Assyriologi on elänyt täyteliäisiä päiviä Berliinissä. Ei ole ollut aikaa juurikaan aikaa lukea romaaneita tai postata blogiin. Olen istunut FUn kirjastossa ja käynyt keskusteluja kollegoiden kanssa -- ensi marraskuussa tulen tänne tutkimaan ensimmäisen kerran virallisesti tutkimuskollegio Rethinking Oriental Despotism fellowna. Kirjaston lokerikkojen paikannimet heijastavat kirjastossa sisällä olevien kirjojen topografiaa ja herättävät niin monenlaisia assosiaatioita. Kun laukkusi viettävät päivän Aleppossa, lievittää se hieman kaipuuta tuohon kaupunkiin.
Berliinissä on myös pala Babylonia. Koska poikani ovat mukana tällä matkalla, pääsin ensimmäisen kerran näyttämään sen leijonia pojilleni. Pergamon-museo on tällä hetkellä korjauksen ja lisärakentamisen keskellä ja kestää pitkälle ensi vuosikymmenelle ennenkuin uusi versio valmistuu.
Eilen kävimme sivistymässä parissa muussa museossa, joiden arkkitehtuuri ja kokoelmat ovat kaikki upeita ja lemppareitani. Altes Museumin suunnittelija Karl Friedrich Schinkel (1781-1841) oli "oman" Engelimme aikalainen ja sai rakentaa Berliiniä, toisin kuin Engel, joka joutui tyytymään pääarkkitehdin rooliin Pohjolan perukoilla. Schinkel rakasti Italiaa ja arkeologisen museon kupolisali on suora kopio Rooman Pantheonista (yksi monista). Kaikki kupolitilat ovat sykähdyttäviä!
Toisesta kerroksesta on myös suora näkymä aukion yli sinne missä oli aikoinaan Berliinin barokkipalatsi, sodan aikana täysin tuhoutunut rakennus ja jonka kopiota viimeistellään osaksi jättimäistä Humboldtforumia. (Välissä on jotain vielä modernmpaa...) Yksi Altes Museumin vahdeista puhutteli minua portaikossa, osoitti sen suuntaan ja sitten puhuimme siitä, miten sen avautuessa myös koko alueen dynamiikka tulee todennäköisesti muuttumaan. Mutta vieläkin parempaan suuntaan, siitä olimme vahdin kanssa yksimielisiä.
Tänään suuntaamme ihmettelemään Potsdamia...
Onpas hieno! :)
VastaaPoista