torstai 10. lokakuuta 2013

Damaskoksen damastia

Usein mietin mitä ajattelisit elämästäni tänään, äitini, siellä jossain. Olisit täyttänyt nyt Aleksis Kiven päivänä 81 vuotta.
On lokakuu, tasan 42 vuotta sitten pääsit osallistumaan vuosisadan bileisiin, kaukana täältä, satujen prinssien ja prinsessojen maassa. Juhlia varten tapiolalainen ompelija ompeli Sinulle kaksi pukua, lahjaksi saamistasi Damaskoksen damastikankaista. Muistan ompelijan asunnon ja sen Aku Ankan, jota luin kun sovitit pukuja. Jos tätä kutsua ei olisi kuulunut, prameat kankaat olisivat luultavasti jääneet käyttämättä.
Tänä aamuna kaivoin puvut esille vaatehuoneen uumenista. Ne tuoksuvat yhä Sinulle. Pukujen kanssa vaatehuoneesta nousi iso ikävä ja haikeus, mutta myös kiitollisuus. Sinulta opin niin monta asiaa, joita ilman en tässä ja tänään pärjäisi.
Upeita kankaita on kudottu Damaskoksessa ilmeisesti jo vuosituhansia ja saattoipa tämänkin assyrialaiskuninkaan asu olla damaskoslaisesta kankaasta ommeltu ja moninaisin tupsuin koristeltu vaikka assyrialaiset olivat toisaalta itsekin kuuluisia tekstiileistään.
Rakastan näitä pukuja. Niissä on mennyt maailma, mennyt aika, minulle myös häivähdys Farah Dibaa, juhlien emäntää. Käyttäisinkin niitä, mutta koska mittoihin aikoinaan ommeltu, ne eivät minulle sovi. Jossain välissä teini-ikää kasvoin ohi.
Yhtään valokuvaa ei ole meille säilynyt missä kauniina poseeraisit nämä puvut päälläsi. Niitä on jossain maailmalla, ehkä, muiden juhlijoiden albumeissa tai laatikoiden pohjilla negatiiveina. Elämän todistuskappaleet hajoavat pieniksi fragmenteiksi, joista ei koskaan enää rakennu ehjää kokonaista kuvaa. Tänään silitän silkkiä ja muistan Sinua rakkaudella. Painan nenäni brokadiin ja palaan lapsuuteen...
Sinäkin äitini, varmaankin surisit tänään sekä damaskoslaisten että kaikkien kaupungin kankaankutojien puolesta.

6 kommenttia:

  1. Kaunis teksti ja kauniit puvut. Ja tuo kankaiden upea väri-iloittelu tuossa yhdessä kuvass. Tuon elämän todistuskappaleiden häviämisten kanssa olen taas tänään tutkimukseni puitteissa taistellut. Yrittäen luoda edes jollain tavoin ehjää kuvaa koko ajan juitenkin tietäen, että se on sirpaleista koottu ja sen saumausaineina ovat omat käsitykseni ja tulkintani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana -- kangaskauppakuva on, mistäs muualta kuin Damaskoksesta lempikangaskaupasta, missä oli ennenkaikkea upeita pöytäliinoja ja pashminahuiveja myös ja... Kaupan nuorempi mies kutsui minua sisarekseen & ja myös heidän hyvinvoinnistaan minulla on syvä huoli.
      Ja kyllä, me paikkaamme aukkoja omalla mielikuvituksellamme, myös silloin kun teemme tutkimusta. Jälkipolville täytyy nyt säilyttää ja siirtää se tieto, mitä tapahtumaa varten esiäidin puvut valmistuivat kun kuvat eivät sitä kerro :).

      Poista
  2. Kaunis teksti. Miten jotkut esineet, vaatteet, tavarat voivatkin tuoda niin elävästi mieleen kuolleet rakkaat. Ja nuo kankaat ovat niin taidokkaita, todella upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirjailijatar! Minulla on aika paljon tällaisia esineitä, yhtä äitini sormuksista käytän joka päivä. Yksi puuriipus on lehtijuttua varten otetussa valokuvassa, jossa minä olen 2v.

      Poista
  3. Kaunis kirjoitus. Kiitos, että jaoit tämän muiston!

    VastaaPoista