Berliini pandemian aikaan (ja Ostia-näyttely...)

Assyriologi on Berliinissä, pandemian aikaan. Kun lähdin tänne tasan kaksi viikkoa sitten, ei kukaan tietysti voinut aavistaa miten maailma sulkeutuu seuraavien päivien aikana. Ainoat "todelliset" huoleni liittyivät tämän blogin päivityksiin -- hiihtolomaviikolla rakas ystävä lahjoitti minulle Vapriikissa Tampereella menossa olevan Ostia-näyttelyyn liittyvän kirjan ja aikomuksenani oli postata sekä näyttelystä että kirjasta yhdessä ennen Berliinin maaliskuuta. 

Kaikennäköistä kiirettä kuitenkin piti, kuten tavallisesti, ennen Berliinin maaliskuutani. En ehtinyt edes kunnolla selaamaan kirjaa, ainoat kuvat siitä otin bussissa matkalla kotiin, kannesta. Kunnon "arvio" kirjasta on tulossa kuitenkin myöhemmin tänä vuonna erääseen toiseen julkaisuun, joten tässä vaiheessa en tee muuta kuin että suosittelen itse näyttelyä lämpimästi kaikille, jotka sitä eivät ole vielä ehtineet nähdä. Näyttelyteknisesti erittäin onnistunut kokonaisuus, punatiiliset "seinät" luovat vaikutelman siitä, että kävelisi Ostia Antican kaduilla ja pistäytyisi eri taloissa. Paljon mielenkiintoisia (pien)esineitä (suuremmat "esineet" ovat liki kaikki ainoastaan kipsikopioita).

 Nyt kun koko Italia on suljettu korona-pandemian vuoksi, Ostia-näyttely on erinomainen korvike ihmisten Italia-ikävään. Mutta onko museoissakaan enää turvallista tai järkevää haahuilla? Täällä Berliinissä museot olivat vielä viime keskiviikkona auki, mutta torstaina sulki ensin yksityisen säätiön Museum Barberini Potsdamissa (oli aikomus nyt viikonloppuna supersuosittuun Monet- näyttelyyn) ja sitten Berliinin Bundesland pisti kaikki museonsa kiinni. Suomalainen Museokortti ilmoitti pidentäneensä korttini voimassaoloaikaa kuukaudella -- tällä ilmeisesti suositellaan ihmisiä välttämään myös museoita, mutta olisiko parempi Suomessakin laittaa lappu luukulle joksikin aikaa? 

Pandemiat ovat raskasta aikaa henkisesti. Vaikka et pelkäisikään saavasi tartuntaa etkä kuulu riskiryhmään, kaikkinainen päivittäisten rutiinien muuttuminen ja ennenkaikkea se, ettei yhtäkkiä voikaan harrastaa asioita, jotka ovat ylläpitäneet sekä fyysistä että henkistä toimintakykyäsi, voivat ottaa koville. Etenkin jos "poikkeustila" kestää pidempään. Joillekin se epätietoisuus, kuinka kauan epidemia-aikaa kestää, on itsessään sietämätön. 

Itse huomasin sen perjantaina kun istuin työpöytäni ääressä FUn kampuksella: ikkunan äärestä voi normaalisti seurata opiskelijoiden, opettajien ja muiden tasaista virtaa katukäytävillä, mutta kadut olivat aavemaisen autiot. Kirjastossa oli liikennettä, mutta tavallista vähemmän. Samalla UM (koska olen tehnyt matkustusilmoituksen) lähettää WHOn pandemiajulistuksen ja kehottaa äärimmäiseen varovaisuuteen. Introverttikin, joka suurimman osan ajastaan viettää itsekseen töitä tehden, alkaa tuntea olonsa omituiseksi ja jopa turvattomaksi. 

Tästä huolimatta olen nyt asettanut oman mieleni tähän erikoistilanteeseen. Minua ei harmita kevään ja kesän matkojen peruuntuminen tai mahdollinen peruuntuminen, kaikki työni ja muut asiat ehtii myöhemminkin. Pidän turvavälin täällä ihmisiin ja pidän huolta (käsi)hygieniasta. Jos Finnair lopettaa lentonsa kokonaan tänne Berliiniin ja takaisin, toivon että he ilmoittavat siitä minulle ajoissa (paluulentoani jo muutettiin saman päivän sisällä & nyt on asiakastuki niin tukossa, ettei ole mitään mahdollisuutta saada tätä yksinkertaista kysymystä perille) ja laittavat minut sitten viimeiselle mahdolliselle vuorolle. Yritän tehdä mahdollisimman intensiivisesti kirjoitushommia ja ulkoilla aurinkoisessa säässä, nauttia keväästä, vaikka keskittymiskyky näyttääkin olevan ajoittain huono. Palattuani kotiin tulen olemaan parin viikon vapaaehtoisessa karanteenissa, vaikkei minulla olekaan sellaista kuukausipalkkaa maksavaa työnantajaa, joka siihen minut voisi velvoittaa. Jännityksellä odotan, onko tällä kaikella toimintojen sulkemisella tehokas vaikutus tartuntojen määrään -- olen hiljaa mielessäni ihmetellyt sitä, että niin paljon kuin käsienpesusta on AINA toitotettu ihan tavallistenkin influenssa-aaltojen lyödessä korkeina, monet eivät sitä vieläkään hallitse. 

Maailma ottaa tästä, varmasti, toivottavasti opikseen. Vai olemmeko ottaneet opiksemme 1900-lukujen maailmansodista? Taivas Berliinin yllä ihmettelee ja kysyy.