Assyriologi tekee matkoja ja arkistolöytöjä

Assyriologi on ollut taas jonkun aikaa hiljaa. Toisinaan matkat ja tutkimukset vievät niin mennessään, että blogipostausten kirjoittaminen jää, vaikka sopivia aiheita olisi jonossa tusinoittain. Toisinaan myös vähemmän suotuisa terveydentila vie energiaa -- tämä on ollut viime viikkoina niinikään osasyy hiljaisuuteeni. 

Runsas viikko sitten palasin Asconasta, "Totuuden vuorelta", jossa järjestettiin eksklusiivinen tutkijatapaaminen. Aiheena olivat "ne" myöhäisheettiläiset, joita olen intensiivisesti tutkinut viimeisten 25 vuoden ajan. Keskusteluiden anti ei ollut mitenkään ylen suuri, mutta olin iloinen siitä, että tutustuin muutamaan sellaiseen kollegaan, joiden kirjoituksia olin kyllä lukenut, mutta joita en ollut tavannut vielä in persona. Kokouksen päätyttyä vierailin erään vuosikymmenten takaisen ystävän luona -- me tunsimme ja olimme tekemisissä toistemme kanssa oikeastaan vain ensimmäisen Tübingenin syksyni ajan (v. 1986) ja löysimme toisemme uudelleen vasta muutamia vuosia sitten FBn kautta. Hän asuu perheineen Asconan lähellä, viehkossa satoja vuosia vanhassa talossa, talouteen kuuluu myös kolme kiinalaista mamu-kissaa. Tapaaminen oli merkittävä siinä mielessä, että molempien elämä on mennyt aika lailla eri tavalla kuin ajattelimme aikoinamme vähän yli 20-vuotiaina. Kertomuksia reflektoidessani syntyi tunne, että olen sittenkin ollut aika onnekas.

Matkalla Milanoon ja Milanossa, missä oli tarkoitus viettää iltapäivä ja ilta, satoi vettä. Osittain rankastikin. Ei tehnyt mieli tutustua nähtävyyksiin.

Sen sijaan haahuilin kirjakaupoissa ja kahvilassa, ostin "muutaman" kirjan ja vetäydyin niiden kanssa suosiolla hotellihuoneeseeni loppuillaksi. Kiefer-kokoelmani sai uuden opuksen.

Kokousmatka keskeytti tutkimushistoriallisen artikkelin kirjoittamisen. Aiheena ovat suomalaiset assyriologit eräässä tutkimushistoriallisessa kokoomateoksessa. Koska olen julkaissut "perustietoa" suomalaisista kollegoista jo muissa paikoissa, päätin lähestyä aihetta suomalaisten ja kansainvälisen assyriologiyhteisön verkostoitumisen kannalta ja osoittaa yhteyksien merkityksen tutkimukselle. Suomalaiset assyriologitkaan eivät ole menestyneet tyhjiössä, ja heidän yhteyksiään ulkomaille voi tutkia esimerkiksi säilyneen kirjeenvaihdon kautta.

Viikot ennen ja jälkeen Sveitsin ja Italian matkan olen ollut jonkinlaisessa tutkimuseuforisessa tilassa.  Oman isäni kirjeenvaihdon ja autobiografisten tekstien lisäksi (joihin olen perehtynyt jo aikaisemmin), olen käynyt läpi olennaista materiaalia helsinkiläisissä arkistoissa. Arkistoon kun astuu, vievät kirjeet lukijan tuhansille aikamatkoille ja mielen täyttää löytämisen vimma.

Kirjeiden läpikäyminen on ollut antoisaa, koska niiden avulla ymmärtää paremmin tutkijoiden julkaisuja. Taustalla vaikuttaa aina ihmisiä, inhimillisiä tragedioita, akateemista juonittelua, sattumia -- koko ihmiselämän kirjo. Myös historiallisilla ja poliittisilla tapahtumilla on suuri vaikutus. Ja arkistoissa tekee aina löytöjä, niitä minulle on kertynyt näillä etsintäkerroilla ylenmäärin. Viime viikkojen aikana olen myös vahvasti oppinut ymmärtämään sen, että verkostojen kannalta merkittävät ihmiset eivät aina ole itse tutkimusten ja/tai julkaisujen kannalta katsottuna profiloituneimpia.  Kirjoittaessani lyhyttä englanninkielistä kuvausta Assyriological Studies in Finland, kirjoitin Harri Holmasta (1886-1954) suhteellisen niukasti, koska hän ei ensimmäisen maailmansodan jälkeen, valitessaan leipätyökseen diplomaattisen uran, enää julkaissut assyriologista tutkimusta samassa mitassa kuin akateemiset tutkijat. Verkostojen kannalta Holma on kuitenkin useammassa käänteessä tärkeässä ja ratkaisevassa roolissa, etenkin henkilönä joka välitti runsaasti myös "prosopografista" tietoa kollegoista opettajalleen Knut Tallqvistille (1865-1949). Nykypäivän assyriologeille Holma on miltei täysin tuntematon hahmo.

Jo pari vuotta sitten kun tutkin suomalaisten assyriologien savitauluostoja esitelmää varten, törmäsin arkistoissa sellaisiin kirjeisiin, joissa käsiteltiin 1930-40 -lukujen antisemitismiä ja orientalisteja. En silloin ehtinyt jäädä lukemaan ja käsittelemään tätä aihetta, vaikka se kovasti kiinnostikin. Nyt viikolla eteeni lankeaa A. Leo Oppenheimin (1904-1974) ja hänen puolisonsa 1930-40 -luvuilla kirjoittamia kirjeitä. Oppenheim on yksi 1900-luvun assyriologisen tutkimuksen voimallisimpia hahmoja. Hän onnistui pakenemaan vaimonsa kanssa Wienistä Ranskan kautta Yhdysvaltoihin mutta hänen vanhempansa kuolivat holocaustin uhreina. Kirjeistä ilmenee, että Holma auttoi Oppenheimeja saamaan tarvittavia viisumeita ollessaan Suomen suurlähettiläänä ensin Pariisissa ja sitten Vichyssä. Kaksi assyriologia, joiden ei uskonut olleen missään henkilökohtaisessa kosketuksessa toisiinsa, ovatkin olleet näin yllättävässä vuorovaikutuksessa keskenään. Kansainvälinen assyriologia olisi sotien jälkeen ollut jotain aivan muuta jos Oppenheim ei olisi selviytynyt Yhdysvaltoihin.

A. Leo Oppenheim Chicagossa 1952 (Eila ja Jussi Aron kotiarkisto)

Pelastiko Holma siis Oppenheimin hengen? Oppenheimin puolison muisteluiden perusteella kyllä, ne tukevat Holman arkistoissa säilytetyistä kirjeistä saatavaa tietoa. Tieto on merkittävä senkin vuoksi, että Kirsi Houryn vuonna 2006 valmistuneessa pro gradu-työssä "Yllätysten virvatulta" Harri Holma Suomen Vichyn-lähettiläänä (Turun Yliopisto) ilmeisesti esitetään Holman olleen antisemitisti. En ole vielä tuota gradua päässyt lukemaan, toivottavasti lähiaikoina, mutta kykenen myös muun materiaalin avulla todistamaan, että Holma (joka ei kenties ollut maailman miellyttävin persoona) EI ollut antisemitisti, vaan päinvastoin pyrki auttamaan juutalaisia orientalisteja. Mutta näistä yksityiskohdista lisää siis tulevassa artikkelissani, jota nyt siis innolla kirjoitan.