"Kaikki lähtee hyvästä laukusta"

Assyriologi tapasi viime syksynä Anna-Kaari Hakkaraisen kirjajulkkareissa. En tiennyt hänestä mitään, mutta jäimme juttelemaan hetkeksi, lähinnä Polaroid Snapshot -kamerastani. Sen jälkeen olemme olleen Facebook-kavereita ja seuraamme toisiamme Instagramissa. Anna-Kaari postaa mielettömän kauniita kuvia, sellaisia, joita en osaa itse ottaa.

Kaikki lähtee hyvästä laukusta -- en omista kuin nämä kaksi (matkalaukkuja lukuunottamatta)

Hieman myöhemmin otin selvää, että Anna-Kaari on itse asiassa julkaissut jo useamman romaanin. Minua alkoi kiinnostaa Kristallipalatsi (Tammi 2016), jossa lehtijuttujen ja blogipostausten mukaan oli lifestyle-blogeista ja esineistä ja kauneudesta ja... Ajattelin, että tämä kirja täytyy ostaa kun se osuu eteeni, mutta jostain kumman syystä näin ei ole käynyt. Viikko sitten palatessani erityisen päivän jälkeen kotiin, pyörähdin Ison Omenan kirjastossa ja lainasin kirjan mukaani. Julkiset kirjastot ovat loistavia silloin kun sieltä saa haettua tällaisia herkkupaloja.

Jo bussissa kotiin avaan ensimmäiset sivut ja alan lukea. Harvoin romaani kiskaisee minut niin kokonaisvaltaisesti mukaansa. Walt Whitmanin (1819-1892), kuuluisa muotokuva, jossa runoilijan kädelle on istahtanut perhonen, mutta kaikki onkin vain lavastettua, perhonen on kartonkia... Ja tämän lavastuksen Whitman paljastaa aikansa kohujulkkis Oscar Wildelle (1854-1900), jonka elämä kirjallisen uran ympärillä perustui dandymaiseen lifestyle-vouhotukseen. Wilde otatuttaa itsestään valokuvia, jotka ovat yhtä millintarkasti aseteltuja ja lavastettuja kuin monet tämän päivän selfiet ja oikeastaan kaikki kuvat, joita tämän päivän digitaaliset lifestyleblogit pursuavat. Löydän kirjasta niin paljon pieniä yksityiskohtia, jotka osuvat -- aivan kuin Anna-Kaari olisi nähnyt lapsuuteeni ja osin myös nykypäiväänikin. Tässä murusia huomioistani.

Lukiessa kiinnitän niin paljon huomiota tekstissä esiintyviin esineisiin, että välillä menen sekaisin siinä esiintyvistä hahmoista enkä aina pysy kärryillä miten Wilde ja Lontoon Kristallipalatsi oikein kytkeytyvät yhteen. On tutkijanainen, kirjan varsinainen kertoja, joka kirjoittaa Wilden dandyismin ja tämän päivän lifestyle-bloggaamisen yhtäläisyyksistä. On Dora, joka käsitykseni mukaan kasvaa lapsuuttaan yhdessä tutkijanaisen kanssa, he varttuvat aivan erityisessä paikassa eli täysin tunnistettavissa olevassa Kaisaniemen Kasvitieteellisen Puutarhan miljöössä ja Suomen kuninkaan virka-asunnoksi tarkoitetussa rakennuksessa. (Kyllä, Kasvitieteellinen Puutarhan kasvihuone on saanut inspiraationsa Lontoon Kristallipalatsista, mutta tiedän aivan liian vähän erilaisten kukkien symboliikasta että pysyisin kärryillä mitä ne kaikki mahtavat kertomuksessa symboloida). Kirjassa peilataan myös Doran blogin innokasta seuraajaa Pauliinaa, joka yrittää päästä irti materiaalisesti vaatimattomasta ja esteettisesti "rumasta" lapsuudestaan ympäröimällä itseään kaiken maailman tavaralla.

