sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Pala Palmyraa kirjamessuilta

Assyriologin kotiin kokoontui eilen perhettä, sukulaisia ja ystäviä, jälkijättöisille syntymäpäiväkutsuille. En toivonut lahjoja tai kukkia, vaan sitä, että vieraat muistaisivat syyrialaisia lapsia Aleppossa ja sen ympäristössä -- siellä missä hätä on tällä hetkellä suurin ja minne kansainvälisten avustusjärjestöjen apu ei valitettavasti yllä. Suomi Syyria Yhteisö RY Rami Adhamin johdolla vie lahjoitukset lyhentämättöminä ja suoraan perille. Tarjosimme vieraille syyrialaista ruokaa ja olen erittäin onnellinen kaikkien läsnäolijoiden suuresta anteliaisuudesta. Paremmin eivät olisi voineet minulle välittämistään ja ystävyyttään osoittaa. Siis kaunis kiitos kaikille mukana olleille! Tämä merkitsee minulle enemmän kuin osaan sanoin kuvata.
Siskolta sain kuitenkin villasukat lämmittämään kymän talven varalta. Näitä arvostan myös <3!
Tänään sunnuntaina olin sitten puolison kanssa kirjamessuilla, aikaisemmin emme kerenneet. Suurimman osa ajasta kiertelimme antikvaarisilla osastoilla, niillä on usein mielenkiintoisimmat kirjat ja rakastan penkoa juuri tällaisia kasoja, niistä voi löytyä mitä vaan...
Erityinen perversioni on muinaista taidetta käsittelevät kirjat, joissa teksti ei ole kummoinen, mutta kuvat viehättävät jostain syystä. Viiden euron hinnalla tällaiset lähtevät heti mukaan. Jossain niitä tulen sitten taas käyttämään, vaikken heti osaa sanoa missä, milloin tai miten!
Kaikkea ei voi, eikä aina haluakaan ottaa mukaansa. Silloin riittää kenties valokuva muistoksi, kuten tästä muotokuvasta, ilmeisesti joskus jonkun hyvin rakkaasta lemmikistä.
Kirjamessuilta löytyi myös palanen Palmyraa. Se oli ehdottomasti otettava mukaan, siitäkin huolimatta etten ollut aivan satavarma onko meillä tämä Göran Schildtin (1917-2009) kirja, ehkä suomeksi (Ikaroksen meri WSOY 1959). Venetsiasta alkanut purjehdus Välimerellä päättyy kirjassa Beirutin satamaan, mistä Schildtit jatkavat matkaansa maitse Libanon-vuorten yli Damaskokseen ja aina Palmyraan saakka. Kirjassa olevat valokuvat pysäyttävät minut ja saavat surun ja kaipauksen jälleen kerran nousemaan pintaan. Noita tornihautoja ei satelliittikuvien mukaan enää ole.
Schildtin kuvauksesta tihkuu se, miten vaikuttunut hän oli Palmyrasta. Baalbek on hieno, ja Damaskos myös, mutta hän kuvaa niitä vain muutaman lauseen verran, eftersom de helt förbleknade inför Palmyra (s. 200). Autiomaan rauniot tuovat paljon nähneelle ja kokeneelle Schildtille uudenlaista näkökulmaa:

Skall man dra någon lärdom ur allt detta -- och vad har våra erfarenheter annars för mening? -- var det en vink om värdet av att gå utanför sina gränser, av att assimilera der främmande. Här, där den romerska hellenismen smälte samman med ökenlandets kultur, skapades någonting som verkade befruktande både på der religiösa och det konstnärliga området (s. 208).

Syyriassa on monta kulmaa, jossa kulttuurit kohtasivat ja hedelmällisesti loivat jotain uutta ja ainutlaatuista. 

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Kohta alkaa opetus!

