhat" ovat vasta vuoden päästä, mutta koska suomalaisissa lukioissa naisopiskelijoiden määrä on jo kauan ollut miesopiskelijoita suurempi, on tanssipareista jatkuvasti akuutti pula. Siksi kuopuskin oli saatu houkuteltua vapaaehtoiseksi kavaljeeriksi jopa kahdelle neidolle, koska lukionsa yhdistettiin kahdesta vanhasta lukiosta ja tanssit tanssittiin kahdessa erässä entisen koulujaon mukaan. 

Kun alkuviikosta koepuimme frakkia kuopuksen päälle, mieleni oli jälleen täynnä muistoja ja monenlaisia tunteita. Kun takki heilahti nuoren miehen päälle ja hän vilkaisi itseään peilistä, välähti silmissä visio tohtorinväitöksestä frakkiin pukeutuneena ja se myös sanottiin ääneen äidille. Asun taika on siinä, että puettuaan sen päälleen, nuori tunsi liittyneensä osaksi sitä kantaneiden miesten jatkumoa ja hän myös näki akateemisen väitöksen mahdollisuutena omalla kohdallaan. Tämä frakki ei ole ainoastaan vaate, se on perintöesine, joka vaikuttaa elämäämme.

Frakki kuului aikoinaan isälleni. Hän teetti sen todennäköisesti tohtorinväitöstä varten joulukuussa 1955, vaikka mitään tarkkaa rekordia frakin hankinnasta ei ole säilynyt. Jussi Aron oli pitänyt vääntäytyä frakkiin jo muutaman kerran ennen sitä, ainakin pokatakseen stipendejä vuosijuhlissa, mutta niihin hän oli saanut asun lainaan. Assyriologinen väitös merkitsi kuitenkin sitä, että akateemisella uralla Suomessa frakille tulisi enemmänkin käyttöä ja siksi oli järkevää hankkia oma sellainen. 

Kuopuksen harjoitellessa pukemista, aloin miettiä sitä, miten frakki oli säilynyt 65 vuotta suvun säilyttämänä ilman että se olisi joutunut konmarituksen tai kuolinsiivousten uhriksi. Frakin alkuperäinen kantaja ja omistaja kuoli jo 1983. Silloin ei ollut oikein ketään näköpiirissä, jolle vaatteesta olisi voinut nähdä olleen konkreettista hyötyä. Jos äitini olisi konmarittanut, ei frakki olisi läpäissyt yhtäkään ilotarkistusta, etenkään jos hän olisi frakin kohdalla kysynyt säteileekö se hänelle itselleen jotain iloa. Äitini jäi leskeksi 50-vuotiaana eikä avioitunut uudelleen. Hän muutti Tapiolan-kodistamme pois pari vuotta puolisonsa kuoleman jälkeen. Muuttoa ennen oli tehty ainakin osittaista kuolinsiivousta, mutta frakkia ei laitettu kiertoon, se siirrettiin uuden kodin vaatehuoneeseen äidin silkkimekkojen viereen (joista olen postannut täällä).

Äitini puolestaan kuoli 2005. Vaikka ei millään siinä vaiheessa voinut arvioida sitä, voisiko tai ennen kaikkea haluaisiko kukaan frakkia enää käyttää, ilmoitin sisaruksilleni, että voin säilyttää sitä perikunnan puolesta ja sitä saa lainata kaikki halukkaat. Vuosien vieriessä alkoi pikku hiljaa käydä ilmeiseksi, että poikani kasvavat aika lailla saman mallisiksi kuin isoisänsä, jota eivät koskaan ole nähneet muuta kuin kuvissa. Heidän isänsä käyttää oman isänsä nuoruuden frakkia, mutta se on pojillemme auttamattoman pieni. Tässä frakissa on nyt tanssittu useampaan kertaan ja muistan suurella lämmöllä äitiäni, joka ei onneksi hankkiutunut siitä tavalla taikka toisella eroon.
Voihan noita frakkeja vuokrata, ajattelee varmaan moni. Miksi säilyttää liki turhaa vaatetta vain siksi, että sillä saattaa olla myöhemmin muutaman kerran käyttöä? Tämä frakki on kuitenkin erityinen, se on perintöesine ja on aivan eri asia pukea suvussa kulkenut vintage-takki päälle kuin vuokraamosta haettu. Ilman tämän frakin taikaa kuopuksen silmissä ei todennäköisesti olisi pilkahtanut. Frakissa tiivistyy suvun historian jatkumo. Frakissa elää yhteys isoisään, joka ei valitettavasti päässyt seuraamaan lastenlastensa kehitystä, mutta joka oli loppuviikosta vahvasti läsnä ja hengessä mukana kun kuopus tanssi Otaniemessä.

Kaikki esineet eivät säteile sillä hetkellä iloa ilotarkistusta tekevälle. Monet osaavat kuitenkin katsoa henkilökohtaisen iloarvion ja sukupolvien ylitse. Joskus esineet itse uhmaavat sodan tuhoja, ilotarkistuksia ja kuolinsiivouksia. Minulla on säilössä pari lasisia kirjakaapin ovia. Niistäkin haluan kertoa joskus.

