sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Opiskelijaekskursion jälkitunnelmia Gaziantepessä

Assyriologi on palannut parin päivän poissaolon jälkeen Gaziantepeen. Opiskelijaekskursio on ohitse, ja tänään on ollut ensimmäinen päivä, jolloin ei ole tarvinnut vetää ohjelmaa. Gaziantepeen tulen nykyään vähän kuin kotiini (vaikkei yllä suosikkilistalla ainakaan vielä Rooman, Aleppon ja Damaskoksen tasolla) ja suosittelen täällä lämpimästi majapaikkaa nimeltä Asude Konak. Tämä on valloittava pieni 1800-luvun talo ja ihmiset ovat äärettömän ystävällisiä. 
Huomenna ilmeisesti vain lepään ja sitten on vuorossa pari vierailua ympäristössä. Mutta ennen sitä laitan tähän jälleen muutaman kuvan paikoista, joissa ekskursion aikana kävimme. Osallistujat olivat innokkaita ja oppimishaluisia, heidän kanssaan oli ilo olla matkalla, vaikka muutoin opettajana oli perheessä tapahtuneiden viimeaikaisten kuolemantapausten vuoksi aika tavalla vaikeaa.
Hatayssa eli Antakyassa ei uusi arkeologinen museo ollut vielä auki. Kaupunki on rauhallinen, vaikka  sijaitsee hyvin lähellä Syyrian rajaa. Tarkkasilmäinen- ja korvainen kuitenkin havaitsee arabien lisääntyneen läsnäolon katukuvassa. 
Gaziantepe on kuuluisa pistaasi-pähkinöistään. Puussa ne näyttävät tällaisilta.
Kaupunki on kovasti tulossa matkailukohteena muotiin, yhtenä vetonaulanaan nämä mosaiikkisilmät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti