torstai 16. heinäkuuta 2015

Monet ja muuta Mäntässä

Täytyihän sinne tänäkin kesänä päästä. Mänttään museoon. Vaikka vain lyhyesti kun assyriologin lähtö kotoa venyi mattopesulan ja Kansalliskirjaston (piti hakea muutama tilattu kirja) kierrosten vuoksi eikä Mäntässä ehditty viipyä kovin kauan.
Pojat kävivät katsomassa Muinais-Mänttä -näyttelyn, he eivät olleet sillä kerralla mukana kun postasin tästä mielestäni huikean hauskasta taideteoksesta. Kuopus piti kuulemma kovasti, lukio-opintonsa syksyllä aloittava esikoinen sen sijaan ei lämmennyt samassa määrin.
Minua kiinnosti tällä kertaa erityisesti tänä keväänä ranskalaisen impressionistin Claude Monetn (1840-1926) työksi vahvistunut maalaus, joka on nyt elokuun loppuun esillä Göstassa ennen kuin se matkaa lainaksi Tanskaan. Heinäsuovan ilta-auringossa turvatoimet lähentelevät suuren maailman standardeja -- pieni työ oli lasien takana, etäällä katsojasta ja hohti sen vuoksikin harrasta tunnelmaa, kuin olisi tullut pieneen pyhättöön. Vartijatkin pysyttelivät tilan ulkopuolella ja minulla oli siis mahdollisuus hiljentyä ihan itsekseni taideteoksen äärellä.
Lisäbonuksena oli uusintakierros näyttelyyn Malli ja hullu kuvailija, josta olen myös postannut. En väsy tähän tekstin ja kuvan yhdistävään ja aivan uusia tasoja näihin klassikkotöihin tuovaan konseptiin. Nyt näyttelystä on ilmestynyt myös kirja! Pakkohan se oli hankkia, ihan pakko.
Nyt voin palata näiden kuvien äärelle kotonakin. Laura Kuurneen toimittama teos on erittäin kauniisti, suorastaan silmäähivelevästi toteutettu ja 27 euron hinta on mielestäni edullinen. 
Göstan puistossa kukkivat supersuuret pionit, valkoisesta tummanpunaiseen. Suosittelen edelleen vahvasti Serlachiuksen taidesäätiön museoita, ne ovat aina visiitin arvoisia. Voimaannuttava ja inspiroiva kokemus joka ainoa kerta.
Matka eteni yhden yöpymispaikan kautta toiseen. Huomenna Kuusamoon.

7 kommenttia:

  1. Sinut on haastettu, haaste on mun blogissa! :) (vaikka taisin nähdä et sut on jo haastettu? :D)

    http://fantasiera.blogspot.fi/2015/07/the-liebster-award.html

    VastaaPoista
  2. Göstassa kävin minäkin, valitettavan pikaisesti, mutta samaa kansainvälisen tunnelman havinaa aistin heinäsuovan äärellä. Blogissani on sinulle kolmen kirjan haaste - mitkä kolme kirja lukisit uudestaan? http://kulttuurikukoistaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja, tämä on mielenkiintoinen haaste! Palasin juuri pohjoisesta "lomalta" ja nyt on jonkinnäköinen jono erilaisilla aiheilla, mistä voisi/haluaisi/pakko postata. Mutta palaan tähän pian.

      Poista
  3. Oho, en huomannut että olit just saanut toisenkin haasteen, sori kuormitus :-) Onneksi näissä ei ole aikataulua eikä edes osallistumispakkoa - hyvää kesän jatkoa ja kivoja juttujasi odotellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaankaan haittaa -- palasimme eilen illalla "kiinteistökierrokselta" täällä Suomessa ja sen aikana jäi tämä Jennan haaste julkaisematta täällä kommenteissa. Suhtaudun haasteisiin aika rennosti eli en ota niistä mitään paineita.
      Hyvää kesän jatkoa myös Sinulle Arja, syyskuussa pääsen sitten hieman lämpimämpiin maisemiin ja sieltä varmaan postaan ahkerasti :).

      Poista
  4. Minulla ovat Mäntän museot pitäisi käydä -listalla jo toista kesää. Tuskin sinne tänäkään kesänä ehdin, mutta tuon kirjan haluaisin kyllä lukea, vaikuttaa niin mielenkiintoiselta. Alin kuva on niin kaunis, koira ja kodikas talo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahva suositus Pirkko, Mänttään ei ole Turustakaan kovin pitkä matka ja olen varma, että tykästyisit! Kirjassa on samat tekstit ja "kuvat" kuin näyttelyssäkin, minusta niissä yhdistetään viehkeällä tavalla kuva ja teksti & muinaisen aikakauden kuvan ja tekstin yhdistämistä minä tällä hetkellä kovasti tutkin :).
      Talo on tosiaan vanha ja kodikas ja vielä vasta korjattu -- kuva on otettu uudelta puolelta, vanhan kammarin, ja tuvan lävitse kohti vanhaa olohuonetta, tuntuu että lisähuoneen ansiosta taloon on tullut uusi syvyys... Talo täynnä historiaa ja viehkeitä tavaroita.

      Poista