Ghazi, Tarhunza, viljantähkät ja viini

Assyriologi kirjoittaa tällä hetkellä tutkimusta, valmistelee parin viikon päästä alkavaa kurssiaan ja nauttii vapaa-aikanaan Asko Sahlbergin historiallisesta romaanista Herodes (WSOY 2013). Kirjoitan Herodeksesta oman postauksen, kunhan saan luettua liki seitsensataasivuisen järkäleen loppuun. Voin nyt jo paljastaa, että nautin kovasti.

Syyskuisen Turkin-matkani valokuvasatoa on vielä runsain mitoin tietokoneeni kuvapankissa. Viime vuosina olen yhä enenevässä määrin alkanut kiinnittää huomiota niihin lukuisiin moderneihin hallitsijapatsaisiin, joihin Euroopassa ja joissain Lähi-idänkin maissa voi törmätä ja keväällä postasinkin jo tästä aiheesta. 

Turkissa ei juuri kohtaa monumentteja, joissa ei olisi tasavallan perustajan Mustafa Kemal Atatürkin (1881-1938) muotokuvaa. Ghazi-arvonimenkin (=soturi) saaneen Atatürkin omnipresenssi ei jää keltään Turkkiin matkustavalta huomaamatta.

Ghazi Nerikin kaivaustalolla, joka toimii entisessä koulussa.

Konyassa, hotellilta museoon kävellessäni, kohtasin uudenlaisen Ghazin. Korkealla jalustalla hallitsija seisoi sotilaan uniformu ja viitta päällään, koppalakki päässä. Vasemmassa kädessä hän pitää käyrää miekkaa. Oikeasta, edelle asetetusta jalasta kasvaa viljantähkiä. Tätä jäin lumoutuneena tien toiselle puolelle katselemaan samalla kun käteni hapuili reppua ottaakseen kameran esille.

Olin haltioitunut koska tiesin mistä tämä kuva-aihe on peräisin. Konyasta itään, Ivrizin lähteellä on 700-luvun eaa. lopulta kallioreliefi, jossa on kuvattu paikallinen säänjumala Tarhunza ja Tuwanan kuningas Warpalawa häntä palvomassa.

Tarhunzaa palvottiin monissa paikoissa Anatoliassa ja Pohjois-Syyriassa sekä heettiläisaikana että sen jälkeen, mutta Keski-Anatolian kaakkoisosassa säänjumalalla oli myös hedelmällisyyden aspekti. Tarhunza vastaa ukkosesta ja sateesta ja sade puolestaan takaa runsaan vilja- ja viinisadon. Kaikissa reliefeissä, joissa Tarhunza tällä alueella esiintyy, hänet kuvataan samalla tavalla: hän pitelee käsissään viininoksaa ja viljatähkiä, jotka kasvavat hänen jaloistaan.

Ghazin viljatähkät eivät kasva niin korkealle, että hän voisi pidellä niitä kädessään.

Säänjumalan ikonografialla on vastineensa myös alueen piirtokirjoituksissa. Sultanhanista löydetyssä steelassa Sarwatiwara-niminen mies kertoo pystyttäneensä Tarhunzan kuvan viinitarhaansa ja kuinka vilja oli sitten kasvanut jumalan jalasta (J.D. Hawkins, Corpus vol. 2 463-472). Monumentissa ei ole reliefikuvaa joten Tarhunzan kuva tässä tapauksessa oli erillään seisova reliefi tai patsas.

Sultanhanin steela, Ankara, Anatolian sivilisaatioiden museo, Inv. 37 + 12132.

Piirtokirjoitus on kirjoitettu hieroglyfi-luuviksi kutsutulla kirjoitusjärjestelmällä. Usein etenkin sanamerkit ovat tunnistettavan näköisiä, kuten alla viinin merkki, joka on aivan selvä oksa viinirypäleineen.

Konyassa museon pihan sato on varmaankin nyt kypsynyt ja korjattu.

Matkalla omaan menneisyyteen

Väsynyt assyriologi on saapunut matkansa ensimmäiseen varsinaiseen kohteeseen, Eregliin Taurus-vuoriston juurella. Eilen matka alkoi auringonnousun kanssa samaan aikaan.

Espoossa oli usvaista.

Välilasku Münchenissä, papyrofiili assyriologi rakastaa Fabbrianon paperikauppaa...

Mustanmeren yllä oli myrskypilvi.

Ankara on levinnyt Anatolian kukkuloille kuin pullataikina.

Tunnustan yhden perversion: väitöskirjan keruumatkoilta lähtien minulla on ollut outo perversio turkkilaisia bussiasemia kohtaan. Rintaani kohoaa outo innostus. Niillä tulee tunne, että koko maailma seikkailuineen (tai ainakin Turkin joka kolkka) on avoin, bussilla pääsee mihin tahansa.

Tällä kertaa ostin lipun Konyaan.

Konyan museon pihassa viinirypäleet kypsyvät. Täälläkin olin viimeksi noin 17 vuotta sitten. Tällä matkalla palaan omaan menneisyyteeni. Monet paikat ovat tunnistamattomia vaikka toisissa aika on pysähtynyt jo tuhansia vuosia sitten. Näistä kerron lisää mahdollisuuksien mukaan. Anatolian nettiyhteydet ovat arvaamattomia.