Äitienpäivänä assyriologi on usein ollut työmatkalla ja perhe kotona. Kuten kymmenen vuotta sitten, Iranissa. Itse äitienpäivänä taisimme vierailla Persepolissa, siellä oli oma äitini Iranin valtakunnan 2500-vuotisjuhlissa vuonna 1971.
YLEn Arkistojen salat -sarjassa on Areenassa katsottavissa mielenkiintoinen lyhyt dokumentti noista juhlallisuuksista. Persepolissa muistelin kovasti äitiäni ja hänen kertomuksiaan matkasta, lähisukua tuhannen ja yhden yön tarinoille. Äitini juhlissa kantamista puvuista olenkin postannut aikaisemmin.
Kuninkaallisia ja muita arvovieraita varten rakennettu telttakylä oli aikoinaan tässä, missä nyt kasvaa hentoa puuta. Vähemmän arvokkaat vieraat, kuten muinaistutkijat, saivat asua mukavammin Shirazissa ja sijoitettiin myös paraatin ajaksi varjon puolelle. Siellä ei ollut niin tukalaa kuten isännällä, emännällä ja arvovierailla, joiden naamaan yhä lokakuussa polttava aurinko porotti. Katsokaa dokumentti ja huomatkaa silinterihattuun sonnustautunut Tasavallan Presidentti Kekkonen, jota ei erikseen mainita, koska dokumentti on ranskalaista tekoa.
Perheemme äitienpäiväperinteisiin ei kuulu useinkaan kakkua, sillä en juurikaan välitä täytekakuista. Tänä vuonna sain mm. näin hienon kortin sekä lahjan.
Kohta lähdemme katsomaan esikoisen futismatsia Espoonlahden urheilupuistoon, siellä olimme myös viikko sitten kannustamassa EPSin joukkuetta. Pelin päätyttyä menemme syömään yhteen lempikiinalaisravintoloistamme. Siitä alkaa jo muodostua jonkinlainen perinne.
Poikani ovat elämäni suurin saavutus, äidin työ ei lopu koskaan (vai miten se menikään jossain Richard Scarryn kirjassa?). Myös kuningas Mesilimin adoptioäitinä koen työn merkittäväksi. Tässä karvaisessa pojassa on ehkä ollut eniten kasvatettavaa :). Varsinainen mammone Mesilim on.
Aamun paras lehtijuttu oli HSsä ja Anna-Stinä Nykäsen kynästä. Assyriologi-äiti lukee aina. Tai melkein aina, eikä vain silloin kun leffateatteriin tulee Tuulen viemää. Lapseni olen kuitenkin pyrkinyt ruokkimaan asiallisesti, lukemisen ja työmatkojen välissä :).
Hyvää äitienpäivää kaikille, jotka sitä viettävät ja kokevat sen tärkeäksi. Kenellekkään ei pitäisi asettaa paineita, kukin omalla tyylillään. Nauttikaa äitien seurasta ja kukkivista kirsikoista!
Tuulen viemää-juttu oli mun aamun piristys myös (pystyn samaistumaan vaikken äiti olekkaan...)
VastaaPoistaMinua viehättää suuresti kaikki tarinat, joissa on jokin kirja tai teksti, johon palataan aina säännöllisesti, syystä tai toisesta. Ja tuo lihakeitto, josta oli lihanpalat syöty jo monta päivää sitten... :)
Poista2500-vuotisjuhlat! Antaa vähän perspektiiviä meikäläisiin Helsingin, Turun etc vuosijuhliin...
VastaaPoistaLuin myös tuon saman jutun. Ajattelin, että voi äiti parkaa kun on vain yhden kirjan imuun päässyt, ja sitä sitten pyörittää noin intohimoisesti. No mitäpä sitä muita, jos on täydellisen lukenut.
Ihana kuningas Mesilim! Otan nykyään muiden koirista irti kaiken minkä koirarakkauteni vaatii, sekä vastaantulijoista että tällaisista jutuista. Meillä on yksi ollut, eikä muita taida tulla.
No niin Leena, 2500 laskettiin jostain Kyyroksen valtaanastumisesta, aika keinotekoisesti konstruioitu juttu. Mutta juhlat olivat kuullemma upeat eikä sellaisia kukaan enää järjestä.
PoistaTuosta HSn jutusta voisi ehkä sanoa italialaisittain: se non è vero, è ben trovato eli jos ei totta niin ainakin hyvin keksitty :). Ehkei niitä kertoja ollut niin kovin montaa, mutta tarinana tietysti ihan loistava.
Koirat on tosiaan ihania, mutta suru on aina suuri kun he poistuvat luotamme. Toivon että Mesilim on kanssamme vielä monia monia vuosia. Ja saattaa olla, että jää myös minun viimeisekseni, hoidan sitten vain muiden hauvoja myöhemmin.
Vietin juuri pitkän tovin tämän postauksesi parissa. Kiinnostava postaus, Sanna! Katsoin kaikki linkit, Yle Arkiston filmitkin kokonaan. Olihan ne melkoiset telttajuhlat. Kelasin sitä kohtaa edestakaisin missä oli Kekkosemme, ja tekstisi varmistaa, että hän se oli, ihan eturivissä.
VastaaPoistaSuomen vierailun taltiointi kertoo sen toisen puolen, liian ylellisyyden takana jotkut aina kärsivät. Eikä siitä sitten kauan mennytkään, kun alkoi kehitys siihen kauheuteen, mitä Iran on nyt.
Minua ärsytti tuo HS:n jutun lähtökohta, siis se, että äidin vapaa-aika olisi jotenkin poikkeuksellisempaa kuin muiden ihmisten, salaa otettua. Niin se tietysti on ollut ja on monesti edelleen, ja myös nykyajan isillä, jotka ottavat tehtävänsä joskus liian 'kirjaimellisesti'.
Mielestäni vanhempi, joka pyörii koko ajan lapsensa ympärillä itsensä unohtaen, antaa lapselle väärän mallin elämästä. En olisi itse jaksanut olla kotiäiti tai edes virkaäitinä illat ja viikonloput vain kotiin keskittyvä. Siinä iässä, kun lapset ovat pieniä, ihmisellä on energiaakin niin paljon, että eihän siitä mitään tule, jos ei saa tehdä itseään kiinnostavia asioita.
Kyllä Marjatta, kyllä tuo Suomen vierailustakin tehty dokumentti oli viehko, kuuluvat molemmat lapsuuteeni. Muistan kun odotimme vanhempia kotiin, turvatoimien vuoksi päivä ja aika ei ollut tiedossa. Yhtenä iltana sitten juuri kun mummi oli laittanut meidät nukkumaan, soi puhelin ja äiti ilmoitti heidän olevan Seutulan lentokentällä :). Oikeasti nukkumaan päästiinkin sitten vasta paljon myöhemmin... Isälleni matkan absurdiudet olivat niin ihmeellisiä, ettei hän oikein saanut niistä juuri kirjoitettuakaan.
PoistaEnkä minäkään ole kantanut huonoa omaatuntoa siitä, että olen aina toisinaan ollut työmatkoilla. Kun perusturvallisuus on rakennettu, voi äitikin olla välillä poissa.