Randomtutkijan vuosi 2019

Monet ovat ihmetelleet mitä assyriologille on tapahtunut, postaukset tyrehtyivät keväällä. Tauko blogin päivittämisessä ei tapahtunut suunnitelmallisesti vaan on ollut erittäin monen tekijän summa. Sanotaanko vaikka näin: elämä vei mennessään. Aikomuksia postata kaikennäköisestä hienosta ja mielenkiintoisesta oli hyvin usein, mutta aina tuli mukamas jotain tärkeämpää eteen. Myös energian riittävyyden kanssa on ollut ongelmia. En ole koko vuoden aikana kyseenalaistanut tahtoani jatkaa tätä blogia, mutta mitä pidempi aika kevään edellisestä postauksesta kului, sitä enemmän aloin miettiä ja suunnitella strategian vaihtoa -- kunhan olisi aikaa edes pohtia sellaista!

Postaaminen jäi, koska läheinen ja rakas ihminen sairastui vakavasti, parantumattomasti. Omat terveysvaivat esiintyvät tätä taustaa vasten naurettavina, vaikka tietenkin kaiken jaksamisen A&O on se, ettei laiminlyö omaa hyvinvointiaan. Olen todella surkea itseni hoitamisessa -- nuorena sillä ei ollut niin väliä, mutta tässä iässä se kostautuu hyvin pian :). Jokavuotinen kevätmasennukseni, joka yleensä helpottaa viimeistään vappuna, jäi päälle -- vire ei ollut eikä ole kenties vieläkään aivan entisellään. 

Postaaminen jäi, koska mielenkiintoiset työjutut oli asetettava etusijalle. Suomalaisten assyriologien tutkimushistoria on äärimmäisen kiehtovaa ja tein keväällä arkistoissa monia sellaisia "löytöjä", joita en itse ehdi millään käsittelemään. Runsas aineisto aiheuttaa informaatioähkyä. Tutkimushistorian lisäksi osallistuin toukokuun alussa Pariisin Louvressa avattuun näyttelyyn sekä kirjoittamalla katalogiin, että luennoimalla myöhäisheettiläisistä patsaista museon suuressa auditoriossa järjestetyssä seminaarissa. Kaikki meni hyvin paitsi että tekniikka oli pettää (lupauksista huolimatta) ja putosin korkeat kapeat portaat takaosassa kaksi minuuttia ennen luentoni alkua (olin iloinen ja helpottunut, että Prezi-esitykseni saatiin toimimaan ja siitä sekunnin tarkkaamattomuus...). Luennoin shokissa (vaikka kollegat kyllä väittivät sen menneen loistavasti), posttraumaattinen stressi iski vasta palattuani Pariisista Berliiniin.  Entisessä elämässäni koettu parisuhdeväkivalta & portaita alas vetäminen palautuivat mieleen ja toipuminen Louvren keikasta kesti sitten runsaan viikon. Onneksi en katkonut luitani tai saanut sydänkohtausta.

Postaaminen jäi, koska olen viettänyt intensiivisiä työskentelyperiodeja Berliinissä,  fellowna tutkijakollegiumissa. Työyhteisö "despoottivillassa" kuten opiskelijat työyhteisöä ja työskentelypaikkaamme kutsuvat, on ihanteellinen ja innostava. Kirjaprojektini on ottanut isoja harppauksia eteenpäin ja artikkeleitakin on tuloillaan. Berliinissä on mahdollisuus keskittyä näihin omiin juttuihin ja uppoudun tutkimukseen niin täysin että muille asioille jää vain vähän aikaa. 

Postaaminen jäi, vaikka olin jälleen elo-syyskuussa matkalla Turkissa ja sieltä olen usein postannut ainakin kuvia. Olen matkustanut tänä vuonna, paljolti taiteen perässä, myös esimerkiksi Mäntässä, Tukholmassa ja Pietarissa -- kaikista niistä olisi voinut tehdä useampia postauksia. Gaziantepessä ihailen ystävättäreni pyörittämän naisten kooperatiivin toimintaa: vähäosaiset naiset, myös syyrialaisia pakolaisia, valmistavat käsitöitä ja muita tuotteita, joita myydään erilaisilla messuilla ja muissa tapahtumissa. Naisilla on hyvä yhteishenki ja asenne. Toivoisin voivani auttaa heitä enemmän kuin tällä hetkellä teen -- jos minulla olisi talo samoilla kulmilla, voisin osallistua konkreettisemmin. Unelma talosta elää, elämässä pitää olla unelmia.

