maanantai 16. huhtikuuta 2018

Syntymäpäivänä

Rakas Seppo,

olisin kirjoittanut Sinulle ihan paperikirjeen, mutta nykyinen postiosoitteesi on tuntematon. Luotan että viestini ja onnitteluni tavoittavat Sinut näinkin.

Olisit tänään täyttänyt 90 vuotta. Synnyit Oulussa tasan kymmenen vuotta sen jälkeen kun vuoden 1918 sota oli juuri päättynyt. Oma isäni syntyi noin seitsemän viikkoa Sinun jälkeesi, teitä yhdisti siis sama synnyinvuosi ja Suomen kansalaisuus. Muutoin taustanne ja elämänne poikkesivat suuresti.

Menin 25 vuotta sitten naimisiin modernistin pojan kanssa, vaikka tutkin muinaisuutta ja oman lapsuudenympäristöni Tapiolan arkkitehtuuri oli minulle aikoinaan kauhistus -- rakastin vanhoja taloja. Tutustuttuani Sinuun aloin pikku hiljaa lämmetä myös edustamasi suuntauksen rakennuksille ja toiveenani onkin päästä pian näkemään ihan livenä Toronton City Hall, jonka suunnittelussa olit mukana. 

Koska oma isäni kuoli jo 35 vuotta sitten, tuli Sinusta minulle jonkinlainen isähahmo. Olit monin tavoin tukenamme sekä pienissä että suurissa asioissa. Jaoimme monta antoisaa keskustelua, usein hyvän ruoan ja juoman ääressä. Minulle on hyvin tärkeää se, että sain paistaa teille viimeiset blinit neljä vuotta sitten kun Sinä ja anoppi teitte jo lähtöä, mutta ystäväpariskunta tuli vielä vierailulle. He eivät viipyneet ylettömän kauan, mutta tunnelma oli silti kepeä ja positiivinen. Kului vain joitakin viikkoja, niin istuimme kahden keittiössänne ja ajatukset olivat suuntautuneet sekä menneeseen että tulevaan. Sinä iltapäivänä anoppi ei sairaalassa enää kunnolla herännyt ja sain vaivoin syötetyksi hänelle muutaman lusikallisen pääsiäisrahkaa. Katsoit vierestä pyörätuolissa istuen. Sinä iltana keittiössä leijui käsinkosketeltava haikeus, keskustelumme syvällinen. Lähdit itse kaksi päivää ennen anopin hautajaisia. 

Lähdöstänne on kulunut jo neljä vuotta ja työstämistä riittää yhä sekä henkisellä että käytännöllisellä tasolla. Kuoleman jälkipyykki on ollut hirveän pitkä, niinkuin taiteilija Liisa Lounila omasta kokemuksestaan totesi viime syksynä. Olemme kamppailleet mm. teiltä jälkeenjääneiden suurten tavaramäärien kanssa, niitä kun ette valitettavasti voineet ottaa mukaan. Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta, olit sanonut kun pappi tuli anopin kuoleman jälkeen käymään. Ja kuitenkin moniin esineisiin sitoutuu niin paljon muistoja ja myös henkistä perintöä että ne ovat enemmän kuin tarpeellisia meille jatkaaksemme kulkuamme täällä.

Kiitos kysymästä, meille kuuluu olosuhteisiin nähden ihan hyvää. Olemme selvinneet pitkästä talvesta, kaksi lastenlastasi ovat tänä keväänä kirjoittaneet ylioppilaiksi ja juhlavalmistelut on jo aloitettu. Eilen sunnuntaina kokoontui perhettä pitkälle lounaalle kotiimme, söimme hyvää ruokaa, joka varmaankin olisi maistunut myös Sinulle ja kohotimme myös maljan Sinulle ja anopille. Kaipaamme Sinua, teitä molempia. Muistamme suurella lämmöllä & rakkaudella. Kiitos vielä,

Sanna


6 kommenttia:

  1. Sanna, aivan pakahduttavan liikuttava kirje.

    Luen kirjeestäsi suurta arvostusta, kunnioitusta ja rakkautta.

    Perhejuhlien alla tulee mieleen haikeus, miten paljon täydempää olisi, jos juhlassa voisi olla mukana myös joitain meille hyvästit jättäneitä tärkeitä ihmisiä, vanhemman sukupolven edustajia.

    Hyviä juhlien valmisteluja teille ja kauniita muisteluhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta! Ja kyllä, omassa yo-juhlassani oli sentään läsnä äidinpuoleinen isoisäni sekä isäni velipuoli -- omilla pojillani ei ollut/tule edes rippijuhlassa olemaan yhtään isovanhempaa paikalla. Haikeutta, koska tietää kuinka tärkeitä ja rakkaita nämä lapsenlapset heille olivat <3

      Poista