Maalauksia ja öljykauppoja Isisin kanssa: Jan Mårtenson, Medicis ring

Assyriologi mietti pitkään postaisiko tästä uusimmasta "Homandeckare"sta. Se jätti niin ristiriitaiset tunteet. Jan Mårtenson on ruotsalainen diplomaatti, joka on jo vuosien ajan kirjoittanut läjäpäin dekkareita. Monissa niissä on päähenkilönä Johan Homan, tukholmalainen antiikkikauppias ja hieman pidemmän profiilin tästä hahmosta löytää Mårtensonin edellisen kirjan postauksestani. Jos ihan rehellinen olen, mietin kirjakaupassa aika pitkään ennen kuin vein tämän uusimman Medicis ring (Wahlström & Widstrand, Månpocket 2015) kassan kautta kotiin. Joskus on tutkijankin saatava viikonloppukarkkipussinsa. Tällainen pokkari on juuri sellainen, viikonloppukarkkipussi. Syötyäsi sisällön et jää sitä juuri kaipaamaan, vaikka hyvältä toki maistui. Seuraavana viikonloppuna hankit uuden.

Tarinan alussa Homan houkutellaan kollegansa toimesta Toskanaan kesälomalle, ruotsalaiseen seurueeseen, jossa on rikkaita ja kauniita ihmisiä, taiteentuntijoita ja kulttuurinharrastajia. Alussa retkeillään yhdessä ja erikseen, esimerkiksi Firenzessä, jossa Homan tutustuu ensimmäisen kerran Botticellin kuuluisaan maalaukseen Venuksen synty. Osa seurueen jäsenistä on Homanillekin ennestään tuttuja, yhdellä on kuulemma täysin samanlainen nenä kuin Medicin suvun Lorenzolla. 

Ensin kuolee yksi seurueen jäsenistä, upporikas liikemies, ikivanhaan etruskihautaan tietysti. Tapahtumat jatkuvat Tukholmassa. Homan hullaantuu upporikkaan liikemiehen nuoreen ja kauniiseen vaimoon, joka hänen mielestään on Botticellin Venuksen reinkarnaatio. Tällä Venuksella on sormus, joka on kuulemma kuulunut Medicin suvulle. Sormuksessa on pieni lokero, jota käytettiin myrkkypulverin säilyttämiseen -- kunnes oikea hetki koitti ja vihollinen saatiin eliminoitua. Kuuluisin renessanssin sormuksenkantaja lienee Lucrezia Borgia (1480-1519). Matkan varrella murhataan myös tuo markantilla nenällä varustettu mies. En jatka tämän enempää juonipaljastuksilla.

Ristiriitainen kirja oli sen vuoksi, että sinällään Mårtenson on ammattimainen juonenkehittelijä ja ammattimainen dekkarikirjailija osaa myös pitää hahmonsa, heidän elämäntarinansa ja profiilinsa tasalaatuisina. Mitään hurjia yllätyksiä hänen kerrontansa ei tuota, mutta kertaakaan en ole hänen dekkariensa kohdalla tympääntynyt itse juoneen ja siksi jättänyt kirjaa kesken. Homanin elämänpiiri ja taideaiheet kiehtovat minua, siitä ei pääse mihinkään. Mutta tällä kertaa ärsyynnyin ehkä liian usein yhteen piirteeseen: Mårtenson pitää lukijaansa sivistymättömänä ja selostaa likitulkoon jokaisen asian juurta jaksaen, hieman ylhäältä alaspäin. Oli sitten kysymys oliiviöljyjen vivahde-eroista tai ruotsalaisesta ruokakulttuurista, huonekalutyyleistä tai lähihistorian maailmanpoliittisista tapahtumista. Sinänsä aiheet ovat mielenkiintoisia, mutta ihan kaikkea ei ehkä kuitenkaan tarvitsisi rautalangasta vääntää. Terroristijärjestö ISISkin on ympätty mukaan, muttei kovin uskottavaksi elementiksi. En päätä olla lukematta seuraavaa -- saatan sortua kuitenkin. Jään vain ihmettelemään mitä Mårtenson keksii seuraavaksi...