torstai 27. helmikuuta 2014

Vielä pala Firenzeä: Joel Haahtelan Lumipäiväkirja

Assyriologi on blogin pitämisen myötä alkanut lukemaan myös sellaista (etenkin suomalaista) kirjallisuutta, mille ei oletettavasti olisi muutoin antanut mahdollisuutta. Tästä on kiittäminen ennen kaikkea ihania kirjabloggareita, joiden sivuja seuraamalla olen ensi kertaa saanut tietää monista kiinnostavista nimistä ja kirjoista. Yksi tällainen tuttavuus on Joel Haahtela: hänen nimensä esiintyy usein kirjablogeissa ja tuntuu, että hänellä on oma vakiintunut ihailijakuntansa.
Ennen joulua olin puolison kanssa kirjalahjaostoksilla kustantajien kaupoissa. Kävi sitten niin, että lahjojen lisäksi mukaan tarttui ainakin viisi kirjaa ihan vain itselle, kun hintoja useista oli alennettu noin 70%... Yksi oli Haahtelan Lumipäiväkirja (Otava 2008), pokkaripainoksena, 2,50 euron hirmuiseen hintaan. Ajattelin tämän olevan oiva mahdollisuus tutustua kirjailijaan, josta puhutaan ja kirjoitetaan paljon.
Luin kirjan juuri ennen Firenzeen lähtöäni, pieninä palasina esitelmänteon, luentovalmisteluiden ja kaiken muun keskellä. Tarinassa sataa lähes koko ajan lunta. Se toi mieleen Orhan Pamukin Lumen (Tammi 2004), siinäkin pyryttää jatkuvasti. Kirjan päähenkilö on professorismiehiä, Saksassa opiskellut, kuten minä ja vielä 1970-80 -lukujen saksalaisten terrorismitapahtumat "osa-aiheena" saivat aikaan sen, että olin heti kiinni tarinassa. Muistan, kuinka kesällä 1982 menin viemään oleskelulupahakemusta Saksan suurlähetystöön Fredrikinkadulle (vaihto-oppilasvuotta varten) ja olin lievän järkyttynyt eteistilan turvatoimista, pelästyin vahvasti aseistettua saksalaista turvamiestä (minusta hän näytti sotilaalta) ja huoneen seiniä peittäneitä isoja etsintäkuulutusjulisteita RAFin aktiiveista. Pidin kovasti koko kertomuksesta ja nautin sen lukemisesta, siitäkin huolimatta, että yksi minun mielestäni epäuskottava piirre juonta hallitsi. Se, että suomalainen nuori mies, jolla oli Saksassa rakkaussuhde myöhemmin terroristiksi paljastuneen naisen kanssa, olisi saanut etenkään 1970-luvulla elää elämäänsä täysin rauhassa ilman että poliisit olisivat kertaakaan häntä kuulustelleet ja kysynyeet naisen perään. Kaikkien jahdattujen terroristien taustat tutkittiin tarkkaan ja heidät myös profiloitiin "entisen elämänsä" perusteella. On myös vaikeaa ajatella, että vapaaksi päässeen terroristin vanhemmat asuisivat vielä samaa taloa, etenkään vartiotta (lähinnä liian päällekäyvän median vuoksi).
Päivää ennen Firenzeen lähtöä Haahtelan tarinassakin päästään sinne:

... puoli vuotta Erikan paluun jälkeen Firenzessä: jäädään tänne. Ei mennä koskaan takaisin. Ne olivat Erikan sanoja, minä muistin. Silloin oli talvi ja hotellihuoneessa kylmä. Oli kääriydyttävä peittoihin, kesällä kaupunki olisi sietämätön. Me kävelimme katuja umpimähkään ja Botticellin maalaukset järkyttivät häntä. Ne ovat liian kauniita, Erika sanoi ja pyysi minua viemään hänet pois (s. 116).

Minun hotellihuoneessani oli kuitenkin lämmintä ja Botticellit antoivat minulle voimaa. Samoin tämä Arezzon vihaisen näköinen Khimaira, joka tänään asustaa Firenzen arkeologisessa museossa. Sen nenärypyt ovat assyrialaista, silmienväliset kaksi "kuhmua" myöhäisheettiläistä perua...
Pidempiä analyysejä Lumipäiväkirjasta löydät esim. MarialtaSaralta ja Katjalta.

perjantai 21. helmikuuta 2014

Assyriologi pulassa: kenkämerkki pettää!