Assyriologi on innoissaan, koska kohta pääsee taas opettamaan. Tämän talven kurssini luo yleissilmäyksen siihen, miten temppelit ja palatsit kehittyivät fyysisinä rakennustyyppeinä, sosiaalisina instituutioina, mutta myös mentaalisina  konstruktioina myöhäisneoliittiselta kaudelta aina Aleksanteri Suuren valloituksiin saakka. Aihe on mielenkiintoinen siksi, että läntinen sivilisaatiomme ja kulttuurimme on jatkanut muinaisen Lähi-idän traditioita aina nykyaikaan saakka: vaikka Euroopassa monumentaalisia temppeleitä ja palatseja ei enää niin harrasteta (kuten esim. Pietarinkirkko Roomassa tai Versailles Ranskassa), voimme tänään suunnata katseemme Turkkiin ja ihmetellä siellä toteutettuja tai rakenteilla olevia giganttisia moskeija- ja palatsihankkeita. Tämän aamun Helsingin Sanomissa Petteri Tuohinen käyttää Ankarassa sijaitsevassa uudesta 1150-huoneisesta kompleksista termiä "vertaansa vailla", joka meidät suoraan muinaiseen Assyriaan. Siellä nämä ensimmäiset "vertaansa vailla" olevat palatsit rakennettiin, Sargon IIn (722-705 eaa) ja Sanheribin toimesta.
Yllä aukeama huikean kauniista Torsten Steinbyn ja Henrik Tikkasen (kuvitus) kirjasta Romerska Bilder (1953).
Ajankohtaiseksi aiheen tekee valitettavasti se, että etenkin tämän vuoden aikana terroristijärjestö ISIS on tuhonnut runsain määrin etenkin Lähi-idän pyhättöjä, sekä uudempia että vanhempia (uskontoon katsomatta), mutta myös muinaisia palatseja modernin Mosulin kaupungin ympäristössä. Todennäköisesti joka ainut päivä tietoa jostain temppelistä ja/tai palatsista tuhoutuu ryöstökaivausten vuoksi ja tätä ei siis tapahdu ainoastaan ISISin hallitsemilla alueilla vaan muuallakin Irakissa ja Syyriassa. Tämän vuoksi koen tärkeäksi sen, että jaan tietoa kulttuuriperinnöstämme -- sellaisesta, joka on jo tuhoutunut tai on suuressa vaarassa tuhoutua. Vastaan terroriin ja tuhoon kertomalla näistä innostavista ja mielenkiintoisista asioista. Assyriologit ovat mitä suurimmassa määrin maailman muistin ylläpitäjiä ja suojelijoita, näinä ahdistavina aikoina.
Ajankohtainen kurssi on myös siksi, että minulla oli syyskuussa mahdollisuus käydä Şanlıurfan uudessa arkeologisessa museossa, minne on rekonstruoitu yksi maailman "ensimmäisistä temppeleistä", Göbekli Tepen kivikehä myöhäisneoliittiselta kaudelta.

Kurssin alustava ohjelma näyttää tältä:
For Gods and Rulers:
Temples, Palaces and Their Inscriptions in the Ancient Near East (=AAS130)

Wednesdays 10-12, 28.10.2015-2.3.2016 (kurssille on jo ilmoittautunut 30 opiskelijaa, joten liian pieneksi käynyt opetustila on vaihdossa. Ilmottautumisaikaa on vielä 20.10. saakka)

Program (preliminary)
28.10.: Introduction: chronological and geographical frameworks
4.11.: Research history and present streams of scholarship
11.11.: Temples and shrines before texts: how do we identify them?
18.11.: First temples with written components: an anatomy
25.11.: Dwelling fit for the king: Birth of the É.GAL = palace
2.12.: Ziggurat: the elusive trendmark of a Mesopotamian temple
9.12.: Early and Middle Bronze Age temples outside Mesopotamia: likenesses and differences
CHRISTMAS BREAK
20.1.: Early and Middle Bronze Age palaces outside Mesopotamia: likenesses and differences
27.1.: Cult continuities through time and space
3.2.: Palaces as new foundations
10.2.: Neo-Assyrian temples
17.2.: Neo-Assyrian palaces
24.2.: Neo-Babylonian Babylon and other religious centres

2.3.: Persian period and the coming of Hellenistic and Roman traditions

Ja kuten kurssin nimestä näkee, ei tunneilla katsella vain arkkitehtonisten rakenteiden pohjapiirustuksia (se olisi omasta mielestäni aika tylsää...) Mesopotamialaisia temppeleitä tai palatseja ei ollut olemassa ilman tekstejä, vaan jo varhaisimmat niistä kätkivät sisäänsä perustuksiin haudattuja piirtokirjoituksia. Puhumattakaan kaikista muista esineistä ja savitauluista, leimatuista tiilistä, prismapiirtokirjoituksista, jotka kertovat rakennuksen koristeluista jne. jne. Suuri osa mesopotamialaista kulttuurihistoriaa voidaan kertoa näiden temppelien, palatsien ja niiden piirtokirjoitusten kautta.
Nyt laukkuja pakkaamaan -- ihan tämän vuorokauden puolella emme ehdi Ouluun, mutta toivottavasti ei mene aivan aamuyön puolelle...