8 kommenttia:

  1. Onhan se ihan huippua tanssia isoisän frakissa! Liikuttavaa ja suloista ulkopuolisellekin lukea siitä.

    Tänään muuten eräs eläkeläinen oli kirjoittanut hyvin tuosta kuolinsiivouksesta Hesarin mielipidesivulle, että ei ainakaan sitä aio tehdä. En minäkään. Pitäähän se nyt jättää jälkeläisille jotain iloa kuolemasta. Sitä minusta on kodin vanhojen tavaroiden ja niihin liittyvien muistojen läpikäynti.

    VastaaPoista
  2. Aa, kiitos Leena, tuota mielipidekirjoitusta en vielä sattunut huomaamaan. Tästä aiheesta oli keskustelua eräässä FB-ryhmässä, johon kuvakaappasin muutamia viikkoja sitten Kirsi Pihan kommentin Twitterissä, jossa hän myös hehkutti miten elämän tulee olla sotkuista ja hän myös koki isoäitinsä "jälkien siivoamisen" terapeuttisena. Itse ajattelen myös näin, että vaikka appivanhempien kuolemasta on nyt kulunut jo kuusi vuotta ja yhä on kuolinsiivousta jäljellä, niin oli parempi että he elivät viimeiset päivänsä täysillä eivätkä siivonneet... Ja kaikkinainen "esi-isien" jäämistön tutkiminen on matka myös omaan itseensä, auttaa ymmärtämään mistä tulen ja saattaa antaa vastauksia kysymyksiin yhden ja toisen asian suhteen.

    VastaaPoista
  3. Hieno postaus ja varmasti poika muistaa aina frakin ja tanssit.

    Meillä on kesäkoti saaressa. Se on rakennettu 30-luvulla. Ja sinne on säilötty miehen suvun tavarat. Itse en tavaroista piittaa, kirjatkin saan kirjastosta. Niinpä meillä on ollut vuosia kestänyt raivausurakka vanhoista huonekaluista, rikkinäisistä kodinkoneista ja telkkareista, vaatteista, ylipäätään roinasta, joita oli kertynyt joka huoneeseen, varastoihin, vintille jne. Pikkuhiljaa kesäkodista on raivauksen ja remppaamisen jälkeen alkanut tulla meidän näköinen. Ymmärrän kuolinsiivoukset. Äitini teki sellaisen ennenkuin kuoli. Muistettavaa kuitenkin jäi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä on ollut hieman samankaltaista puolison suvun torpassa, joka on eräänlainen yksityinen kotiseutumuseo, jonne on kertynyt kerrostumaa. Ja appivanhemmatkin tekivät eräänlaisen kuolinsiivouksen n. 10 v ennen kuolemaansa kun muuttivat isommasta asunnosta pienempään, silloin he kävivät kaikki tavaransa läpi ja jotain karsittiin.

      Poista
  4. Kiitos elämänmyönteisestä, oivaltavasta ja sydäntä lämmittävästä postauksestasi!

    Frakki on kaunis ja juhlava asu, kun/jos sen osaa kantaa.
    Ihania, kantavia muistoja Sinulla:) Väitöstilaisuudet karonkkoineen ovat mieleenpainuvia hetkiä, olen itsekin ollut tilaisuudessa osallistua muutamiin.
    Samoin sekä omien poikieni että pojanpojan vanhojentanssit nostattivat paitsi hellän hymyn huulille, kosteutta silmiin, Näitä muistoja meidän kannattaa vaalia...

    Pienimuotoinen Kuolinsiivous tuli tehtyä viimevuotisen putkiremontin yhteydessä. Pesän selvitys voi olla stressaava ja aaottinen tarjoten ällistyttäviäkin yllätyksiä, kuten anoppini taannavuotinen, mutta myös erittäin tervellinen ja terapeuttinen, kuten koin lyhyehkön omaishoitajuuden jälkeen lapsettoman Tätini kohdalla: yksin asunnossa muistojen keskellä ja siitä sitten neutraalimmeista kohteista kohti intiimimpejä laatikoita ja tavaroita. Kukin tyylillään siis. Elämä ja eläminen ovat kuitenkin siivouksia tärkeämpiä, - aina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos & kyllä -- Helsingin yliopiston vanhat traditiot, pukukoodit & promootiot ovat ainutlaatuista kulttuuriperintöä, jota ei alkuperäismaassa Saksassa enää harrasteta ollenkaan.
      "Kuolinsiivouksista" käydään juuri ammattijärjestäjän FB-palstalla kiivasta keskustelua :).

      Poista
  5. Olinpa ilahtunut, kun tänään (vasta tänään) huomasin Assyriologin jatkavan blogitekstien kirjoittamista. Olen monesti ehtinyt kaivata näitä kiehtovia tekstejä. Ymmärrän kyllä hyvin, että vaihtelevat elämäntilanteet, työtaakka ja oma vointikin saattavat rajoittaa blogin kirjoittamista. Sitäkin lämpimämmin toivotan tervetulleeksi takaisin! - Perintötekstiileistä olen viime päivinä tarkastellut äitini vuonna 1953 hankkimaa Kaukolan kansallispukua, jota itsekin olen ehtinyt muutaman kerran käyttää. Nyt mietin, mistä täydellisessä kunnossa olevalle kauniille puvulle löytyisi seuraava omistaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Mieltä lämmittää, kun tekstejäni pidetään kiehtovina. Pyrkimys on postata vähän useammin, mutta lyhyempiä -- saa nähdä onnistuuko :).

      Poista