Assyriologi on palannut taas kotiin. Kongressin jälkeen ohjelmassa oli runsaasti ulkoilmaelämää, raunioita ja anatolialaista maisemaa. Vanhoja ja uusia ystäviä.
Jos on mahdollisuus viettää päivä heettiläisten pääkaupungissa Hattusasissa, niin silloin täytyy tarttua mahdollisuuteen. Kaivausten johtaja Andreas Schacher istui lippuluukun luona juomassa teetä ja hoitamassa sosiaalisia suhteita.
Suomalaisessa kaunokirjallisuudessa heettiläiset enimmäkseen loistavat poissaolollaan. Useimmat tuntevat heettiläiset kuitenkin Mika Waltarin luetuimmasta romaanista Sinuhe egyptiläinen (1945). Siinä Sinuhe matkaa "Khattusashiin", "joka on heettiläisten suurkaupunki ja heidän valtansa pesä, kuten kotkalla on pesänsä vuorilla keskellä saalistusaluettaan. Waltari kuvaa edelleen: "... sen peloittavat rakennukset on rakennettu hakatuista kivistä suuriksi kuin vuoret, ja sen muurit ovat sortumattomat ja vahvemmat kaikkia muureja, mitä ikänäni olen nähnyt, niin pidän tätä kaupunkia yhtenä suurimmista ihmeistä, mitä koskaan olen nähnyt, sillä mitään sellaista en ollut odottanut näkeväni" (s. 259). Waltari kuvaa kyllä hyvin sijaintia, mutta jo ennen toista maailmansotaa tiedettiin hyvin, että Hattusasin muureilla ja rakennuksilla oli vain kiviset perustukset -- seinät oli rakennettu polttamattomasta savitiilestä...
Kaupunginmuurista on restauroitu pieni pätkä.
Ja sfinksiportit on restauroitu, kaikkien kävijöiden iloksi. Tässä paikassa on maaginen tunnelma.
Ja kuten edellisessä postauksessani kerroin, vietin sitten muutaman päivän Oymaağcin pienessä kylässä, pohjoisessa, jo hyvin lähellä Mustanmeren rantaa. Kylän kupeessa on rauniokumpu, todennäköisimmin heettiläisten säänjumalan kulttipaikka Nerik. Ennen sen tarkkaa sijaintia ei tiedetty, säänjumalan kulttia käsiteltiin vain oppineissa teoksissa, kirjoituspöydältä käsin.
Yöllinen ukkosmyrsky, säänjumalan syvin ilmentymä, riehui kylässä ja rauniokummulla -- pieniä vaurioita kaivausalueisiin syntyi, mutta toisaalla eri kerrostumat erottuivat kerrankin erittäin selkeästi toisistaan.
Kaivauksista vastuussa olevat Pavol Hnila ja Dirk Mielke esittelevät kaivausten edistymistä ja uusimpia tuloksia Jörg Klingerille.
Oli yhä painostavaa ja iltapäivällä satoi jälleen. Aamupäivisin saattoi aurinkokin paistaa, se kutsui kävelylle moderniin kylään.
Asukkaat elättävät itsensä pääasiassa tupakkaviljelmillä.
Hedelmäpuita on, mutta mikään niistä ei ole kovin kukoistavan näköinen.
Koirat ovat valitettavan kapisen oloisia.
Kaikesta huolimatta viihdyn kylässä ja kaivaustalossa, sateet tuovat kesän lopun haikean tunnelman, suloisenkitkerän melankolian. Ota parista päivästä kaikki irti, kohta on palattava kotiin.
Useampi tunti istuttiin tämän nuolenpäätekstin arvoitusten äärellä. Inventaariolista? Kirje? Kirjeluonnos? Miksi kirjuri suttasi vasenta puolta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti