tiistai 22. heinäkuuta 2014

Suomalaisen kaunokirjallisuuden "alennustila".

Assyriologi on siirtynyt mökille Kuusamoon. Mäntän Serlachius-museoiden ja Oulun kautta. Mäntän museovierailusta postaan varmasti myöhemmin, nyt vain lyhyt toteamus siihen, että suomalainen kaunokirjallisuus on alennustilassa. Ei ehkä romaanien kirjallisen tason vuoksi, mutta jotain kustannus-, kirjakauppa- ja kuluttajakentällä mättää. Käväisimme eilen Oulun Akateemisessa Kirjakaupassa ja sielläkin oli  vielä alennusmyynti.
En ole mikään kotimaisen kaunokirjallisuuden suurkuluttaja -- normaalisti saan pari uutuusromaania (joita yleensä myös itse toivon) joululahjaksi, enkä ole esimerkiksi vieläkään lukenut Riikka Peloa, Pauliina Rauhalaa tai edes Kjell Westön uusinta. Ulla Lundbergin Jään lainasin vuosi sitten anoppilan kirjastosta lukemiseksi tänne mökille ja nautin siitä kovasti. Akateemisessa minun oli suorastaan pakko hankkia nämä kolme kotimaista romaania, joiden kaikkien lähtöhinta on alle kaksi vuotta sitten ollut 30 euron tietämillä. Nyt punaisista hintalapuista sain vielä 60% alennuksen, eli maksoin kolmesta kovakantisesta reilut kymmenen euroa. Hirvisaaren romaani ilmestyi viime vuonna. Olen tietysti iloinen, että sain kirjoja näin halvalla -- Pulkkista aloittelin jo tänä aamuna ja se vaikuttaa yllättävän hyvältä, Hirvisaaren ensimmäisen Katariina-romaanin ostin niinikään alennusmyynnistä ja sen luin viime kesänä, Oksasta en ole lukenut vielä lainkaan, saa nähdä jääkö tämä kesken. MUTTA: ihmettelen kuka enää viitsii ostaa romaaneja normaaliin hintaan jos malttaa odottaa kirjaa vajaan vuoden ja ostaa sen sitten pilkkahintaan? En usko, että divaritkaan pystyvät tällaiseen hinnoitteluun näin uusista kirjoista. Jotenkin veti mielen surulliseksi, täytyisi varmaan ostaa enemmän normaalihintaisia kirjoja...
Kuusamossa odotti oma biitsi, seesteinen tunnelma ja maariankämmekätkin kukkivat rannassa... Paratiisi.



10 kommenttia:

  1. Ihan uskomaton maariankämmekkä!

    Tuota suomalaisen kirjan hintaa olen jaksanut jankuttaa. Olen ehdottanut kaikille, jotka voivat asiaan vaikuttaa, että kirjan lähtöhinta uutena olisi normaalimpi eli Keski-Euroopan tasoa, jolloin mielestäni välttyisimme siltä, että kirja löytyy ehkä jo puolen vuoden päästä alehyllystä 5 eurolla. Se olisi kaikkien etu!

    Olen verrannut uusien ja vähän vanhempien kirjojen hintoja Saksassa ja Itävallassa, ei siellä näin uudet kirjat koe niin nopeaa alennustilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on Leena näitä maariankämmeköitä tänä vuonna ranta täynnä! Tikankontteja löytyy juhannuksen aikaan vaaran laelta, mutta olen täällä äärimmäisen harvoin juhannuksena.

      En tiedä johtuuko alennustila vain korkeasta hinnasta -- moni on kirjoittanut siitä, että meillä julkaistaan liikaa nimikkeitä, sillä voi myös olla vaikutuksensa. Ja sillä, että vain harvat ostavat nykyään paljon kirjoja, varsinkaan normaalihintaisia. Muutaman vuoden ikäisiä kirjoja ei saa enää kaupoista, sen vuoksi alennusmyynneistä täytyy ostaa "varastoon" sellaista mitä alennusmyynnin jälkeen löytää vain divareista tai kirjastojen poistohyllyistä.

      Nimipäiväonnittelut myös Sinulle!

      Poista
  2. Olen kiinnittänyt huomiota samaan seikkaan, kovakantisena yli kolmekymppiä on itselleni liikaa, muutaman kirjan voin ostaa, ei monesti motivoi, kun vuoden päästä se löytyy pokkarina tai alekopasta. Hienoja kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin Jokke, jos ei välttämättä ja tulenpalavasti halua lukea lempikirjailijan uusinta heti sen ilmestyessä, ei yksinkertaisesti kannata hankkia kirjaa normaalihintaisena. Ylen harvoin ehdin ajallisesti lukea kirjoja heti julkaistaessa, jouluna luen ne mitkä saan ja muiden osalta jään odottamaan, että ne jossain käänteessä tupsahtavat eteeni alle kymmenen euron hintaan...

