keskiviikko 26. lokakuuta 2016

(Melkein) mikään ei voita Roomaa


Assyriologi oli perhelomalla Roomassa. Roomalla ja minulla on erityinen suhde. Olen ollut ikuisessa kaupungissa lukuisia kertoja, erityisesti työn merkeissä, ja neljännesvuosisata sitten tapasin siellä, Villa Lantessa, herra Valjuksen. Poikamme ovat vierailleet Roomassa vain sellaisessa iässä etteivät juuri muista käynneistä mitään. Oli siis korkea aika viedä heidät sinne uudestaan. Ohjelma oli sen mukainen, toimimme puolison kanssa eräällä tavalla "johdantokurssin" oppaina ja opettajina :). Monia tuttuja asioita tarkastelee silloin tietysti uusin silmin, eli myös opettaja oppii.

Roomassa tulee pian vastaanottokyky vastaan jos ahnehtii liikaa yhdellä kertaa. Tulee tehdä valintoja, koska yhdellä matkalla ei ehdi nähdä kaikkea. Italialaiset sanovatkin ettei yksi elämä riitä Roomaa varten. Tällä kertaa minua häiritsi ehkä hieman tavallista enemmän ne valtavat turistimassat, jota vellovat kaikilla nähtävyyksillä. Olen viime aikoina Turkissa saanut nauttia typötyhjistä museoista eikä Berliinissäkään tunnu juurikaan ahdistavalta (paitsi Nefertitin luona). Mutta ruusut kukkivat vielä Palatiumilla!

Roomassa on niin monta kerrostumaa ja tasoa, sekä fyysistä että mentaalista. Joitain ihmisiä kaupunki ei puhuttele lainkaan, toiset löytävät sieltä henkisen kotinsa. Johann Wolfgang von Goethe (1749-1832) kuului niihin ihmisiin, jotka hullaantuivat (vuonna 1786-87):

Myös Rooman muinaismuistoista olen alkanut innostua. Historia, piirtokirjoitukset, metallirahat, joista en aikaisemmin yhtään välittänyt, kaikki tuo työntyy nyt esiin. Samoin kuin minulle aikaisemmin kävi luonnonhistoriassa, niin käy myös nyt: sillä tähän paikkaan kytkeytyy koko maailman historia, ja lasken toiseksi syntymäpäiväkseni, todellisen jälleensyntymisen päiväksi sen, jolloin astuin Rooman kamaralle (Italian matkat päiväkirjoineen. Valikoiden suomentanut ja johdannon laatinut Sinikka Kallio (1992) s. 157).



Sää oli ensimmäisenä päivänä hieman sateinen, mutta nuorta innostusta se ei haitannut. Muina päivinä paistoi enimmäkseen aurinko.

Vaikka yritin valokuvata paljon ja runsaasti, melkein masennuin jälleen siitä, että Roomassa silmä huomaa niin paljon kaikkea mielenkiintoista ja viehättävää, ettei yksinkertaisesti ehdi. Haluaisi myös tietää niin paljon enemmän, kaikesta. Antiikin Rooman topografia on yhä hyvin hallussa, mutta entä myöhemmät vaiheet ja monumentit? Goethekin huokaa:

Mikä aluksi tuotti vain hauskuutta ja nautintoa, kun siihen suhtautui pintapuolisesti, alkaa nyt hellittämättä vaivata mieltä kun vihdoin huomaamme ettei ilman perusteellista tietoa voi todellista nautintoakaan syntyä (s. 165-166).

Ja edelleen Goethe huokaa:

Nyt minulle käy yhä vaikeammaksi tehdä tiliä oleskelustani Roomassa; sillä mitä pitemmälle mereen kahlaan, sitä syvemmälle joutuu, ja niin käy myös minun tätä kaupunkia tutkiskellessani (s. 166).



Ei nykyisyyttä voi tajuta tuntematta menneisyyttä, ja niiden vertailu vaatii enemmän aikaa ja rauhaa (s. 166)


Ensin täytyy oppia, jotta osaisi kysellä (s. 167).

Viime aikoina hyvän ja pahan kontrasti on äitynyt suorastaan räikeäksi omassa maailmassani. Yritän päivittäin olla kiitollinen kaikesta siitä hyvästä ja kauniista mitä on. Kuten terveistä lapsista, jotka elävät yhdessä maailman turvallisimmista maista. 


Roomassa jäin miettimään: mikään ei voita Roomaa. Se on ollut kohta kolmenkymmenen vuoden ajan lempikaupunkini, tai yksi lempikaupungeistani. Myöhemmässä vaiheessa myös Istanbul, Damaskos ja Aleppo ovat nousseet erittäin tärkeiksi. Melkein mikään ei voita Roomaa. Paitsi Damaskos ja Aleppo, joihin en tällä hetkellä pääse ja joihin sieluni kaipaa kovasti. Rooman ihanuuksien keskellä sen jälleen niin kipeästi tunsin. 

Jo kesällä aloitin varovaisesti unelmoimaan siitä, että voisin tulevana keväänä viettää hieman pidemmän ajan Roomassa, kirjoittamassa. Laitokselta kuitenkin kyselivät että voisinko sittenkin pitää ehdottamani luentokurssin, joka normaalisti on sijoittunut 2.-3. jaksolle. Eli tulen opettamaan muinaisesta Syyriasta 3. ja 4. jaksossa. Kurssin sisällöstä lisää jossain seuraavissa postauksissa.

9 kommenttia:

  1. kivoja kuvia, Palatium on hienoa paikka, kävin myös Paavin puutarhassa.

    VastaaPoista
  2. Rooma hurmasi minutkin. Harvoin käyn samassa kaupugissa toista kertaa (maailmassa on niin paljon mielenkiintoisia kaupunkeja) mutta Roomassa olen käynyt jo kaksi kertaa. Pitempi aika Roomassa olisi unelma.

    VastaaPoista
  3. Viimeksi kun olin Roomassa ahdisti muakin ne valtaisat ihmismassat joka paikassa. Miten ihmeessä ne kaikki satoja ja tuhansia vuosia paikallaan kestäneet rakennelmat kestää tätä nykyajan ihmismassastressiä. Ja se ajatus että ite vaan lisäsin sitä massaa...

    Onko yhdessä kuvassa sun pojat? Aivan ihana kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tullut vuosien myötä yhä allergisemmaksi suurille turistiryhmille. Roomassa niitä voi myös välttää (ainakin hieman) silloin jos käy kirjastoissa ja vähemmän suosituilla monumenteilla. Mutta olet oikeassa siinä, että paikat "kuluvat" jos niissä käy miljoonittain ihmisiä vuosittain. Kulumista tarkkailevat viranomaiset ja kohteita yritetään suojella.
      Kyllä, kuvassa ovat poikani <3.

      Poista
  4. Rooma on kyllä ihana ja vaikuttava kaupunki. Olen käynyt siellä monta kertaa perhelomalla Italiasta ja historiasta intoilevien vanhempieni kanssa, ja nyt kun edellisestä reissusta on jo useampi vuosi aikaa, alkaa kaupunkiin olla jo aikamoinen ikävä - selvästi sinne siis pitää säännöllisin väliajoin päästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hauskaa, että vanhempasi ovat Italia&historia-intoilijoita. Ja on totta, että vieroitusoireita tulee jos ei ole pitkään aikaan päässyt Roomaan.

      Poista