Tekstissä mainitaan pionit, melkein joka sivulla

Pauliina. Toinen nimeni on Pauliina! Äitini ei ollut marketin kassa eikä isäni tehtaassa töissä, mutta esineellisessä ja esteettisessä kasvuympäristössäni on monia yhtymäkohtia, vaikka kasvoinkin aikuiseksi ennen romaanin Pauliinaa. Ja miten tunnistan koulutytön kauneudenkaipuun, jota ruokitaan naisten- ja muotilehdillä. Kun varhaisteini-iässä itsenäistyin sen verran, ettei minun tarvinnut enää orjamaisesti seurata isosiskoni poikatyttötyyliä, yritin aina mahdollisuuksieni mukaan hankkia itselleni sellaiset vaatteet, jotka omasta mielestäni olivat kauniit ja tyylikkäät ja joissa viihdyin. Rakastin 11-12 -vuotiaana äitini Lontoosta tuomaa "salsamekkoa", se oli Harrodsilta ostettu, sellaista ei sinä keväänä oikein vielä Suomesta saanut.

Ja sitten Dora, jonka elämä pyörii lifestyle-blogin ympärillä. Doran osuuksissa Anna-Kaarin taituruus kuvata satiirin keinoin meidän aikamme yhtä näkyvimmistä ilmiöistä eli tavarakeskeistä tyylibloggausta, nousee keskiöön.

Hän oli ammatiltaan bloggaaja. Hän kirjoitti muodista, kauneudenhoidosta ja muista elämäänsä kaunistuttavista asioista. Hän kirjoitti tunteistaan, ajatuksistaan, uusista ostoksistaan ja muisti hymyillä kameralle. Hän istui muotinäytösten eturivissä ja teki yhteistyötä eri merkkien kanssa.

Hän halusi pitää huolta lukijoidensa hyvästä kulutuskokemuksesta.

(s. 18).

Esikoiseni vaateostoksia viikonlopulta...

Lifestyle-bloggaajana ihminen konstruoi itselleen täydellisen kauniin elämän. Guldkanter i vardagen, kuten eräs suosittu somehahmo filosofiansa kiteyttää. Doran elämässä kaikki on lavastettua, jopa hänen bloginsa nimi "Dora G:n muotokuva" on napattu Wilden romaanista muotoillen, ilman että Dora on lukenut kirjaa tai tiedä mitä siinä tapahtuu. Dora elää ainoastaan bloginsa kautta, on riippuvainen tykkäyksistä ja "ihanaa"-kommenteista. Myös Doran lapsuudenhaave -- tulla isona kirjailijaksi -- alkaa toteutua kun kustantaja haluaa solmia kustannussopimuksen romaanista. Dora ei kuitenkaan saa tekstiä kirjoitettua, keskittyy julkkarien suunnitteluun ja muuhun itse tekstin kannalta epäolennaiseen. Dora ei kykene laittamaan blogiaan tauolle, jotta voisi keskittyä olennaiseen, kirjan kirjoittamiseen. Samaan aikaan kun Dora käyttää päivänsä shoppaamiseen ja täydellisten postauskuvien ottamiseen, hänen miestään on alkanut häiritä tämä:

Tarve olla koko ajan esillä.  ... tuntuu ettemme voi mennä enää minnekään ilman että se pitää ikuistaa ja laittaa kaikkien nähtäville ja kommentoitavaksi... Huomaan käyttäytyväni itsekin niin. Näen maailman mahdollisina päivityksinä (s. 60).

Oma "edustusvaatehankintani" viikonlopulta...

Romaanin lopussa moni asia ja hahmo keikahtaa päälaelleen. En ole enää varma kuka oli kuka, enkä edes siitä, onko tarinoilla onnellinen vai onneton loppu. Jään miettimään tätä päivää, ihmisten suhdetta tavaraan, omaa suhdettani tavaraan (jota olen jo runsaan vuoden ajan koettanut työstää ja päästä johonkin selvyyteen) ja myös sitä, miten lifestyle-blogit vaikuttavat ihmisten elämään. Bloggaajat luovat esineisiin ja kuluttamiseen perustuvia fantasiamaailmoja, joiden avulla lukijat ja fanit saadaan ostamaan lisää esineitä ja kuluttamaan enemmän. Tarinan tutkijanainen kirjoittaakin "tutkimustekstiinsä":

Tyylibloggaajatkin sanoutuvat osittain irti maailmasta, kääntävät selkänsä politiikalle, taloudelle ja ympäristökysymyksille. Tai joskus he puhutvat kuluttamisen vähentämisestä ja kierrätyksen järkevyydestä, mutta jo seuraavassa hetkellä heillä on päällään uusi neule, 135 euroa & Other Storiesin nettikaupasta, koska malli on niin hyvä ja "olen elänyt harmaassa kašmirpaidassani koko syksyn (s. 200).