maanantai 5. lokakuuta 2015

Kun ei tiedä millä avata postausruuhka: Mia Kankimäki, Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Assyriologin viime viikko kului suurimmaksi osaksi mahavaivoja potiessa: kun odottaa sieluaan palaavaksi ja suomalainen ruoka/bakteerikanta/jotain matkalta raahattua saa mahan sekaisin ja monenlaiset tehtävät odottavat tekijäänsä ei osaa päättää sitäkään, mistä aiheesta olisi tällä kertaa hauskaa postata. Paluu arkeen ei ole sujunut ongelmitta, mutta eiköhän se tästä. Ainakin siltä osalta ollaan jo normirutiineissa, että ISIS on tiettävästi jälleen sunnuntaipäivän kunniaksi tuhonnut palasen Palmyraa, tällä kertaa keisari Septimius Severuksen aikaisen riemukaaren -- tutut surun ja turhautuneisuuden tuntemukset siis tänäkin maanantaiaamuna. Pikkuhiljaa tuho toisensa perään turruttaa...
Olen viime aikoina lukenut paljon kirjoja, jotka toisaalla ovat herättäneet ajatuksia, mutteivät sitten kuitenkaan tarpeeksi niin, että niistä haluaisi postata. Tällä rajalla kulkee myös Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava 2013), mutta koska niin palavasti haluan laittaa tähän lempisitaattini kirjasta, päätin että tämä teos on tällaisen lyhyen maininnan ja postauksen arvoinen. Kirja sai myös äskettäin HelMet-kirjallisuuspalkinnon.
Jo parisen vuotta sitten useat kirjabloggarit (esim. Sara ja Katja) kirjoittivat Kankimäen kirjasta kohtuullisen innostuneesti ja minä huomioin sen, että siinä on kuulemma listoja. Noiden listojen vuoksi olinkin päättänyt, että kun pokkaripainos ilmestyy ja se pomppaa jossain kaupassa nenäni eteen, ostan ja luen. Listat kiinnostavat, koska listojen laatiminen on jotain, mikä yhdistää meidät muinaiseen Mesopotamiaan ja tästä aiheesta olenkin jo kerran postannutkin.

Mietin, mikä onkaan saanut sinut kirjoittamaan kaikki ne listat. On nimittäin myönnettävä, että jotkut niistä ovat todella outoja. Mikä saa ihmisen listaamaan tuntemansa puut ja vuoret ja kertomaan mielipiteensä niistä? (s. 68).

No, juuri näin ne mesopotamialaisetkin tekivät!
Listat siis kiinnostivat, ei niinkään kirjan varsinainen aihe, eli kirjoittajan vuorotteluvapaa kirjakustantamosta, hänen kirjaprojektinsa tuhat vuotta sitten eläneen japanilaisen hovinaisen Sei Shonagonin elämästä ja kirjoituksista ja päiväkirjamaiseen muotoon koottu teksti, jossa siteerataan myös paljon Sein "Tyynynaluskirjaa". Tämä ei ollut mikään "pakko lukea kirja", vaikka toisaalla jokin kiehtookin japanilaissa kulttuurissa. Ja jonain päivänä haluaisin matkustaa Japaniin, mutta toistaiseksi, esim. kirjallisella tasolla, en tunne kulttuuria lainkaan.

Löysin Kankimäen kirjasta paljon mielenkiintoista. Ja sitten oli haukotuttavia ja puuduttavia kohtia, minä kun en parhaalla tahdollanikaan aina kyennyt samaistumaan 38-vuotiaan sinkkunaisen elämään ja ongelmiin. Sielunsiskoja taidamme kuitenkin olla sen suhteen, että olemme molemmat papyrofiileja -- ihmisiä, jotka rakastavat paperia ja muita ihania kirjoitusvälineitä. Ihmisiä, joille kuulakärkikynä on kauhistus. Tämä yhdistää meidät myös Sein elämään:

Ensin valittiin paperi, jonka paksuus, koko, kuviointi ja väri vastasivat sitä tunnetilaa, joka haluttiin välittää, samoin kuin vuodenaikaa ja jopa vallitsevaa säätä. Valmis kirje taiteltiin sopivalla tavalla, ja sen jälkeen valittiin oksa tai kukka, johon kirje kiinnitettiin (s. 45).

Ja sitten kohta, joka sai minun sydämeni lyömään nopeammin:

Kaikki olisi hyvin, jos vain:

olisi aina tarpeeksi kirjoituspaperia. Kun masentuneena saa käsiinsä oikein hyvää paperia, tekee sittenkin mieli elää vielä hetken! (s. 168)