Assyriologi on viime päivinä taistellut henkistä pimeyttä vastaan -- kun ulkona on lähes jatkuvasti vain hämärän kaltaista valoa, sadetta ja tuhruisuutta. Ei mikään helppo vuodenaika minulle. Joulukuun alussa otan aina esille Lassi Nummen teoksen Joulukonsertto. Runoja ja puhetta joulun aikaan (Otava 1987).
Maa oli märkää, ja ilma, kaikki märkää. Siellä täällä vielä pieniä jäännöksiä menneen viikon lumesta. Ei ollut mikään vuodenaika, vain tuo epämääräinen, harmaa ja iloton olotila, joka alkaa syksyn viimeisten loistavien lehtien sopeutuessa maan väreihin, ja päättyy, kun lumi ja jää saavat maasta pitävän otteen (s. 11).
Valoa isolla veellä on ollut niin vähän. Mutta onneksi on kukkia -- pikkujouluksi ostamani amaryllis hehkuu punaa.
Ja onneksi on kirjoja -- viime päivän virkistävin asia on ollut Donna Tarttin ylistetty The Goldfinch (pocketbook edition Abacus 2014), ilmestynyt suomeksi nimellä Tikli (WSOY 2014) Hilkka Pekkasen suomentamana. Ylen harvoin luen Yhdysvaltoihin sijoittuvaa, etenkään uudempaa kirjallisuutta, mutta tämä on nyt monella tavoin positiivinen poikkeus. Postaan varmaankin tästä, sitten kun olen saanut kirjan päätökseen.
Minusta Tikli olisi voinut olla vielä enemmän maalauksen maailmassa, odotellaan bloggausta :)
VastaaPoistaJuuh Jokke, olen juuri pääsy siihen kohtaan missä Theo vie Pippan katsomaan Glenn Gould-dokkaria... Yhtä kaikki, on ollut aika viihdyttävää lukemista, nautin kaikista pienistä yksityiskohdista kuten vanhat tädit Marimekoissaan ja siitä miten Boris kuvaa ruotsalaisia (!) toisaalta iloisiksi ja toisaalta masentuneiksi (tämä menisi suomalaisiin, mutta että ruotsalaisiin... :). Postaus tulee ehkä viikonlopun aikana, riippuen siitä kuinka nopeasti saan kirjan luettua.
Poista