Ja Pauliina sortuu taas halpavaateliikkeiden houkutuksiin:

Pauliina piilotti vaatteita kaappeihin, laatikoihin, kellariin, vintille. Hän ei avannut pusseja, ei kaivanut vaatteita pussien sisältä tai leikannut hintalappuja irti vaan piilotti kassit suoraan kirjahyllyn taakse, sängyn alle, pesukoneen ja seinän väliin.

Hetken hän pystyi uskottelemaan itselleen ettei pusseja ollut (s. 186).

Kun lukijat ovat hankkineet liikaa tavaraa, siirtyvät he tavarajärjestely-ammattilaisten asiakkaiksi tai he sortuvat ostamaan järjestelyoppaita, tekevät konmarittamisesta itselleen uuden uskonnon ymmärtämättä miten esineet itse asiassa vaikuttavat elämäämme ja miten erityinen ihmisen ja tavaran suhde on tällä maapallollamme (ks. postaukseni esim. täällä ja täällä ).

Ja kuitenkin: niin moni meistä on esteetikko, myös minä. Tarvitsen omat annokseni taidetta ja kauneutta elämääni, säännöllisesti. Kuinka monen ihmisen elämää ovat lifestyle-blogit nostattaneet, kuinka moni on saanut inspiraatiota omaan elämäänsä "arjen pienistä iloista"? Vaikka sisimmässäsi tietäisit kuinka keinotekoisia monien blogien asetelmat ovat? Olin pari viikkoa sitten Tapiolassa lääkärissä ja odotustilassa katsoin lapsena syvästi inhoamaani maisemaa sateisena aamuna (parin minuutin ajan mietin, että mitä olisin koululaisena sanonut jos olisin tiennyt meneväni modernistin pojan kanssa naimisiin -- modernistin, jonka kädenjälki näkyy myös Tapiolan arkkitehtuurissa...). Vaikka 1970-luku oli periaatteessa se vuosikymmen, jolloin ihmisten elintaso kasvoi huimaa vauhtia ja elettiin kulutusjuhlien parasta aikaa, omat muistoni ovat siitä ajasta materiaalisesti tuhruista ja nuhruista. Tahdoin siitä kontekstista ja ympäristöstä pois ja sillä matkalla olen varmasti yhä, mm. siitä syystä, että olen vuosikymmeniksi keskittynyt eniten tutkimukseen ja lastenkasvatukseen ja laiminlyönyt aika raskaastikin oman tilan luomisen omien mieltymysteni mukaan. Mutta siitä joku toinen kerta.

Lopuksi: jos olisin aavistanut, että Anna-Kaari kirjoittaa näin loistavan ja osittain pistävänkin kirjan lifestyle-blogeista, en tiedä olisinko nimennyt omaani alaotsikolla assyriologin lifestyle. Siitä huolimatta, että olen postannut tänne kaikki nämä vuodet aika lailla pilke silmäkulmassa, juuri siitä syystä, että isoäiti-ikäisenä katson internet-maailmaa aika lailla sivusta. Mutta voin hyvin omintunnoin myöntää sen, että tämä blogi on osa brändiäni. Kristallipalatsissa nutturapäinen "SocialMediaArchitect" lataa tutkijanaiselle somenäkyvyyden tärkeydestä myös akateemisille ihmisille. 

"... et voi nykypäivänä olla yliopistotutkija, jos sinulla ei ole sosiaalisen median strategiaa. Jot et näy siellä, sinua ei ole olemassa.  (s. 224)"

Vaikka oikeaa strategiaa minulla ei koskaan ole tainnut olla, ts. strategiani on postata blogiini ja Twitteriin ihan vain sen mukaan, mitä sisältöä elämääni vyöryää ja mitä pidän olennaisena. Kenellekään ei liene jäänyt epäselväksi se, kuinka tärkeässä osassa kirjat ja taide ovat elämässäni, itse tutkimisen lisäksi. 

PS: Anna-Kaarilta ilmestyy uusi romaani syksyllä. Sitä odotellessa!