Jo noin kymmenen vuoden ajan assyriologi on uskollisesti käyttänyt Camper-merkkisiä kenkiä. Niitä on tälläkin hetkellä kaapeissa noin puolen tusinaa paria. Olen toki ostanut muitakin kenkiä (tosin huomattavasti vähemmän kuin kenkäfriikkeinä nuoruusvuosinani), mutta campereista on viime vuosina tullut oikeastaan ainoita kenkiä, joilla KÄVELEN. Kenkiä, joilla PYSTYN kävelemään. Viime vuosien terveysvaivat ovat aiheuttaneet sen, etten enää käytä muita kenkiä (varsinkaan korollisia) kuin juhlatilanteissa. Kaikenlaiset tutkimusmatkat vaativat kuitenkin jalalle sopivat jalkineet ja camperit jalassa olen jaksanut tehdä tutkimusta. Niillä on siis ollut olennainan ja tärkeä rooli assyriologin työssä.
Vuosi sitten talvella 2006 ostamani ja runsaasti käyttämiini nilkkureihin tuli sivuun reikä. Samana päivänä kävimme ZIOsta ostamassa minulle periaatteessa samanlaiset kengät, koska juuri mustat nahkanilkkurit ovat olleet talvella parhaat kaupunkikäytössä ja koska pystyin luottamaan siihen, että kengät ensinnäkin ovat heti alusta alkaen hyvät jalassa ja että ne kestävät kovaakin käyttöä ainakin muutaman vuoden. No koska edellinen pari oli pitänyt kutinsa noin seitsemän vuotta, emme tulleet ajatelleksikaan, että kuitti olisi pitänyt säilyttää. 
Jo joulun sateiseen aikaan panin merkille, että jalkani omituisesti kastuivat kävellessäni ulkona. Yritin katsoa, että onko esim. reunassa jokin pieni reikä, ie. nahan ja kumisen pohjan liimauksessa jotain vikaa. Kengät näyttävät ulkoisesti moitteettomilta. Kaksi viikkoa sitten Firenzessä maanantainpäivän taukoamattomassa sateessa kärsin läpimäräksi kastuneista varpaista, etenkin oikeassa jalassa. Olo oli suunnattoman epämiellyttävä ja onneton enkä kyennyt keskittymään kauneuteen enkä edes osotosten tekoon märistä jaloista johtuen. Jostain syystä parin pohjat falskaavat, näennäisestä ehjyydestään huolimatta.
Jotenkin en voi käsittää, miten vasta vuoden vanhat kengät pettävät näin. Viikko sitten vein kengät näytille ZIOon. Siellä ei suostuttu ottamaan kenkiä ilman kuittia vastaan ja lähettämään niitä valmistajalle arvioon (he kuulemma tarvitsivat kuittia kirjanpitoonsa, koska lähettävät kengät ensin suomalaiselle suutarille). Minulle ja puolisolleni olisi lähes ylivoimainen ja erityisesti erittäin aikaavievä tehtävä yrittää etsiä kuittia tms. "arkistoistamme" ja minusta on kohtuutonta, että ZIO ei jousta tällaisessa tapauksessa kun valmistaja antaa tuotteilleen kahden vuoden takuun ja voisivat luottaa sanaani siitä, että pari on ostettu nimenomaan heiltä (niinkuin kaikki muutkin camperini).
Tämä on siis aidon tuskainen hätähuutoni Camperille: kannattaako minun lähettää kenkäni suoraan teille? Kannattaisiko se? Olen tuskainen sen vuoksi, että tähän aikaan vuodesta on vaikeaa löytää uusia talvikäyttöön sopivia nilkkureita ja kevätkenkäsesonkiin on vielä aika lailla matkaa. Eikä minulla ole edes aikaa juosta kaupoissa (ainoat kengät, joilla sen pystyn tekemään kastelevat jalkani näillä keleillä) hakemassa sopivia. Ostaisin mielelläni uuden parin Campereita, heti paikalla, mutta ymmärrätte kai, että uskoni ja luottamukseni on tipotiessään. Ainakin väliaikaisesti. Lupaan postata uudestaan jos vastaatte minulle!
Kunnioituksella (ja ihailulla hienoista kengistä),
assyriologi pulassa

