lauantai 19. maaliskuuta 2016

Ihmeellinen päivä: pakolaiskertomus ja Lux et tenebrae kantaesitys

Assyriologi on lukenut jo jokin aika sitten loppuun erään dekkarin, josta haluaa postata, muitakin kirjoja olisi jonossa. Toivottavasti ensi viikolla saan aikaiseksi. Nyt kuitenkin jotain eilisestä. Eilinen oli ihmeellinen päivä, monella tapaa.
Viime viikonloppuna tutustuin jo lyhyesti Syyriasta Suomeen tulleeseen pakolaiseen, kollegaan. Eilen hän tuli tapaamaan minua kotiini ja sain kuulla hänen tarinansa. Minua hiukan vanhempi nainen, hento olemus. Syyriaan jäi kaikki. Oma talo, puutarha, kirjat, työ, itsenäisen omillaan tulevan ihmisen ylpeys. Minä kerroin omaa tarinaani hänen kotimaastaan, paikoista, ystävistä ja kollegoistakin, jotka molemmat tunnemme. Hänen todellisuutensa on nyt pieni yksiö espoolaisessa lähiössä, ovessa ei nimeä. Yksinäisyys. Perhe muualla, hajallaan maailmalla. Onnellinen sattuma (minä haluan uskoa sen olevan johdatusta) on, että hän asuu likellä omaa kotiani. Nyt kun yhteys on syntynyt, voimme tavata toisiamme ja käydä myös yhdessä kävelemässä. Suomessa on hänen mielestään ihana rauha ja turvallisuuden tunne. Koko päiväksi jäi haikea tunnelma pinnalle, koko maailman suru ja kauneus tiivistettynä yhteen aamuun. 

Päivän toinen ihmeellinen asia oli Kirkko soikoon -festivaalin juhlavastaanotto ja sen jälkeinen konsertti Helsingin Tuomiokirkossa. Sain muutama viikko sitten kutsun sähköpostiosoitteeseen, joka ei ole ihan yleisesti tiedossa. Hieman ihmettelin kutsuvieraslistalle joutumista, mutta ajattelin että itse tilaisuudessa olisi tuttuja, jotka selittäisivät sen, että minua oli joku tässä yhteydessä ajatellut.
Toisin kävi. Juhlavastaanotolla ei ollut yhtään ainutta tuttua naamaa. Olo oli hieman hämmentynyt. Puolisoni kanssa totesimme jälleen kerran elävämme pienessä helsinkiläisessä kuplassa ajatellen, että tunnemme niin paljon erilaisia ihmisiä erilaisista yhteyksistä...
Konsertissa kuulimme Bachia (aina kaunista ja elämys kirkossa kuultuna) sekä kantaesityksen Eero Hämeenniemen teoksesta Lux et tenebrae. Musiikkiin oli yhdistetty myös valoteos. Ihastuin kovasti ja olenkin syvän kiitollinen kutsusta kukan nyt ikinä olikin varsinaisesti sen takana. Käyn harvemmin konserteissa ja nyt huomasin kuinka elähdyttävä vaikutus elävällä musiikilla jälleen oli. Pyrin nyt siihen, että lähtisin useammin juuri kuuntelemaan elävää musiikkia.
Aamun ja illan konsertin väliin mahtui tunti Kansalliskirjastossa. Se on avattu uudelleen suuren remontin jäljiltä. Tämä on yksi tärkeimmistä kirjastoista elämässäni, en ole tutkija, joka kykenee tuottamaan tekstiä kellarikomerossa vaan inspiroiva ja esteettisesti kaunis ympäristö on olennaninen. Rotondan avokokoelmissa kirjat ovat kutakuinkin entisillä paikoillaan, se tuntuu hyvältä.
Päivän valo ja pimeys -teemaan sopi kirjaston kupoli kello 17.15. Maaliskuun valon sykähdyttävä kirkkaus ja kauneus teki kipeää ja antoi toivoa samanaikaisesti. 

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Mitä luin tänään: Lotta Nuotio, Yksi miljoonista. Modin pako Syyriasta

Assyriologille lähetettiin kustantajan toimesta ja kirjailijan pyynnöstä mielenkiintoinen kirja: Lotta Nuotio, Yksi miljoonista. Modin pako Syyriasta (Otava 2016). Se kertoo yhden tarinan miljoonista eli miten nuoren syyrialaisen miehen elämä muuttui kertaheitolla viisi vuotta sitten kun maassa alkoi kansannousu, vaikka hän ei siihen millään tavalla poliittisesti osallistunutkaan. Ja miten hänelle ei loppujen lopuksi jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin paeta maasta. 


