sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Päivi Setälä (1943-2014)

Tämän aamun suru-uutinen oli Päivi Setälän (1943-2014) lähtö. Päivi oli energinen tutkija, joka ajoi monia asioita ja sai paljon hyvää aikaiseksi. Häntä jäämme kaipaamaan.

Päiviä ja minua yhdisti ennen kaikkea yksi asia: suomalaiset tiedeinstituutit Välimeren alueella. Me kuulumme instituuttipuolueeseen sanoi hän usein. Se merkitsi sitä, että puolueeseen kuuluvien tuli tehdä paljon vapaaehtoista, antaumuksellista työtä. Ei pitänyt kysyä mitä instituutti voi antaa Sinulle vaan mitä Sinä voit antaa instituutille.  Vaikka kyllä etenkin Villa Lante on antanut assyriologillekin niin paljon eväitä tutkijan uralle, ettei pitkään jatkunut ystäväyhdistyksen sihteerin sihteerinä toimiminen "takaisinmaksuna" paljon vaakakupissa paina. Villa Lanten henki antoi kuitenkin esimerkin ja inspiraation visiolle lähteä tavoittelemaan Suomen Lähi-idän instituutille (FIME) omaa taloa Damaskoksen vanhasta kaupungista. Ajatuksena oli luoda suomalaisille Lähi-idän tutkijoille samalainen tukikohta ja nostaa Lähi-idän tutkimuksen profiilia Suomessa. Suomalainen antiikintutkimus oli noussut maailmanmaineeseen ja aivan omaksi koulukunnakseen Suomen Rooman instituutin, mutta myös suureksi osaksi huimaavan kauniin villan luoman ilmapiirin ansiosta. Vision toteuttamisen aikaan ei laskettu vaivaa eikä työtunteja vaan työtä tehtiin asenteella -- Päivin asenteella.  Minulla oli onni aikoinaan työskennellä FIMEn säätiössä yhdessä Jussi Nuortevan kanssa -- yhteisellä visiolla ja asenteella unelma toteutettiin. 

Päiviä muistan suurella lämmöllä ja kunnioituksella -- resquiet in pace.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Beda Stjernschantz: näyttely & kirja

Assyriologi käväisi toissa viikolla taidenäyttelyn avajaisissa: Amos Andersonin museossa on aina elokuun loppuun saakka nähtävillä Beda Stjernschantzin (1867-1910) tuotantoa. 
Stjernschantz oli minulle ennen avajaisiltaa täysin tuntematon taiteilija. Hän kuului muiden, enemmän kuuluisuutta saaneiden suomalaismaalareiden ja kuvanveistäjien ystäväpiiriin, mutta naisena hänellä oli kosolti vaikeuksia lyödä itsensä lävitse. Elämä kävi hänelle ajan mittaan niin raskaaksi, että hän näki nuorella iällään ainoaksi ratkaisukseen itsemurhan. Bedan tarina on siis sekä aikakaudelleen tavallinen (naistaiteilijan vaikeudet tulla tunnustetuksi tai ansaita taiteella elantoaan) että erittäin murheellinen. Amos onkin tehnyt loistavaa työtä nostaessaan Bedan elämäntyön esille. Näyttely oli laajempi kuin osasin odottaa ja töiden joukossa on monia helmiä, maalauksia joihin rakastuin.
Suosittelen näyttelyä lämpimästi jokaiselle, etenkin niille, jotka haluavat nähdä monia suomalaisen symbolismin huipputöitä.
Näyttelyn lisäksi Amoksen kuraattori Itha O'Neill on toimittanut upean kirjan Bedan elämästä ja tuotannosta, joka toimii samalla näyttelyluettelona. SKSn kustantama teos Beda Stjernschantz, Ristikkoportin takana/Bakom Gallergrinden (2014) näytti avajaisissa museokaupassa niin houkuttelevalta, että heti kotiin päästyäni sanoin puolisolleni: haluan sen heti! (puoliso työskentelee SKSllä ja saa sen kirjamyymälässä alennusta). Vasta viime perjantaina kirjaa oli saatavissa SKSn kaupassa ja eilen selasin sitä jo innoissani. Erittäin kauniisti toteutettu ja taitettu, korkealaatuinen paperi teksti on suomeksi ja på svenska. Lukemaankin olen jo aloittanut ja heti alkusivuilta löytyi jotain assyriologille erittäin mielenkiintoista: 1891 Pariisissa opiskellessaan Beda piirsi Louvressa iltapäivisin. Stjernschantzin luonnoskansiossa on koko joukko Louvren assyrialaisella ja egyptiläisellä osastolla tehtyjä tutkielmia (s. 18). 
Nyt alkoi tietysti kiinnostaa nuo luonnokset -- mitä Beda noilta osastoilta piirsi? Assyrialaisia reliefejä vai Gudea-patsaita? Ja kuinka moni muu suomalainen taiteilija kenties Pariisissa työskennellessään piirtänyt Louvressa juuri muinaismesopotamialaisia löytöjä? Voisiko noista skisseistä jopa kerätä oman näyttelynsä? Joka tapauksessa myös kirja on ansainnut oman yleisönsä ja sopii erinomaisesti esimerkiksi lahjakirjaksi. Tutustukaa Bedaan ja hänen töihinsä sekä näyttelyssä että kirjan kautta!

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Agatha Christie ja Mackayn käytännöllinen opaskirja Irakiin

Assyriologin olisi pitänyt ensi kuun alussa osallistua assyriologiseen kongressiin Erbilissä, Pohjois-Irakissa.  Useammastakin syystä matka oli tällä kertaa peruttava, vaikka Erbiliin tulenkin todennäköisesti matkustamaan kohtuullisen pian, en kuitenkaan tänä keväänä.
Erbilin matkaan olin myös toivonut voivani yhdistää käynnin Mosulissa, kaupungissa, joka on aivan muinaisen assyrialaispääkaupungin Niniven kyljessä. Siellä kuoli aikoinaan hieman oudoissa ja epäselvissä oloissa Suomen ensimmäinen nuolenpääkirjoitusjärjestelmän ja akkadin kielen taitaja Karl Fredrik Eneberg (1841-1876). Irakin epävakaan tilanteen vuoksi Mosuliin on kuitenkin erittäin hankala, jos ei mahdotonta päästä Erbilistä käsin vaikkei fyysinen välimatka olekaan suuri.
Ennen joulua lainasin Kansalliskirjastosta pienen Dorothy Mackayn kirjoittaman vihkosen Ancient Cities of Iraq: A Practical Handbook (1926). Kirjoittajan nimi ei ollut minulle ennestään tuttu. Googlaamalla sain selville, että hän näyttäisi olleen amerikkalaisen Ernest Mackayn puoliso ja työskennelleen hänen kanssaan Jemdet Nasrin kaivauksilla Irakissa, julkaisseenkin yhden artikkelin löytöpaikan keramiikkaa. Toisessa maailmansodassa hän ilmeisesti palveli Yhdysvaltain armeijassa ja  julkaisi myöhemmin muistelmansa Laughter in Khaki (1987) -- kirja, joka myös alkoi nyt minua kovasti kiinnostamaan. Mackayn Ancient Cities of Iraq ei tosiaankaan ole enempää kuin vihkonen, joka antaa lyhyet kuvaukset sellaisista arkeologisista kohteista ja muutamia heikkolaatuisia mustavalkoisia kuvia.

Minua viehättää kirjassa kuitenkin sen julkaisuvuosi ja alaotsikko: käytännöllinen käsikirja. 1928 Agatha Christie matkustaa ensimmäisen kerran Orient Expressillä Bagdadiin ja luonnollisesti leikittelen ajatuksella, että hän viimeistään kaupunkiin saavuttuaan hankki itselleen tämän "käytännöllisen" vihkosen. 

Käytännöllistä kirjassa on kuvaus Irakin rautatieverkosta ja siitä kuinka täydellinen kulkuväline juna on moniin arkeologisiin kohteisiin. Mackay informoi:

For the convenience of parties of visitors, the Iraq Railways arrange, on request, for coaches with good sleeping accommodation to be detached for periods of a day or more at any station desired (s. vii)

Ja niinpä myös Agatha Christie laitetaan Bagdadiin saavuttuaan junaan kohti etelään Urin muinaiskaupunkiin, missä Leonard Woolley parhaillaan suoritti kaivauksia:

I wanted to visit Ur. ... My journey was arranged for me, as I discovered later, with a good many unnecessary additional adornments. "You must take a bearer with you, of course, said Mrs. C. We'll reserve your train journey for you, and we'll wire to Ur junction to tell Mr and Mrs Woolley that you will be arriving and would like to be shown things" (An Autobiography (1977) s. 386)

I had the whole compartment to myself -- that seemed to be usual -- and the time passed rather slowly, since it was impossible to read because the whole train shook so much, and there was nothing much to be seen out of the window except bare scrub or sandy desert. It was a long and wearisome journey, punctuated by meals, and uncomfortable sleep (An Autobiography (1977) s. 387).

Aamulla kello viisi Agatha saapui ensimmäisen kerran Urin seisakkeelle.

Mackayn ehdottomasti paras käytännöllinen ohje on mielestäni tämä:

Evening dress will be required by those who have introductions to British residents in Baghdad (s. x).

Selvisikö Christie ilman iltapukua? Täytyy lukea uudestaan tarkemmin hänen muistelmateostaan ja ottaa asiasta selvää.


torstai 13. maaliskuuta 2014

Vielä ehtii hakea ekskursiolle Turkkiin! Lähtöpäivä vaihtunut!

