sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kauneus tulee, arvona, ennen järkeä...: Matti Klinge, Palmyran raunioilla.

Assyriologi oli viime torstaina jälleen juhlimassa kirjaa: Siltalan sympaattisessa kustantamossa julkaistiin professori Matti Klingen Palmyran raunioilla. Päiväkirjastani 2015-2016 (Siltala 2016) ja samalla juhlittiin myös professorin syntymäpäivää (oikea päivä pari viikkoa sitten, elokuun viimeisenä ). 


Olen lukenut Klingen päiväkirjoja aikaisemminkin ja löytänyt niistä paljonkin mielenkiintoista ja innoittavaa. Palmyran raunioilla kiinnosti luonnollisesti jo pelkästään nimensä vuoksi. Mitä Klinge on pohtinut Palmyraan liittyen samaan aikaan kun itse olin kiireinen erilaisten haastatteluiden (esim. täällä ja täällä ja täälläkin) kanssa?

Asiantuntemukseni ja haastattelujen vuoksi minua ei kuitenkaan oltu kutsuttu paikalle, vaan puolisona. Professori kysyikin yllättävästi olinko koskaan ollut Palmyrassa. Tällaisesta ei pidä hämmentyä, tiedän että Klinge ei juuri katso televisiota tai seuraa sähköistä mediaa. Oli erittäin mukavaa saada päiväkirja heti tuoreeltaan, sen parissa kuluikin sitten eilinen lauantai sen jälkeen kun olin käynyt syyrialaisen ystäväkollegan kanssa kävelyllä, puolison kanssa ruokaostoksilla ja ruokkinut sitten perheen.

Palmyraa Klinge käsitteleekin melko seikkaperäisesti. On luonnollista, että hänen lähestymistapansa on toinen kuin assyriologilla ja/tai lähi-idän arkeologiaan erikoistuneella tutkijalla. Klinge kertaa Palmyran poliittista historiaa muttei mainitse kauppakaupungin (minun mielestäni) merkittävintä piirrettä eli monikulttuurisuutta (s. 56). Länsimaisen kulttuurihistorian kannalta ehdottomasti tärkeimmän "kuvateoksen" hän mainitsee nimeämättä opusta (ehkä sen vuoksi, että matkaajat ja kirjan tekijät olivat Brittejä?): Robert Woodin (1717-1771) The Ruins of Palmyra (1753) -teoksen piirroksilla oli valtava vaikutus erityisesti arkkitehtuuriin (lue esim. tämä ). Sen sijaan Klinge antaa erinomaisia vinkkejä Cornelius Loosin (1686-1738), Kaarle XIIn upseerin suuntaan, jonka Lähi-idän matkan piirroksista suurin osa tuhoutui, mutta joka kahden muun upseerin kanssa kävi Palmyrassa 1700-luvun alussa. 
Kuva: C.-F. Volney, Les ruines ou méditation sur les révolutions des empires (1791)
Ja sitten Constantine-François Volney (1757-1820) ja hänen teoksensa Les ruines ou méditation sur les révolutions des empires (1791)! Kuutamokävelyt ja raunioromantiikka -- huikean antoisaa pohdintaa, tällaisissa hän on parhaimmillaan. Olin myös ilahtunut siitä, että Klinge on löytänyt Google Earthin ja sen myötä rajattomat mahdollisuudet virtuaalimatkailuun. Se on ainoa tie tällä hetkellä päästä ihailemaan Palmyraa, sellaisena kuin opimme sen tuntemaan. Tänään rauniot antavat täysin erilaisen vaikutelman.

Mitä muuta professorin vuoteen mahtui? Paljon kiehtovaa ja ajatuksia herättävää. Tässä lyhyt lista niistä kohdista, jotka puhuttelivat minua, tai joista Klinge lausuu päteviä ajatuksia (jos listaisin kaikki, tulisi listasta pitkä):
1) antikvariaateissa ja muissa paikoissa haahuilu, kirjojen löytäminen (lukemisen ja kirjoittamisen ohella parasta mitä tiedän)
2) kasvienkeräily (koululaiset joutuvat taas töihin kesälomillaan!)
3) muistin mysteerit
4) vai kirjoittiko Johanneskin kreikaksi?
5) pengotaanko arkistoja? (toimittajat vähättelevät tutkijoiden työtä ja aikaansaannoksia)
6) maahanmuuttajat opetetaan englanninkielisiksi (totuus on kuitenkin se, että Syyriassa vain ylen harva osaa enää ranskaa, heistäkin suurin osa vanhemman sukupolven ihmisiä).
7) niukkuus pakottaa luovuuteen
8) Maarit Tyrkön Tyttö ja nauhuri ("Hyvin hienosti ja hienovaraisesti formuloitu!")
9) Historia -- muistettava vai unohdettava?
10) oletus: "tuskinpa meille on jäljellä ainoatakaan ehjänä säilynyttä kreikkalais-roomalaista temppeliä" (s. 67) : Baalbekissa on yksi, joka lähentelee tätä, sitäkin voi varmaan käydä ihastelemassa Google Earthin avulla.
11) opiskelijat kieltävät osaavansa "pakkoruotsia", vain suomea ja englantia osataan (tämä on niin totta!)
12) tutkijoiden "kesälomat" (minulle aineistonkeruumatkat ovat henkistä lomaa kotioloista, vaikka teenkin ankarasti töitä)
13)Aku Ankan maailmanhistoria (kuuluu myös meidän poikien lukemistoon...)