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Mitä luin tänään: Passionate Nomad. The Life of Freya Stark

Assyriologi on jo pidemmän aikaa tiennyt nimen Freya Stark (1893-1993) ja ainakin selannut vaikkei ehkä kokonaisuudessaan lukenut yhtä hänen Turkkiin sijoittuvaa matkakirjaansa (Alexander's Path, from Caria to Cilicia (1958) ). Nopeamminkin olisin hänestä kiinnostunut jos isäni olisi jo aikoinaan hankkinut Starken kirjoja tai jos Helsingin yliopiston kirjastokokoelmissa olisi enemmän hänen teoksiaan. Näin ei kuitenkaan ole. Viime syksynä sitten tilasin Amerikoista asti Jane Fletcher Geniessen elämäkerran Starkesta: Passionate Nomad. The Life of Freya Stark (Modern Library 1999). Minua kiinnosti tämän naisen elämä ja matkat, vaikken niistä tosiaan etukäteen hirveästi tiennytkään.

Starken elämää on hyvin vaikeaa alkaa tässä kuvaamaan edes pääpiirteissään. Hän oli kiehtova, mutta äärimmäisen ristiriitainen persoonallisuus. Italiassa nuoruutensa asunut, koulutukseltaan likitulkoon autodidakti Stark lähti 1927 laivalla Libanoniin, taskussaan vain vähän rahaa. Noilla vähillä rahoilla hän ensin opiskeli arabian puhekieltä Beirutissa ja matkasi sen jälkeen Damaskoksesta druusien alueelle, jota ranskalaiset pitivät hallussaan ja jolle matkustaminen oli kielletty. Tästä alkaa moninaisten matkojen ja niistä kirjoitettujen kirjojen sarja, jotka tekivät Starkista etenkin Brittien Kansainyhteisössä kuuluisan henkilön. Eikä vähiten sen vuoksi, että usein brittiviranomaiset joutuivat pelastamaan hänet kiperistä tilanteista. Jokaisella matkallaan hän oli vähintään kerran vakavasti sairaana. Toisen maailmansodan aikaan hän toimi mm. Kairossa ja Bagdadissa brittiarmeijan palveluksessa. 

Kaikkia Starkin myöhempiäkin matkoja leimasi juuri minimaalinen budjetti: hän laski paikallisten vieraanvaraisuuden varaan eikä matkannut autiomaan halki mukanaan teltat, kamelit, henkivartijat ja kokit niinkuin rikkaan teollisuuspohatan tytär Gertrude Bell (1968-1926) teki ennen ensimmäistä maailmansotaa, pappa betalar-meiningillä. Aluksi Stark näyttää inspiroituneen Bellin elämästä ja teoksista, mutta omahyväiseen tyyliinsä kuvitteli tekevänsä kaiken paremmin. Todellisuudessa hänen kansatieteellisten ja kartografisten tutkimuksiensa  taso ja arvo eivät ole päätähuimaavia (siinä missä Bellin kirjoja luetaan yhä ja etenkin hänen valokuva-arkistonsa arvo on suuri). Kuvaavana esimerkkinä voidaan ottaa kahden akateemisen naisen kanssa yhdessä toteutettu tutkimusmatka Jemeniin 1937: tiukassa aikataulusuunnitelmassa Stark ei ollut ottanut huomioon muslimien paastokuukautta ramadania, mikä tuohon aikaan pysäytti ihmisten elämän ja työteon lähes totaalisesti. He joutuivat siis odottamaan rantakaupungissa kokonaisen kuukauden ennen kuin kykenivät matkaamaan sisämaahan ja aloittamaan arkeologisen tutkimuksen. Ramadanin päättymisen jälkeen lämpötilat nousivat aivan liian korkeiksi ja kaikki naiset makasivat vuorotellen sängyissä potien vaarallisia sairauksia tai sitten ainoastaan riidoista johtuvaa mielipahaa.

Starkin rakkauselämä oli onneton. Hän oli vanhapiika ainoastaan olosuhteiden pakosta. Ulkonäöllisiä puutteitaan (nuoruudessa sattunut onnettomuus oli ruhjonut hänen kasvojaan) hän yritti epätoivoisesti paikata näyttävillä asuilla ja hatuilla ja erityisen hankalaksi hänen elämänsä teki se, ettei hän kyennyt tunnistamaan saati hyväksymään seurapiireissä liikkuvia homoseksuaalisesti suuntautuneita miehiä. Heidän ystävyytensä Stark usein tulkitsi väärin, eikä lopulta kypsässä iässäkään vielä ymmärtänyt sitä, että häntä kosinut mies tahtoi hänen kanssaan naimisiin ainoastaan saadakseen elämälleen säädylliset kulissit. Koko ympärillä parveillut ystäväkunta tiesi tämän ja tiesi myös sen, miten onnettomasti avioliitto tulisi päättymään.

Jane Fletcher Geniesse on tehnyt huolellista taustatyötä ja kuvaa Starkia sekä sympaattisesti että kriittisesti. Tätä biografiaa oli ilo lukea. Monet Starkin luonteen huonommat piirteet johtuivat lapsuuden ja nuoruuden vaikeista olosuhteista. Jos Stark olisi saanut kunnollisen koulutuksen ja hänen lahjojaan olisi tuettu, olisi hän voinut olla yksi aikansa huippunaistutkijoista. Hän janosi kuuluisuutta ja ihailua, mutta vaatimattomampi asenne ei olisi vienyt eteenpäin. Hatun noston arvoinen elämä, sinnitteli satavuotiaaksi. Ja ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja -- kaikille, jotka ovat kiinnostuneita Lähi-idästä, sodan aikaisesta vakoilutoiminnasta, vahvoista & erikoisista naisista...

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Vielä kerran Firenze

Assyriologi on kotiutunut Firenzestä. Maanantaina siellä satoi. Taukoamatta ja jalat kastuivat armotta, koska oikea kenkä muodollisesta ehjyydestään huolimatta falskasi. Olin siis lähestulkoon tyytyväinen päästessäni lentokoneeseen.
Müncheniin laskeuduttaessa lumihuippuiset alpit näkyivät häivähtävän hetken ennen auringonlaskua. Näky sykähdyttää aina ja aina olen yhtä kiitollinen jos saan sen nähdä.
Firenze on kaunis. Tiedostoihin tallentui aika monta kuvaa, vaikka aikaa olikin hyvin vähän. Joskus palaan ja haluan nähdä jotain myös ympäristöstä. Sain paljon aineksia kaikenlaiseen ajatteluun (etenkin tieteellisiä, tieteellisessä kokouksessa kun oltiin...) ja maanantain sateinen tunnelma oli sopiva erilaisiin melankolisiin mietteisiin...
Ostoksilla en ehtinyt juuri käydä, paperikaupassa kuitenkin... Ostokset käärittiin sävysävyyn silkkipaperiin. Papyrofiilin addiktioiden täydellinen toteutuspaikka.
Antiikkia ja prinsessaunelmia olisi myös saanut jos sellaisia olisi tarvinnut.
Ja mitä tähän vielä laittaisin? Koirat kiinnittivät huomioni. Karkamisin uudet löydöt mieleni. Niistä myöhemmin. Seuraavaksi postaan suomalaisille hieman tuntemattomasta naismatkailijasta ja -kirjailijasta Freya Starkista, jonka elämästä luin juuri biografian.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Firenze la bella 3

Assyriologi hurahti Firenzen kauneuteen. Aamulla ensin Arkeologisessa museossa. Suurin osa kuvista on vielä oikeassa kamerassa, mutta eilen ymmärsin miten helppo iPadillä on kuvata huikeita kattoja, kupoleita, maalauksia. Hurahdin kattojenkin kuvaamiseen.
Arkeologisen museon egyptiläisesineiden salien katot on joskus aikoinaan maalattu "egyptiläisiksi" peittäen alkuperäiset maalaukset. Yritettiinkö tässä salissa taas ottaa esille vanhempi kerros, on epäselvää. Oudon näköinen se ainakin oli.