Tammikuussa ilmoitin täälläkin Suomen Lähi-idän instituutin (FIME) järjestämästä arkeologisesta ekskursiosta Turkkiin. Ekskursion alkamispäivä on lentovarausten vuoksi vaihtunut, matkaan lähdetään siis jo 17. toukokuuta
Olen itse todella innostunut tästä, koska toivon ryhmän koostuvan eri alojen pidemmälle päässeistä opiskelijoista, joilla on myös annettavaa toisilleen. Luvassa on mm. heettiläisiä ja upeimpia mosaiikkeja mitä Välimeren alueella on tarjota. 

Tässä hakuilmoitus ja hakuohjeet, vielä on aikaa hakea:

Hae Suomen Lähi-idän instituutin (FIME) järjestämälle arkeologiselle ekskursiolle Turkkiin 18.–26.52014

Ekskursion tarkoituksena on perehdyttää 10 maisteri- ja tohtoritason opiskelijaa Anatolian esi- ja varhaishistorian pääpiirteisiin painopisteenä heettiläisten valtakunta ja kulttuuri sekä niiden rautakautinen jälkivaikutus. Matkan aikana tutustutaan myös muihin aikakausiin, mm. Kappadokian varhaiskristillisiin luola-asutuksiin ja –kirkkoihin sekä roomalaisaikaiseen mosaiikkitaiteeseen. Moskeijoissa käydään vain rajoitetusti. Kohteina ovat sekä museot että kiinteät muinaismuistot maastossa.

Ekskursion ohjelmasta alustavasti:
Meno Ankaraan illalla 18.5.
19.–20.5 Ankara ja Ankaran ympäristö
21.–22.5. Kappadokia
23.5. Gaziantep
24.-25.5. Hatay
Paluu Helsinkiin aamupäivällä 26.5.

Kuka voi hakea?
Ekskursiolle voivat hakea kaikki suomalaisten korkeakoulujen opiskelijat, sekä myös ulkomailla opiskelevat Suomen kansalaiset (suomen kielen taitoa edellytetään). Opiskelijoilta vaaditaan joko HuK- tai FM-tutkinto tai vastaava.

Miten haetaan?
Lähetä ekskursion vetäjälle Sanna Aro-Valjukselle viimeistään 16.3. mennessä vapaamuotoinen hakemus jossa kerrot opinnoistasi ja miksi haluat osallistua ekskursiolle. Kerro myös lyhyesti (n. 300 sanaa) keitä heettiläiset olivat ja millaisia kirjoitusjärjestelmiä he käyttivät.
Liitä hakemukseen myös lyhyt CV, mistä käy ilmi:
1)   etenemisesi opinnoissasi
2)   jos olet jatko-opiskelija, kerro myös väitöskirjasi aihe.
3)   aiemmat matkasi Välimeren ja/tai Lähi-idän maihin

Mitä ekskursio maksaa?
Kurssimatka maksaa opiskelijoille 450 euroa. Hinta sisältää lennot, vaatimattoman majoituksen aamiaisineen 2 hengen huoneissa sekä ohjelman mukaiset vierailukäynnit ja retket. Osallistumismaksu kattaa noin kolmasosan kurssin kokonaiskustannuksista.

Valinnan jälkeen
Valinnasta kurssille ilmoitetaan 24.3. mennessä ja kurssimaksu on suoritettava 7.4. mennessä. Ekskursiolle hyväksytyt saavat kirjallista materiaalia, johon tulee perehtyä ennen ekskursion alkua. Ota tämä huomioon suunnitellessasi aikataulujasi! Ekskursiosta tulee antoisa vain, jos Sinulla on taustatietoa kohteiden kulttuureista ja historiasta.

Opintopisteitä?
FIME ei voi jakaa opintopisteitä, mutta jaamme osallistumisesta ja oppimispäiväkirjan pitämisestä todistuksen, jossa suosittelemme kolmen (3) opintopisteen korvaamisesta opinnoissasi. Sovi korvaavuudesta opettajiesi kanssa!