Lukukokemuksesta tuli henkilökohtaisempi ja ravistuttavampi kuin ennakkoon ajattelin. Vaikka Syyrian sisällissota on koskettanut minua ihmistasolla syyrialaisten ystävieni kautta ja olen syvän huolestunut maan kulttuuriperinnöstä ja muinaismuistoista, olen viimeisten viiden vuoden aikana vaalinut puolueettomuuttani ja kieltäytynyt kategorisesti esittämästä mielipiteitäni muista kuin kulttuuriperintöön liittyvistä asioista. Minulla on ainoastaan omakohtaiset kokemukseni Syyriasta sekä hajanaisesti hankittua tietoa sen yhteiskunnasta ja/tai konfliktin tapahtumista. En siis väitä olevani mikään "asiantuntija" -- ihmisten pariin jalkautumiseen pohjaavaa näkemystä asioista se ei kuitenkaan poista. Kirjaa lukiessani palaan kuitenkin jatkuvasti takaisin sotaa edeltävään Syyriaan, missä ulkomaalaisena tutkijana oli liki paratiisimaista liikkua. Voin palauttaa silmieni eteen sen Syyrian mitä Modikin haikeasti kuvaa. Myös silloin kaikki "tiesivät", että pinnan alla tapahtui paljon, mutta "puolueettomuuden nimissä" ei halunnut niitä asioita ajatella. 
Teoksen takakansi mainostaa tarinaa henkeäsalpaavaksi, eikä syyttä. Nuotio on onnistunut erinomaisesti keskittyessään yhden ihmisen/perheen kohtaloon sisällissodan jaloissa ja teksti tunkeutuu, jos sallitte minun käyttävän jo hieman kliseistä ja kulunutta kielikuvaa, iholle ja jopa ihon alle. Modi on tuikitavallinen syyrialainen nuori mies, keskiluokkainen, maallistunut, valmistumassa ammattiin ja sitten eräänä päivänä kaikki tulevaisuuden suunnitelmat ja haaveet kariutuvat kansannousuun, laittomaan pidätykseen, vankeuteen ja kidutukseen. Tämä on jo karmaisevaa luettavaa, mutta myös pako Syyriasta, oleskelu Turkissa ja ponnistukset uuden elämän aloittamiseksi Euroopassa lisäävät tarinan vaikuttavuutta: tämä kaikki olisi voinut tapahtua Sinulle. Jos olisit sattunut syntymään Syyriassa ja vaikka et olisi osallistunut kapinallisten vastarintaliikkeeseen millään tavalla. Riittää, että hallinto epäilee sinun sympatiseeraavan kapinallisia ja koska lääkärinetiikkasi mukaan kaikki haavoittuneet tulee hoitaa. Riittää, että postaat someen kuvan kotikaupunkisi sillasta. Se voi suomalaisista lukijoista kuulostaa absurdilta ja epäuskottavalta. Minä puolestani en epäile sen todenperäisyyttä hetkeäkään.

Kirjoittajana Nuotio on taitava, asettaa tarinan kertojan Modin etualalle ja vasta loppupuolella käy ilmi, että hän ilmeisesti yritti auttaa Modia pääsemään laillisesti ulos Turkista. Tekstistä ei käy ilmi se, missä vaiheessa Nuotio itse "astuu kuvaan" ja alkaa seurata tilanteen kehittymistä reaaliaikaisesti. Tietoinen valinta on ilmeisesti ollut se, ettei tekstissä aseteta ihmisen kertomusta millään tavalla kyseenalaiseksi eikä Nuotio valota lainkaan sitä, muuttuiko hänen oma käsityksesä tapahtumista kirjoitusprosessin aikana. Voin vain aavistella sitä henkistä myllerrystä mitä Modin haastatteleminen ja haastatteluiden purkaminen tekstiksi on merkinnyt. Minun teki pahaa lukea etenkin vankeusaikaa ja kidutuksia kuvaavia kappaleita, toiset taas nostivat vihaa kuten YKn pakolaisavun kykenemättömyys käsittelemään tapauksia Turkissa.

Annan kirjalle vahvan lukusuosituksen. Modin tarina on tekstinä sujuva, silti erittäin raskasta lukea, siitäkin huolimatta että siinä on "onnellinen" loppu. Me kaikki ehkä laittaisimme mieluummin pään pensaaseen ja jatkaisimme omaa turvallista elämäämme. Yksi miljoonista herättää katsomaan ympärilleen ja miettimään, missä on lähin pakolainen, mikä on hänen tarinansa ja miten kenties voisit auttaa häntä. Jakamalla yltäkylläisyydestäsi vai olemalla ystävä?