Huolimatta siitä, että pidän hyvin paljon Klingen esseistisestä kirjoitustyylistä, olisi hienoa jos hän hieman enemmän raottaisi riveillä omaa elämäänsä. Henkilökohtaiset merkinnät ovat hyvin vähäisiä vaikka pieniä väläyksiä kyllä silloin tällöin tulee. Kirjan parhaimpiin lauseisiin kuuluukin: kauneus tulee, arvona, ennen järkeä... . Lukekaa Klingen Palmyran raunioilla niin saatte tietää, missä kontekstissa hän näin toteaa, suosittelen lämpimästi!

maanantai 12. syyskuuta 2016

Minäkuvia myöhäisheettiläisistä Mark Wallingeriin

Tämän postauksen assyriologi halusi tehdä jo heinäkuussa -- olin niiin fiiliksissä Mäntän Serlachius-museo Göstassa aina lokakuun alkuun jatkuvasta Mark Wallingerin Mark -näyttelystä, etten ollut kotimatkalla pysyä nahoissani. Ongelmaksi muodostui kuitenkin vähäinen aika ja se, että näyttelyn oheen tehty kirja ei heinäkuussa vielä ollut myynnissä (= kauheaa kun ei voi ostaa kirjaa samalla!). Nyt viikonloppuna minua onnisti, sain kirjan odottamatonta kautta ja eilen, sanoinkuvaamattoman ihanan päivän päätteeksi, pääsin myös tutustumaan kirjaan. 
Olen modernin taiteen kanssa täydellinen harrastelija. Aika usein modernit taideteokset jättävät minut jollakin lailla kylmiksi, tai moninaisten kysymysten äärelle, koska minulla ei ole välineitä niiden avaamiseen. Toisaalla suon itselleni myös "puhtaan" esteettisen nautinnon, jos sellainen sattuu eteen. Kaikkea ei tarvitse selittää tai ymmärtää. Mäntän näyttelyn teoksissa Wallinger sanoo "minä" sekä omakuvien muodossa että myös muutoin. 

Mikä näissä Wallingerin "I" - omakuvissa iski niin sieluun, että saivat minut haukkomaan henkeäni?
Olen viimeisten vuosien aikana kerännyt materiaalia kirjaan, joka käsittelee myöhäisheettiläisiä  (n. 1200-700 eaa) patsaita. Suurin osa patsaista tai niiden jalustoista on pieninä, vaikeaselkoisina fragmentteina, koska kaupunkeja valloittaneet armeijat ja niiden jälkeiset vuosisadat eivät kohdelleet näitä patsaita kovinkaan hyvin. Kokoan aika mittavaa palapeliä, yritän valottaa patsaiden merkitystä niitä pystyttäneille henkilöille, yritän päästä selvyyteen miksi, milloin ja missä nämä patsaat seisoivat. Tärkeitä osia palapelissä ovat myös piirtokirjoitukset, jotka liittyvät näihin patsaisiin. Monet tekstit oli kaiverrettu patsaaseen itseensä, toiset taas kertoivat patsaiden pystyttämisestä ja sijaitsivat todennäköisimmin patsaan välittömässä läheisyydessä.
Keskeistä hieroglyfi-luuviksi kutsutulla kirjoitusjärjestelmällä kirjoitetuissa piirtokirjoituksissa on se, että ne hyvin usein alkavat tämännäköisellä sanamerkillä, jonka alkujuuret todennäköisimmin ovat sijainneet juuri patsaisiin kaiverretuissa teksteissä.
Ihmistä esittävä profiili osoittaa kädellään itseään, aloittaa tekstin sanomalla "Minä olen", jota seuraa hallitsijan oma nimi ja merkki translitteroidaan tieteellisissä tutkimuksissa latinankielisellä sanalla EGO, eli minä. 

Oma teoriani on, että koska "muotokuvat" eivät tuolloin olleet näköispatsaita, tarvittiin piirtokirjoitus kertomaan kenen patsas oli kulloinkin kyseessä. Patsaalla ja tekstillä oli toisiinsa indeksinen suhde. Jos jotakuta kiinnostaa, muutamia näitä patsaita ja niiden syntyhistoriaa koskevia ajatuksiani olen julkaissut tässä artikkelissa.
Wallingerin "I -omakuvat" olivat minulle suoraa jatkumoa näistä myöhäisheettiläisistä patsaista, jotka alkavat sanalla EGO. Siksi ne sykähdyttävät. Ja siksi, että ne ovat yhtä vähän näköispatsaita kuin nuo myöhäisheettiläiset kuvat aikoinaan. Nämä näyttelyssä otetut kuvat eivät kuulu siis "selfie"-genreen, nämä ovat "yhteiskuvia" Wallingerin kanssa.
Suosittelen taas visiittiä Mänttään, Wallingerin Mark on esillä siellä vielä monta viikkoa!
Moni muukin työ teki vaikutuksen. 



































Koiramme, kuningas Mesilim, oli pöllämystynyt hevosista, jotka seisoivat vain paikallaan...