Lisätietoja antaa ja kysymyksiin vastaa ekskursion vetäjä:
Sanna Aro-Valjus, FT
Lähi-idän arkeologian dosentti (HY)
p. 050-5247312
sanna.aro-valjus(at)helsinki.fi

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Kevättä ja Karin Ehrnroothin Vinoon varttunut tyttö

Assyriologi palasi eilen Oulusta ja tänään oli ilo havaita kevään selkeän edistymisen kotikulmilla. Lumikelloja, sipulikukkien varsia, vaikkei vielä kukkia, melkein silmuja... Kaikkea sellaista mitä viikko sitten ei vielä ollut. Oi ihanuus kevät ja aurinko! Tätä on odotettu.
Meri on kuitenkin vielä jäässä.
Tammikuun kirja-alennusmyynneistä hankin Karin Ehrnroothin (1960- ) teoksen Vinoon kasvanut tyttö (Gummerus 2011). Koska olin lukenut mm. Sinisen linnan kirjaston Marian ylistävän arvion kirjasta ja omaelämäkerrallinen genre kiinnostaa muutoinkin niin alle kymmenen euron hinnalla oli helppo päätös ottaa teos mukaan.
En aio tässä kirjoittaa kirjasta mitään pitkää arviota. Pari sanaa minun on kuitenkin kommentoitava, myös sen vuoksi, että oma lukukokemukseni ei ollut kokonaan positiivinen. Ensinnäkin kirjassa tökki sen luokittaminen "elämäkerralliseksi romaaniksi". Aika yleisesti ollaan sitä mieltä, että autobiografiat ja muistelmat ovat suureksi osaksi fiktiota, ja tämä pitää minun mielestäni paikkansa. Kaikki omaa elämäänsä kuvaavat konstruoivat elämänsä sen näköiseksi kuin haluavat, lisäävät ja jättävät pois vaikkeivät itse aina olekaan tietoisia siitä. Vaikka elämäkertakirjallisuus luokitellaankin tietokirjallisuudeksi, tulisi jokaisen lukijan tiedostaa näiden teosten fiktiivinen puoli. Tästä syystä minun on vaikea ymmärtää miksi autobiografia täytyy ristiä romaaniksi -- siksikö, että sisältö on osittain aika rajuakin vuodatusta lapsena koetuista "vääryyksistä"? Jokke oli omassa postauksessaan oikeassa siinä, että teksti sisältää monia ristiriitaisuuksia. Erikoisinta oli, että teksti on täysin vailla romaanin rakennetta. Jäi tunne, että tätä käsikirjoitusta ei olisi julkaistu romaanina, jos kirjoittaja ei olisi tunnettu ja jos sen henkilöt eivät olisi täysin tunnistettavissa.
Karinilla on erikoinen ja etäinenkin suhde molempiin vanhempiinsa, mutta erityisesti äitiinsä. Jos kirjan tapahtumat ja kuvaukset ovat edes osittain totta, säälin tätä naista ja tunnen häntä kohtaan syvää myötätuntoa. Nuorena tyttönä ja naisena hän kipuilee monin eri tavoin, varastelemalla ja sairastumalla syömishäiriöihin. Vanhemmiltaan hän ei ilmeisesti saanut minkäänlaista apua, tämä korostuu kirjan eri kohdissa useampaankin kertaan. Kirjan Karinilla ei myöskään ole selkeää halua ymmärtää tai antaa anteeksi.

Oma äitini oli lämmin ja turvallinen. Lapsuus ei kuitenkaan koskaan ole vain auvoista ja kaikista vanhemmista jää myös huonoja muistoja. Minä muistan päällimmäisenä äidin käden, josta oli hyvä pitää kiinni. Karinin tarina herätti taas suureen kiitollisuuteen omasta osasta. 

Tänään katsoin myös YLEn Elävässä arkistosta Mirja Pyykön Karin Ehrnroothista tekemän haastattelun, joka on tehty jo 2005, siis ennen tyttären kirjoittamaa kirjaa kenraali-isästään Adolf Ehrnroothista (1905-2004) ja kauan ennen Vinoon kasvaneen tytön julkaisua. Haastattelussa Karinilla on pinkki neule ja huulipunaa ja siinä hän puhuu isästään hyvin kauniisti, osaksi kyyneleet silmissä. Äidistään hän sanoo hyvin vähän. Häikäisevän kauniin naisen silmissä asuu suru.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Oulussa

Assyriologi siirtyi viikon alussa joiksikin päiviksi Ouluun, suunnitelmien mukaiset postaukset viivästyvät. Junamatka sujui leppoisasti kun harjoittelin Instagramin käyttöä junan ikkunasta, ehkä joskus vielä opin.
Tampereelle nousee uusi komea maamerkki, Tornihotelli, jonne pääsee pian asumaan ja ihailemaan todennäköisesti upeita maisemia. Olen aina rakastanut avaria näkymiä korkeista paikoista.
Ylivieska kuuluu lapsuuteeni. Kesällä paistoi aina aurinko, käytiin saunassa ja juotiin sittistä.
Oulussakin olin muutaman kerran lapsuudessani, läpikulkumatkalla Kuusamoon. Ensimmäinen kerta taisi olla 40 vuotta sitten...
Ennen Ouluun lähtöä olin katsomassa elokuvaa The Monuments Men. Nyt luen R.M. Edselin kirjaa, johon fiktiivinen elokuvan tarina pohjautuu. Tästä postaan sitten kun olen palannut Oulusta.