Postaaminen jäi, koska... Kun uppoutuu tutkimukseen, muu elämä jumittaa. Kun olen Berliinissä, kodinraivausprojekti ei edisty, kodinvaihtoprojektista puhumattakaan. Teen yhä elämän ilotarkistusta, pohdin suhdettani materiaan, erityisesti esineisiin. Olen löytänyt iloa taiteesta ja Berliinissä ollessani olen alkanut ostaa kaikenlaista kirjallisuutta, mikä liittyy myös nykytaiteeseen ja etenkin taiteen keräämiseen. Kesällä luin ahnehtien Hans-Ulrich Obristin kirjan Ways of Curating (Penguin 2015), sain siitä monta ideaa parantaa omaa elämänlaatuani vaikken ammattimainen taidekuraattori olekaan. Aina välillä päätän tarmokkaasti, että en anna elämän vaikeiden asioiden musertaa vaan teen sitä, mikä tuottaa nimenomaan iloa, toteutan innostavia asioita. Tutkin ja harrastan DIY-taidehankkeita. Yksi niistä on kaikkien Anselm Kiefer-taidekirjojen hankkiminen, jotka suinkin sattuvat tielleni. Sain myös yhden opuksen lahjaksi syksyllä. Niille hankin oman kirjahyllyn (kunhan oikea sattuu kohdalle, ts. teetän niille omalaisen), näin kokoelmasta tulee oma taideinstallaatio.

Toinen DIY-taidehankkeeni nimi on Taidekoti Valjus. Esikoinen muutti syksyllä Ouluun ja hänen opiskelijakämpässään on nyt "eka ripustus" taidetta, jota katselemaan ja siitä keskustelemaan kutsuttiin joulun alla oululaiset sukulaiset ja ystävät. Ekaa ripustusta varten hankimme uuden työn, johon totaalisesti hurahdin lokakuussa Helsinki Contemporarylla käydessäni (Heli Rekulan fotogravyyri Doggie Paws). En vielä tiedä mihin päin tulen Taidekoti Valjusta viemään, mutta yksi vaihtoehto voisi olla järjestää kesäisin pop-up -näyttelyitä taiteilijoille ja valokuvaajille, jotka etsivät vaihtoehtoista (ja maksutonta) foorumia asettaa joitain töitään esille. 

Kolmas DIY-taidehankkeeni ei liity ainoastaan kuvataiteeseen. Jatkan tämän blogin pitämistä, koska tästä tulee nyt osa Randomtutkijan päiväkirjaa. Pari vuotta sitten Marko Erola ei kestänyt parissa postauksessa ja myös Twitterissä esittämääni kritiikkiä hänen yhdessä taidekaupparikoksista ehdottomaan vankeuteen tuomitun Jouni Rannan kanssa kirjoittamastaan kirjasta Vilpitön mieli (Tammi 2017). Niipä hän Twitterissä (ennen kuin esti minut) äityi haukkumaan minua "randomtutkijaksi". Olin niin huvittunut tästä nimityksestä, että päätin heti omia sen (#randomtutkija) ja nyt aion käyttää sitä kirjoittaessani päiväkirjaa, joka risteilee autobiografian ja autofiktion sekavassa välimaastossa (vihaan sanaa "rajapinta", siksi en käytä sitä :) ). Randomtutkija pitää blogia, jota reflektoi päiväkirjassaan. Blogipostauksista tulee ensi vuonna luultavasti lyhyempiä, mutta toivottavasti niitä on tähän vuoteen verrattuna enemmän. Katsotaan mihin tämä kaikki johtaa ja mistä elämänilo löytyy.

Toivotan kaikille onnellista Uutta Vuotta 2020, paljon hyviä asioita ja kauneutta. Halatkaa rakkaitanne, se on elämässä kaikkein tärkeintä. Otan uuden vuoden vastaan jälleen kuusamolaisissa maisemissa. Tänne eivät paha maailma ja ahdistus yllä.