      Kiitos, täällä on niin paljon kauniita kohteita, että kuvista tulee pakostakin hienoja :).

      Poista
  3. Tämä on kyllä surullista. Näin pienellä levikkialueella ja näillä myyntihinnoilla ei kukaan kohta pysty olemaan kokopäiväisesti kirjailija.

    Osa myynnistä on varmaan siirtynyt sähkökirjapuolelle. Sähkökirjahan on melkolailla samanhintainen kuin paperinen, tietääkseni, toistaiseksi.

    Itse en ole ostanut akoihin kirjaa mistään muualta kuin nettikaupoista. Ostan adlibriksestä englanninkielisiä alkukielellä, isot pehmeäkantiset 8 - 15 euroa. Joskus tulee äkkitarve lahjakirjan ostoon, ja silloin olen huomannut tuon vuodessa vanhaksi -ilmiön.

    Sanna, nauti lomasta! Hieno biitsi, täysin tyyni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalla kerrotaan, ettei sähkökirjat ainakaan vielä myy Suomessa. En ole hankkinut itselleni vielä yhtään sähköistä kirjaa, luen koneilta vain tieteellisiä artikkeleita ja saksalaisia kirjoja, joita ystäväni lähettää ja joita en muutoin saisi.

      Tilaan kirjojakin netistä vain äärimmäisissä hätätapauksissa, vieraskieliset pokkarit ostan Akateemisesta tai ulkomailta.

      Kiitos Marjatta -- nautimme tästä loma-asunnosta ja luonnon kauneudesta & savusaunasta, joka kohta on lämmin.

      Poista
    2. Meidän pitäisi olla vähän alempana Kainuussa lomailemassa, mutta lahjoitimme viikkomme ystäville, koska itselle tuli muuta, mikä pitää kiinni täällä. Vaaramaisemissa on uljuutta ja avaruutta, mitä välillä kaipaan.

      Eräs kirjailija kertoi yllättyneensä, kun hänen kirjansa laitettiin sähkömuodossa puhelinliittymän ostajille kylkiäiseksi ja sehän myi enemmän kuin paperinen. Näin voisi ainakin löytyä uusia lukijoita ;).

      Minä olen kyllä niin perinteisen kirjan ystävä, että pitäisi olla erityinen tilanne, että tarttuisin lukulaitteeseen - pitkä matka, selällään potilaana, jolloin laite kirjaa kevyempänä ei rasittaisi käsiä tai jotain vastaavaa.
      Olen lukenut, että kehittyneimmät laitteet muistuttavat kirjaa, mutta silti - se paperin tuntu ja kansi ja kaikki. Varmaan on myös helpompi tarkistaa hakusanalla jotain sisällöstä kuin pläräämällä, mutta silti ...

      Poista
    3. Minullekin paperinen kirja on fyysisenä esineenä niin rakas, etten tosiaan tartu lukulaitteisiin kuin pakon sanelemana. Ja Pdf-artikkeleistakin teen muistiinpanot lehtiöön, vaikka osaisin tehdä merkinnät myös sähköiseen versioon...

      Sähkökirja on kenties nyt alkanut lyödä itseään lävitse.

      Vaara- & tunturimaisema ja varsinkin Kuusamo on kyllä sykähdyttävä. Runsaat 20 vuotta olen täällä käynyt, nyt olisi aika taas saada ulkomaisia vieraita tänne niin näkisi paikan taas uusin silmin!

      Poista
  4. Leenan ehdotus olisi minusta hyvä. Ostan itse todella harvoin oikealla hinnalla kirjan, koska minusta 30 e hinta on lähes ryöstöhinta.
    Mutta edulliset löydöt olet kyllä löytänyt.
    Toivon sinulle ihanan rentouttavaa mökkeilyä ihanissa maisemissa, lataahan akkuja tulevalle syksylle! Vasta viime viikolla mökiltä palanneena jo nyt vähän tuntui tekstiäsi lukiessani, että oih kun pääsisin taas uudestaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä kuinka paljon kustantajat kykenisivät kirjan normaalihintaa tuosta laskemaan, kun kirjailijoiden, kustannustalon ja kirjakauppojen pitäisi saada oma siivunsa -- ellei sitten esim. valtio subventoisi kirjojen hintoja. Ja tosiasia on myös se, etteivät suurin osa kirjailijoista elä puhtaasti kirjoittamisesta.

      Kiitos Bleue, täällä ladataan akkuja ja imetään d-vitamiinia auringosta. Ja mikä parasta -- enää kuukausi seuraavaan Turkin-matkaan :).

      Poista