Uffizin galleria on pyörryttävä paikka, vaikka siellä ei saakaan valokuvata. Kuvasin siis vain ikkunamaisemia ja pari kattomaalausta... Kaikkia en tähän laita, vielä, vaikka kuinka tekisi mieli.
Uffizin ikkunoista avautui maisemia, jollaisia näkee vain postikorteissa ja unissaan.
Hetkessä kirpakka tuuli oli pyyhkinyt pilvet mennessään -- sen kylmyyden sain kokea kun vihdoin tuntien haahuilun jälkeen astuin jälleen ulos. Huomenna on aamulla vielä aikaa ennen kuin paluu karuun arkeen tapahtuu...

lauantai 8. helmikuuta 2014

Firenze la bella 2

Assyriologi on nyt istunut kaksi päivää tieteellisessä kokouksessa ja vielä tänään aamupäivällä on tiedossa mielenkiintoisia esitelmiä etenkin Karkamisin uusimmista kaivauksista. Kaupungista en ole oikeastaan vielä nähnyt mitään. Vain Rettoraton juhlasalin katon...

Tässä kuitenkin pari kuvaa paikoista, joissa olen ollut, kokouspaikan nurkan takana...

Lisää postauksia tiedossa, kunhan kunnolla jalkaudun kaupungille...

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Vastaus haasteeseen

Marjatta haastoi minut vastaamaan 16een kysymykseen hyllyssäni olevien kirjojen nimillä. En ole kovin "haasteellinen" bloggaaja, tähän kuitenkin vastaan mielelläni vaikken laitakaan sitä eteenpäin tietyille henkilöille. Ylen hauskaa kuitenkin olisi, jos blogistikollegat, jotka lukevat muita kuin suomenkielisiä kirjoja, vastaisivat juuri noilla vieraskielisillä "titteleillä". Omat vastaukseni ovat osittain muunkielisiä -- eikä niitä kaikkia tarvitse ottaa kirjaimellisesti tai tosissaan. Olen vastannut kysymyksiin pilke silmäkulmassa, samalla periaatteella kuin tätä "lifestyle"-blogianikin kirjoittelen. Ja jos en osannut valita kahden hyvän välillä, laitoin molemmat :).

1)  Oletko mies vai nainen?  
The Portrait of a Lady
Gruppenbild mit Dame
2) Kuvaile itseäsi?
Luen ja matkustan
Hyljättiin outouden vuoksi
3)  Mitä elämä sinulle merkitsee?
Oma tie
4)  Kuinka voit?  
Olemisen sietämätön keveys
Vaikea aika
5)  Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
Hiljainen Talo
Sanojen talossa
6)  Mihin haluaisit matkustaa?
Kärlekens ingenmansland
Med Daphne på Nilen
7)  Kuvaile parasta ystävääsi.
Passionate Nomad
Teacher Man
Kirjavaras
8)  Mikä on lempivärisi?
Nimeni on Punainen
Die Rote
9)  Millainen sää on nyt?
Puuskatuulessa
10) Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?
Twilight of the Romanovs
A midsummer's night dream
Morgen ist auch ein Tag
11) Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi?
Minä palaan jalanjäljilleni
Kadonnutta ihmisyyttä etsimässä
12) Millainen on parisuhteesi?
Säädyllinen murhenäytelmä
Vaarallista kokea
Tarina rakkaudesta ja pimeydestä
13) Mitä pelkäät?
Arms of Nemesis
Le Fantôme de l'Opera
14) Päivän mietelause.
Carpe diem! Hauskaa ja hyödyllistä latinaa.
15) Minkä neuvon haluaisit antaa?
Beim nächsten Mann wird alles anders
16) Miten haluaisit kuolla?
Pyhissä maissa ja pahoissa
Jeder stirbt für sich allein
Der Tod in Venedig
Assyriologi palaa jälleen patsaidensa pariin (= Firenzen esitelmä) ja toivottaa kaikille hauskaa sunnuntaita -- kirjojen parissa tai ulkoillen!