Assyriologi Knut Tallqvistin syntymästä 150 vuotta

Tänään, 16.3. on 150 vuotta assyriologi Knut Tallqvistin (1865-1949) syntymästä. Tammikuun syntymäpäiväpostaukseni hänen oppilaastaan Armas Salosesta (1915-1981) nousi nopeasti suosituimpien joukkoon, ja nyt on vuorossa siis Tallqvist, papinpoika Kirkkonummelta. Koska Suomen ensimmäinen assyriologi Karl Fredrik Eneberg (1841-1876) kuoli nuorena ensimmäisellä tutkimusmatkalla Mosulissa, muodostui Tallqvistista suomalaisen assyriologisen tutkimuksen varsinainen perustaja.

Toisin kuin Armaksesta, minulla ei ole mitään henkilökohtaisia muistikuvia sata vuotta minua ennen syntyneestä Tallqvistista. Isäni Jussi Aro (1928-1983) puolestaan pääsi näkemään iäkkään, suuresti ihailemansa professorin aloitettuaan opintonsa Helsingissä syksyllä 1945, mutta vain matkan päästä, tieteellisten seurojen kokouksissa ja muissa vastaavanlaisissa tilaisuuksissa. Kerran, keväällä 1947, Jussi yritti ottaa yhteyttä Tallqvistiin, rohkaisi mielensä ja soitti puhelimella. Nuoren miehen sosiaaliset taidot eivät olleet vielä juurikaan kehittyneet eikä professori syystä tai toisesta suhtautunut yhteydenottoon myönteisesti -- Jussin mukaan Tallqvist tiuskaisi puhelimeen: Minä en ole mikään näyttelyesine. Erään kirjan välistä löysin sattumalta Tallqvistille osoitetun, mutta lähettämättömän kirjeen, joka huolimatta kohteliaasta anteeksipyynnöstä sisältää myös hienoista ironiaa. Ehkä oli sittenkin parempi, ettei kirjettä lähetetty.

Vasta Tallqvistin kuoleman jälkeen heidän välilleen syntyi yhteys: Jussi luetteloi yliopiston silloiselle Historiallis-kielitieteelliselle kirjastolle professorin sinne lahjoittamat kirjat ja sai Armas Saloselta tehtäväkseen editoida Tallqvistilta kesken jääneen kokoelman babylonialaisia hymnejä ja rukouksia. Vielä hieman myöhemmin Jussi saattoi loppuun Armas Salosen kanssa Tallqvistin aloittaman Koraanin käännöksen. 

Tallqvist oli aikalaistensa piirissä hieman pelätty persoona. Kirjekokoelma Knut Tallqvist och hans fästmö. Deras brevväxling under hans resa i Orienten 1893-1895 (1986) toimittaja, Tallqvistin miniä Helene Tallqvist kuvaa esipuheessa appiukkonsa tuikeutta (ruots. barskhet) legendaariseksi. Pelko perustui siihen, että Tallqvist oli erittäin älykäs ja etenkin assyriologina myös kansainvälisesti tunnustettu tutkija, mutta hän sieti hyvin vähän minkäänlaista humpuukia eikä koskaan käsitellyt ketään silkkihansikkain jos kritiikin tarvetta ilmeni. Jussikin kirjoittaa 1948 päiväkirjaansa, haettuaan Tallqvistin perustaman Suomen itämaisen seuran jäsenyyttä:

Tallqvist on nerokas tiedemies, ja niin suorapuheinen, että ainakin minä jo edeltäkäsin melkoisesti vapisen.

En ala tässä laajemmin esittelemään Tallqvistin ansioita tutkijana ja assyriologian popularisoijana -- kirjoittamiani esityksiä hänestä on saatavilla neljällä kielellä, mm. på svenska. Voin ilmaista vain suuren ihailuni -- ensinnäkin tuosta "tuikeudesta", koska siedän itsekin hyvin vähän humpuukia tieteellisissä teksteissä ja taidan olla tullut jo minäkin tunnetuksi suoruudestani :). Tallqvist ei myöskään linnottautunut omaan työhuoneeseensa eikä eurooppalaisiin tutkimuskirjastoihin tai savitaulukokoelmiin vaan oleskeli useamman vuoden Lähi-idässä ja rakastui sitä kautta itse alueeseen ja sen ihmisiin. Jos käy maissa vain turistimatkoilla eikä koskaan jalkaudu toreille, kyliin ja opettele paikallisten kieltä paikallisissa olosuhteissa, jää kulttuurin tuntemus ja ymmärtämys pakostakin erittäin kapeaksi. Edelleen, jo iäkäs Tallqvist ei 1930-luvulla antanut päätään nostavan antisemitistisen hengen viedä mukanaan, mikä tuli ilmi esimerkiksi hänen suhtautumisessaan Israel-Jakob Schuria (1879-1949) kohtaan, jonka väitöskirja hylättiin Helsingin yliopistossa 1937 (aiheesta voi lukea enemmän: S. Muir/I.Salomaa (toim.), Hyljättiin outouden vuoksi. Israel-Jakob Schur ja suomalainen tiedeyhteisö (2009).